Got a fresh undercut

freshundercut1

Takana on ensimmäinen arkiviikko vapaana kuin taivaan lintunen. Eilen oli se päivä, kun tajusin ettei työpaikka enää kutsu meikäläistä. Oli hassu fiilis. Musta tuntuu, että saattaisin erittäin hyvinkin tottua tähän vapauteen. Onneksi on hommia, jotka pitää meikäpojan kiireisenä, eikä täten jää aikaa sammaloitumiselle.

Huomenna luvassa on Inspiration Blog Awards -gaala, jota varten kävin freesaamassa räjähtäneen pehkoni gaala-kelpoiseksi. Pää sai Johanneksen käsittelyssä jälleen hyväksi todetun undercut -lookin, jota voi kutsua myös nimellä potta. Kiitos ja kumarrus! Olen erittäin tyytyväinen. Se on kumma juttu, miten vastaleikattu tukka tuo niin hyvän, jopa uudelleen syntymiseen verrattavan fiiliksen. Pieni muutos, mutta tuntuu kuin kaikki olisi mennyt uusiksi. Muuten, tuohon gaalaan palatakseni – en tiedä yhtään mitä pukea päälle! Haluaisin jotain muuta, kuin perus puvun, mutta löydäppä yhdessä päivässä se oikea… Ajattelin lähteä kaikesta huolimatta kiertelemään kauppoja, ihan vain JOS vastaan sattuisi osumaan täydellinen juhla-asu. Peukut pystyyn! Ja mahtavaa viikonloppua!

The first week of being free is about to be over now. Yesterday was a day when I realized I’m not going to go back to my job. It felt so surreal. I think I could get used to this freedom. Fortunately I’ve got things that keep me busy and I cannot.

There’s Inspiration Blog Awards tomorrow. Hence I got my hair done. Talented Johannes did my hair once again with an undercut style. Good ole look! Thank you, I’m super happy. It’s so funny how so little change can make so big difference. It feels like everything changes after a haircut. And by the way what comes to those awards, I’ve no idea what to wear. I’d like to have something else than just a regular suit but c’mon, I have today left.. I decided to go to seek for something cool anyways IF there somehow happened to be the one somewhere in the stores of Helsinki. Wish me luck! And have a great weekend everyone!

freshundercut2 freshundercut3 freshundercut4 freshundercut5

Photos by Janita Autio
Editing by me

Hair by Johannes Yrjö
Coat: Weekday
Pullover: Second Hand
Jeans: Levi’s
Sneakers: Vans

Ps. Viimeinen kuva otettu hetkenä, jolloin taivas päätti revetä liitoksistaan. Tottakai juuri kun asukuvaukset olivat päässeet vauhtiin. / Last picture was taken at a moment where the sky decided to open up. Of course right when the photo shooting started to work.