3 Hyvää asiaa -haaste

Viime viikonloppuna Instagramissa alkoi kiertämään haasteita ihan hulluna, kuten ehkä huomasitte (ainakin mun IG-storiesit sekä fiidi olivat täynnä #OikeaMinä ja arkihaasteita). Ei siinä, haasteet on mun mielestä hauskoja ja siisteintä on huomata kuinka nopeasti ne lähtevät leviämään somessa. Eipä aikaakaan kun meitsiä alettiin haastamaan mukaan. Kannoin korteni kekoon tottakai eikä aikaakaan kun sain jo kolmannen haasteen viikonlopulle: Linda haastoi mut 3 hyvää asiaa -haasteeseen, joka on tarkoitus toteuttaa Instan sijaan täällä blogin puolella. Siispä here we go!

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI

  • Päivittäiset puhelut Janitan kanssa. Soitellaan toisillemme lähes poikkeuksetta päivittäin, milloin apua kysyäkseen, milloin ihan muuten vaan tylsyyksissä lörpötelläksemme. Oikeastaan aina puhelun alkuperäisestä tarkoituksesta huolimatta jutut menee räkättämiseksi tai vaihtoehtoisesti maailman surkeimmiksi Jope-imitaatioiksi. En tiedä mistä tuo Jope-läppä on saanut alkunsa, mutta se on alkanut elämään aivan omaa elämää meidän välillä ja nyt ollaankin siinä pisteessä, että tämä Jope on Janitan kuvitteellisella toimistolla töissä Pressilahjojen (=ressilahajojen) osastolla ja haluaa soitella Jantsalle aina tasaisin väliajoin. Että semmosta. Ehdottomasti yks päivän hyvistä asioista!
  • Vapaus. Koska teen töitä (vielä hetken) kotoa käsin, määritän myöskin itse omat aikatauluni. Jos frendi sattuu pyytämään kahville keskellä päivää, niin yleensä se onnistuu, edellyttäen tietenkin ettei ole kuvauksia tai esimerkiksi palaveria yhtä aikaa. Yleensä kuitenkin olen aika vapaa aikatauluista.
  • Yhteiset illalliset frendien kanssa. Olemme pyrkineet vähentämään ulkona syömistä ja tehdäänkin nykyään usein itse illallista. Ei välttämättä mitään erikoista tai ihmeellistä, mutta tarviiko aina edes olla? Ei mun mielestä. Hyvä perussafka riittää!

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

  • Olen empaattinen ihminen – jos toisella on huono päivä, haluan yrittää auttaa niin paljon kuin vain suinkin pystyn, jotta toisen mieli kohenis edes hetkellisesti. Ja kun kysyn mitä kuuluu, niin minua oikeasti kiinnostaa kuulla, mitä ihmiselle kuuluu (uteliasko?). Tähän vois lisätä, että olen hyvä kuuntelemaan.
  • Aika harvoin meitsiä näkee naama norsun sillä tiedätte kyllä millä. Ihmisten seurassa olen puhelias ja iloinen tyyppi, joka hymyilee leegot vilkkuen ilman mitään rajaa. Okei en nyt aina, mutta useimmiten.
  • Mun jalkaterät ehdottomasti. Saan usein kuulla kehuja siroista varpaista. Okei se oli läppä 😀 Kolmantena sanoisin spontaanius. Lähden niille ystävien pyytämille kahveille tai lounaille lähes aina. Voin myös lähteä viikonloppureissulle Eurooppaan tai vaikka spontaanille automatkalle lähikaupunkiin päivän tai tunnin varoitusajalla. Tykkään tietynlaisesta suunnittelemattomuudesta.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

  • Aivan ehdottomasti ykkösenä haluan sanoa ihmiset – niin perhe kuin ystävätkin. Ilman näitä tyyppejä elämä ois aika järkyttävän paljon huonompaa. Aika ilmiselvää, mutta haluan sanoa sen ääneen niin usein kun vain pystyn, sillä huikeiden ihmisten olemassaolo ei todellakaan ole itsestäänselvyys vaikka sitä usein pitää juurikin ilmiselvänä asiana.
  • Tämän hetkinen duuni. Jos mulle olis kerrottu 3 vuotta sitten perus päiväduunissa puurtaessa, että tulen perustamaan oman yrityksen joka jopa menestyy, en olisi uskonut kuuna päivänä. Olen edelleen viikottain fiilareissa siitä, että saan tehdä työkseni sydäntä lähellä olevia asioita kuten video- ja valokuvausta sekä somehommia, vieläpä usein frendien kanssa. Olisi kuulostanut tuolloin keräyskoneen päällä huristelevalle Artulle liian hyvältä ollakseen totta.
  • Oman itseni löytäminen. Koen olevani aika sinut sen kanssa kuka olen ja mitä tältä elämältä haluan. En haluaisi olla mitään muuta, vaan nautin meitsin elämästä just tällaisenaan! Toki kasvamisprosessi jatkuu aina hautaan asti, eikä ikinä voi sanoa olevansa valmis, mutta uskon, että pääpiirteet minuudesta sekä elämästäni on selvillä jo nyt.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

  • Tämä kohta on jotenkin super haastava, koska kaikki asiat on tällä hetkellä tosi hyvin eikä mitään sen suurempia yksityiskohtaisia asioita nouse ainakaan näin äkkiseltään mieleen tulevalta vuodelta.  Mutta ehkä se nimenomaan onkin se hyvä asia. Tuleva vuosi on täysin mysteeri jopa minulle.
  • Reissut. Tällä hetkellä varattuja matkoja ei ole kuin muutama, mutta suunnitelmia senkin edestä. Ajattelin jatkaa viime vuoden mentaliteettia siinä, että pääsisin näkemään mahdollisimman monia uusia kohteita. Listalla ovat ainakin Portugali, Mexico sekä Japani.
  • Urheilu. Olen alkanut nyt taas tsemppaamaan kuntoilun ja oman hyvinvoinnin edistämisessä. Kovin montaa viikkoa ei tätä vuotta vielä ole takana, mutta haluaisin uskoa, että vuosi 2018 on meitsin osalta sellainen hyvän ja terveellisen elämän vuosi. 😀 Ainakin toistaiseksi olen onnistunut ihan kivasti.

Photos by Viena K – editing by me

HAT: KN-Collection (gifted)
COAT: H&M Studio (gifted)
DENIM JACKET: Levi’s Second Hand
JEANS: Topman
BOOTS: Dinsko

KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

  • Kaikki blogin kautta tulleet ihmissuhteet. Kuinka monen ihmisen tapaaminen olisikaan jäänyt tapahtumatta, ellen olisi aloittanut blogin kirjoittamista?! Onneksi siis aloitin.
  • Aitous. Koetan kirjoittaa niin rehellisesti ja aidosti kuin vain suinkin pystyn. Tietenkään en aina kirjoita kaikkia asioita tänne ylös, koska ihmisellä on ihan hyvä olla myös oma henkilökohtainen elämä, mutta siitä huolimatta pystyy kirjoittamaan asioista aidosti ja sen koen myös yleensä tekeväni.
  • Se, että se on yksi osa meitsin duunista. Mä todella tykkään kirjoittaa blogia, joten kuin siistiä on se, että saan tehdä sitä työkseni!

KOLME BLOGGAAJAA, JOIDEN TOIVOISIN VASTAAVAN KYSYMYKSIIN:

  • Jonna– Yksi Asennemedian mahtavista blogikollegoista, ihastuttava persoona joka on aina niin positiivinen. Tämä haaste on kuin tehty Jonnalle.
  • Stella – lyyrisen upea melkein naapurini, taitava kirjoittaja, jonka vastaukset haluan ehdottomasti nähdä.
  • Viena – my dear kahvinpurujen kastelijatar, myöskin melkein naapurini, mahtava tyyppi. Sut on myös haastettu!