En ole koskaan

mustarttu-en-ole-koskaan

Nata kirjoitti ihan mahtavan En ole koskaan -postauksen ja mun on nyt ihan pakko tehdä samanlainen, koska mä en oikeastaan ole edes itse selvillä vesillä siitä, mistä asioista olen jäänyt elämässäni paitsi! Muutamaan kohtaan pystyn yhtymään heti suorilta, sillä mä en ole myöskään koskaan ollut yötä sairaalassa tai äänestänyt presidentinvaaleissa. Myöskään koskaan lotonnut. Sitä mä kyllä ihmettelen, miten tuo ruokahifistelijä ystäväni ei ole ikinä maistanut iki-ihanaa maksalaatikkoa, maamme yhtä kansallisruoista saati leiponut itse kakkua! Tiedän mitä me tehdään seuraavaksi Natan kanssa – maksalaatikkokakku.

Mutta eiköhän siirrytä katsomaan mitä aukkoja meikäläisellä on sivistyksessä:

mustarttu-en-ole-koskaan

En ole koskaan maistanut piimää.

En ole koskaan käynyt lääkärissä kipsauttamassa murtunutta luuta (mitäs pienestä – aivan hyvin luutui yksi kylkiluista vähän väärään kohtaan trampoliinionnettomuuden jälkeen itsestäänkin).

En ole koskaan värjännyt hiuksiani.

En ole koskaan purjehtinut.

En ole koskaan osannut iskeä silmää sillä tavalla oikein (jos isken, näyttää se lähinnä siltä, että meikällä on roska molemmissa silmissä).

En ole koskaan pessyt ikkunoita omillani asuessa.

mustarttu-en-ole-koskaanmustarttu-en-ole-koskaan

En ole koskaan oppinut virkkaamaan.

En ole koskaan syönyt etanoita.

En ole koskaan kokeillut/käyttänyt piilareita. Haluaisin kyllä!

En ole koskaan katsonut yhtäkään kokonaista James Bond, Star Wars tai The Lord of the Rings -elokuvaa.

En ole myöskään koskaan katsonut yhtään oikeaa kauhuelokuvaa.

En ole koskaan saanut allergista kohtausta.

En ole koskaan käynyt jääkiekkomatsissa.

mustarttu-en-ole-koskaanPhotos by Alexa Dagmar – editing by me

BEANIE: Volcom
JACKET: Junkyard XX-XY (gifted)
SHIRT: Sweet SKTBS x Pepsi (gifted)
JEANS: Weekday
BELT: Junkyard (gifted)
SHOES: Second Hand
GLASSES: Zara

 

Tällaisia juttuja löytyy meikäläisen uncheck-listalta. Jos olisin tehnyt postauksen viikko sitten, olisin voinut kirjoittaa listan jatkoksi, etten ole koskaan jäänyt tarkastajille kiinni pummilla matkustamisesta. Se kohta kuitenkin yliviivattiin perjantai-iltana metrossa, kun kuittasin itselleni 80 euron tarkastusmaksun. Kokemuksia kokemuksia!

Mitäs juttuja teillä tulee mieleen, joita ette ole koskaan tehnyt/kokenut/nähnyt?

6 Comments

  1. Luin myös Natan postauksen ja tämä oli ihan yhtä hauska. Minäkin aion apinoida idean, kunhan tässä kerkeän. 🙂


    • Arttu 11/15/2017

      Haha joo nää tällaset on kyllä hauskoja! Oppii yllättäviä asioita, joita toiset ei oo tehny koskaan.


  2. Sonja 11/21/2017

    Hahah, tolla ”en ole koskaan juonut piimää” saa aina pisteet munkin porukoissa 😀 Samoin mun ”en ole koskaan suoristanut hiuksiani” on aika hyvä


    • Arttu 11/21/2017

      Hahah jep! Ja toi on kyl kova myös, ettet oo koskaan suoristanut hiuksia. Hurjaa! 😀


  3. […] toisiltaan leikkimielisesti (aluksi), en ole koskaan… Tämän on useampi bloggari (Nata, Arttu…) nostanut lähiaikoina tapetille, joten tehdäänpäs […]


  4. […] ja Arttu kirjoittivat omat En ole koskaan -kirjoituksensa marraskuussa. Siitä lähtien olen ajatellu […]


Comments are closed.