April favorites

aprilfav1

Niin se vain alkaa olemaan huhtikuu takana, ja kesä askeleen lähempänä. Mennyt kuukausi on ollut osaltani hyvin vaiherikas: onnistuin aprillipilassa, otin suuren askeleen tuntemattomaan ja tein ensimmäiset viralliset blogiyhteistyös. Tulen varmasti muistamaan tämän ajanjakson elämästäni ainiaan. Tässäpä huhtikuun viisi suosikkia.

Kevät ja lähenevä kesä: meikäläinen tunnetaan kavereiden kesken myös säätiedottajana. Olen se ihminen, joka jaksaa hehkuttaa aurinkoa ja hyviä ilmoja vaikka päivän putkeen. Toisaalta, kun sataa, manaan säätä ehkä vähän turhankin paljon. Kuluneen kuukauden aikana säät muuttuivat hyvin keväisiksi (sitä yhtä karseaa päivää lukuunottamatta, kun taivaalta tuprutteli rieskan kokoisia lumihiutaileita). Ja koska kevät on merkki kesästä, haluan ottaa kevätkelit mukaan suosikkeihin. Olen ollut aivan innoissani luonnon uudelleen heräämisestä ja aurinkoisista päivistä. Pari päivää takaperin olin potkuttelemassa kohti kotia juuri ilta-auringon aikaan. Vaikka muuten oli ollut hieman ankea päivä, niin kyllä ei enää ankeudesta ollut tietoakaan kun tuijottelin tätä näkymää:

Once again a month has passed by and we are one step closer to summer. The past month has been quite eventful. I succeed in my april fools’ prank, took a huge step into unknown and did my very first collaborations. I’ll definitely remember this chapter of my life forever. Here are my five favorites.

Spring and upcoming summer: I’m super excited about the change that has happened (and happendsevery year). The nature starts to live again, and you can’t avoid light. Spring is always a sign from a summer and that’s why I want to include lately weathers in my favorites. Here’s a picture I took just a couple days ago. Ain’t spring beautiful?

aprilfav2

Suosikkien numero yksi on ehdottomasti päiväduunista luopuminen. Varsinaisen päätöksen tein kyllä jo maaliskuussa, kuten ehkä muistattekin, mutta viimeisen työvuoron suoritin parisen viikkoa sitten. Päätös ei ollut missään nimessä helppo, mutta jostain syystä se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että onneksi otin hypyn “tuntemattomaan”, sillä asiat ovat lähteneet rullaamaan todella mukavasti eteenpäin.

Seuraavaksi kuukauden suosikki-ostos: ken arvaa mikä se on? Tai no monikossa täytynee tässä tapauksessa puhua. Okei, eli suosikkien top viiteen pääsee ehdottomasti mukaan kauan ostoslistalla olleet Ray-Banit, jotka sain hommatuksi Hullareilta super edulliseen hintaan! Olen käyttänyt laseja aina, kun aurinko on vähänkään näyttäytynyt pilvien takaa. Laadukkuus, tyylikkyys ja ajattomuus samassa paketissa: mä voin sanoa, että nyt puhutaan jo materiaalirakkaudesta.

The best thing that happened last month was getting away from the day job. I made the decision in March but my last sift was just a couple weeks ago. The decision was not easy but somehow felt right. Now that I’ve been unemployed for almost two weeks I can say that it was definitely a right choice.

Next up my favorite thing I bought. What would it be? Any guesses? Alright let me tell you: I bought a pair of Ray-Bans that have been on my shopping list for some time now. I got them in a good price and I just love them. Every time I think about sun I want to wear them.

aprilfav3 aprilfav4

Asukuvaukset ja eri asukokonaisuuksien miettiminen ovat tätä nykyä iso osa elämääni. Pyrin ottamaan tänne blogiin viikottain vähintään yhdet kuvat asusta, joka voi inspiroida muita pukeutumisessa. Kaikki kokonaisuudet ovat täysin realistisia, ei pelkästään kuvauksia varten suunniteltuja. Huhtikuulta nousi yksi asu ylitse muiden. Se on viime viikonlopulta IBA:sta, hieman juhlavampi siis. Simppeli kokonaisuuden, jonka täydentää DIY – rusetin korvike/koru.

Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin suosikki on viikonlopun Inspiration Blog Awards. Vaikka tapahtuma ei tälläkään kertaa itsessään kovin ihmeellinen ollut, oli todella mukavaa pitää hauskaa hyvällä porukalla ja nauttia tunnelmasta. Tässä pari kuvaa häppeningistä, ja meidän poppoista. Kuvista kiitos Henri Juvoselle.

Outfits of the day are playing big role in my life now-a-days. I try to get photos of at least one outfit per week and hope to inspire people with it. There’s one outfit that popped up this month and it’s the one from the last weekend. I really like the simple look and the bow necklace I made gives a little extra to the outfit.

Last but least of the favorites is the Inspiration Blog Awards form last weekend. Even though the event wasn’t that interesting actually, I liked to be there with my friends and had a great time. Here are a couple of photos of me and my friends. Thank you Henri Juvonen for the photos!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt voi sanoa hei hei huhtikuulle, ja toivottaa toukokuu tervetulleeksi! Odotukset ovat korkealla. Toivon, että tässä kuussa saadaan nauttia ensimmäisistä kesäpäivistä, meikäläinen saa salikortin hommatuksi, ja että saan tarvittavat asiat (mm. toiminimen perustamisen) hoidetuksi pois alta. Onko teillä jotain toiveita tulevaa kuukautta ajatellen?

Now it’s time to say bye bye to April and welcome May! I’m excited. I wish that it’s possible to enjoy the first summer days this month, that I start working out and that I get the needed things (like putting up my own company) done. Do you guys have some things you hope to happen in a next month?

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *