Ei hassumpi viikon aloitus!

eihassumpi

Hyvää huomenta! Täällä sitä ollaan jälleen, Helsingissä! Viikonloppu Pohjoisessa hurahti hetkessä. Perheen ja ystävien jälleennäkeminen kuukausien jälkeen tuntui erityisen hyvältä. Kaikesta huolimatta oli jännä huomata heti alussa pieni shokki, kun kone laskeutui Oulun lentokentälle, ja suuntasin isän auton kyydissä kohti kotia. Syksy oli paljon pidemmällä, vehreys poissa, ympärillä harmaan ja ruskean eri sävyjä. Kaiken kukkuraksi ajoimme kotiin pitkin pientä hiekkatietä jonka varrella ei ole m i t ä ä n, joka taas lisäsi shokin tunnetta entisestään. En ole muutamaan kuukauteen juurikaan poistunut Helsingin kantakaupungin vilinästä, ja kun yhtäkkiä ympärillä oli ainoastaan peltoja ja metsää vailla sen suurempia ihmismassoja ja hälinää, oli olo jollain tapaa hieman kolkko ja jopa turvaton. Olen hyvin sosiaalinen, tietynlaista hektisyyttä kaipaava persoona. Koen oloni kotoisaksi kaupungin sykkeessä. Sen olen saanut huomata sekä Helsingissä asuessani, että suurkaupungeissa matkatessa. Aika-ajoin on kuitenkin kivaa paeta hetkeksi pois maaseudun, tai luonnon rauhaan. Tällä kertaa tuonne rauhan tyyssijaan tupsahtaminen ei tuntunut hyvältä ollenkaan. Ehkä se, että olin super väsynyt pitkästä työputkesta ja edellisen yön muutaman tunnin unista, antoivat oman panoksensa sen hetkiseen fiilikseen. Vietin koko päivän, Liminka-kiertoajelua lukuunottamatta, vanhempien luona chillaillen, sekä enemmän tai vähemmän masistellen. Lauantaina, hyvien yöunien jälkeen ahdistus oli kaikonnut, ja suuntasin hyvällä mielellä juhlimaan ystävien kihlajaisia. Kihlaparia juhlistamassa oli iso joukku meitä vanhoja ystäviä, joita nykyään tulee nähtyä aivan liian harvoin. Syötiin, juotiin, saunottii, rupateltiin ja ennenkaikkea nautittiin toistemme seurasta. Kiitos teille, olette mahtavia tyyppejä! Eilen sunnuntaina lähdimme hyvissä ajoin takaisin tänne Etelään. Reissu jäi siis todella pikaiseksi, täytyy ensikerralla varata enemmän aikaa.

Tänään saan nauttia vapaapäivästä. Aijon ottaa kaiken irti! Aamu alkoikin mukavasti brunssilla, jonka väsäsin itselleni. Huvitti ruokakaupassa käydessä, kun kassa tokaisi ostoksieni herättävän pientä annoskateutta hänen aamuisen pohjaanpalaneen kaurapuuronsa rinnalla :D. Joskus pitää vähän upgreidata elämää. Yleensä se aamupala on juurikin sitä pohjaanpalanutta puuroa, ja tällaiset aamut kun on mahdollisuus muuhun, täytyy käyttää hyödyksi! Hyvää viikonalkua lulkijat!

eihassumpi2 eihassumpi3 eihassumpi4