Bedroom inspiration

bedroominspo1

Olen asunut uudessa kämpässä nyt elokuun puolivälistä, ja omaa huonettani en ole sen koommin sisustanut. Ei ole muka ollut aikaa. Osittain se on totta: on ollut niin paljon muuta tekemistä, ettei ole jäänyt aikaa miettiä huoneen ulkonäköä plus että olen viettänyt huoneessani lähinnä yöt. Kertonee myös jotain, että ensimmäiset pari kuukautta nukuin patjalla 😀 Olen ollut hieman yllättynyt omasta käytöksestäni, sillä nyt ku olisi ollut mahdollisuus laittaa kämppää oman näköiseksi (mistä olen pidemmän aikaa haaveillut), niin en ole jaksanut asialla vaivata itseäni juuri ollenkaan. Aiemmin en saanut mielenrauhaa missä ikinä asuinkin, jos kämppä ei miellyttänyt silmää. Muutama viikko sitten hommasin patjanriekaleen tilalle oikean sängyn. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen askel sisustuprosessissa, jonka jälkeen ajatuksissa on myös pyörinyt työpöytä, sekä muuta pientä sälää mitä olisi kiva hankkia. En tiedä, onko syynä perjantaina pidettävät tuparit (jotka muuten ovat tyylikkäästi 3 kk myöhässä, heh), mutta yhtäkkiä iski hirveä himo laittaa huone tiptop-kuntoon. Sen näköiseksi, miltä haluan sen oikeasti näyttävän. Muutaman päivän ajan olen pläräillyt Pinterestistä sisustuskuvia ja saanut hyviä inspiraatioita oman makkarini sisustamiseen. Poimin tänne teille muutaman kuvan, joihin tykästyin. Näissä sisustuksissa viehättää fiilis, värimaailma ja ratkaisut. Ja joo, pidän mustasta, valkoisesta ja kaikista harmaan eri sävyistä. Omintakeista, eikö?

bedroominspo3

Tänään olen menossa pöytäostoksille. Saa nähdä mitä muuta mukaan tarttuu. En ajatellut kuitenkaan ostaa huonetta täyteen loistoon, vaan lähinnä hankkia kaikki tarpeellisimmat tavarat, joita ei vielä ole. Ylipäätään haluan, että sisustus rakentuu pala palalta ajan kuluessa. Ei niin, että jokainen tavara on hommattu yhdellä ostoskerralla. Kukapa haluaa kotinsa näyttävän kuin sisutuslehden sivuilta revityltä mainokselta? Teen oman postauksen lopputuloksesta myöhemmin, kun huone on sillä mallilla, että sitä kehtaa täällä esitellä. Nyt pistän hösseliksi, ja lähden ostoksille!

bedroomisnpo2

Photos: Pinterest