Parhaassa joukossa

Olipas kiva viikonloppu! Perjantaina koitti odotettu päivä, kun suuntasimme juhlistamaan Asennemedian kolmivuotissynttäreitä sekä starttaamaan tätä vuotta yhdessä melkein koko Asenne-porukan kanssa. Juhlapaikkana toimi merenrannalla sijaitseva Villa Vuosanta, jossa oli käytössä viihtyisä saunarakennus paljuineen päivineen. Ohjelmaan kuului tottakai niin virallisempaa mennen vuoden läpikäyntiä kuin myös chilliä yhdessäoloa ruoan ja juoman parissa. Toimiston jengi järjesti myös vuosittaiset Asenneawardsit, josta meitsi nappas Vuoden Naurut -tittelin yhdessä Vienan kanssa. Tuntui kyllä hyvältä saada tuo pysti, sillä mä toivon aina levittäväni mieluummin hyvää kuin nihkeetä fiilistä ympärillä oleviin ihmisiin. Ja noh, kyllähän me Vienan kanssa ollaan usein ne (ärsyttävyyteen) asti äänekkäät loiloittajat ja sähikäiset. Niin sanotut hupsuttelijat. Tiedetään, ihan järkyttävä sana, mutta pakko käyttää. Hupsuntupsun.

Tämänkin kokoontumisen jälkeen tajusin, kuinka onnekkaassa asemassa olen, kun saan tehdä duunia tän jengin kanssa! Jokainen tyyppi on ihan mielettömän hyvä siinä mitä tekee ja kaikki inspiroi omalla meiningillään toisiaan. Mä olen oppinut niin paljon asioita näiltä ihmisiltä, etten varmasti olisi tässä ilman niitä vinkkejä ja oppeja joita olen saanut. Siitä kuuluu kiitos kaikille Asennemedian tyypeille, etenkin Ullalle, joka tätä koko hommaa pyörittää. Reilu vuosi, jonka olen saanut olla osana Asennemediaa, on ollut ihan huikea eikä tulevasta vuodesta ainakaan näillä näkymin ole tulossa myöskään yhtään hassumpi. En malta odottaa mitä kaikkea tuleman pitää. Vielä kerran onnittelut huikea Asennemedia!