Reissusta on nyt kotiuduttu keskelle muuttokaaosta. Ah, mikä ihana vastaanotto. Kaikesta huolimatta kotiinpaluu on tuntunut just nyt erityisen hyvältä. Ei siinä, kyllähän palmujen alle voisi normaalisti hyvinkin vain sillä tavalla vahingossa unohtua, jos jättäisi esimerkiksi menemättä kentälle tai hukkaisi passin juuri ennen lentoa. Omaksi yllätyksekseni passi ei hukkunut mystisesti, enkä nukahtanut kriittisillä hetkillä palmun alle (ihan kuin näin olisi joskus käynyt), vaan pidin itseni visusti kartalla lennon lähtöajasta sekä passin tiukassa puristusotteessa, sillä halusin todella päästä takaisin kotiin.
Sain ennen matkaa pienen yskän, kuinkas muutenkaan (alkaa olemaan jo vakio sairastua ennen matkaa). Sellaisen, että yskittää harvoin, mutta todella voimakkaasti. En tiedä oliko tämä yhteydessä myös samaan aikaan päälle iskeneeseen (ilmeisesti) fasettilukkoon, joka teki lentokoneessa istumisesta todella tukalaa. Matkasta kuitenkin selvittiin, tuntui ihanalta päästä lämpimään. Yskä jatkui, fasettilukko onneksi hävisi IG-seuraajilta saamien venyttelyvinkkien mukana, joita harjoitin päivittäin tasaisin väliajoin. Kaikesta huolimatta uni maistui todella huonosti. Itseasiassa niin huonosti, etten valehtele, jos väitän nukkuneeni reissun aikana yhtäjaksoisesti huonommin kuin koskaan ikinä koko pienen elämäni aikana. Iltaisin peiton (tässä tapauksessa lakanan) alle kömmittyä uni ei millään tullut. Ei vaikka kuinka yritin tehdä hengitysharjoituksia tai kuunnella ASMR-ääniä, jotka yleensä tepsivät kymmenessä minuutissa. Sen sijaan kärsin oudoista hengitysoireista, jotka saivat muutaman päivän jatkuttua epäilemään keuhkokuumetta tai vastaavaa. Kiitoksia jälleen googlen, josta vahingossa osui silmiin kirjaimet keuhkokuume yrittäessäni viattomasti etsiä ohjeita pintapuolisen hengityksen selättämiseen.
Ei auttanut, kuin suunntata lääkärille ihan vain varmuudeksi. Se oli muuten meitsin ensimmäinen kerta lääkärissä Suomen rajojen ulkopuolella. Jännä kokemmus. Keuhkoista ei kuulunut mitään sinne kuulumatonta ja pieneltä pojalta vaikuttanut tohtori vain nauroi, kun välttämättä halusin vielä mittauttaa oman kehon lämpötilan, vaikkei selkeästikään mitään kuumeeseen viittaavaa edes ollut ilmoilla.. Sain kouraan käsin kirjoitetun reseptin lääkkeisiin, joita en koskaan ottanut. Tulin siihen lopputulokseen, että stressi/ahdistus oli jälleen syypää tukaliin olotiloihin. Mutta stressi mistä? En aluksi keksinyt mitään syytä, sillä esimerkiksi töistä en ole ollut millään tavalla ahdistunut pitkään aikaan, päinvastoin. Kulutin aivojani aurinkovarjon alla cokista siemaillen, miettien mistä oikein kiikastaa.
Joka päivä auringon hiipuessa mailleen aloin jo miettimään tuleevaa yötä: meneeköhän tänäänkin neljään asti oman pään kanssa kamppaillessa? Pyrin kuitenkin antamaan mahdollisimman vähän huomiota peloille. Luomaan positiivista fiilistä ympärilleni. Kaksi yötä taisin nukkua melkein normaalisti, mutta muuten yöt olivat suoraan sanoen yhtä helvettiä. Viimeisimpinä öinä olo oli jo niin ahdistunut, että selailin momondosta eri lentovaihtoehtoja Suomeen. Olin useaan otteeseen napin painalluksen päässä varaamisesta. Enkä ole muuten koskaan ollut oikeasti niin tosissani lähtemässä takaisin kotiin kesken matkan – sen verran paljon ahdisti olla päiväntasaajan toisella puolen outojen oireiden kanssa. Selvisin öistä whatsapin videopuheluterapialla Aution vanahimmaisen avustuksella, kunnes aamu alkoi sarastaa, eivätkä silmät enää pysyneet auki. Unta kertyi ehkä maksimissaan noin viitisen tuntia yössä. Nekin katkonaisesti. Yleisvire laski aika paljon, joka sai oloni tuntumaan vieläkin inhottavammalta.
Päätin sinnitellä loppuun asti, sillä luovuttaminen tuntui itsekkäältä – olinhan päässyt paratiisisaarelle lekottelemaan ja tiedän kuinka moni ihminen haluaisi olla samassa tilanteessa, muttei voi ja itse vain mietin kotiinpaluuta. Kun paluupäivä vihdoin koitti, olin jo aivan valmista kauraa. Lennot meni onnekseni todella sutjakkaasti, mitä nyt meinasin menettää hermoni Istanbulin lentokentällä törkeästi ohittelevien Israelilaisvahusten takia. Syytän huonosti nukuttuja öitä yhtäkkiä tappiin kivunneesta temperamentista. Omistan siis yleensä lehmänhermot, mutta tuolla jonossa olin se ärsyttävä pään pudistelija-tuhahtelija, joka yrittää viestiä ohittelijoille, ettei tykkää heidän käytöksestään. Tästäkin selvittiin ja reilu 13 tuntia myöhemmin astelin sisään kuin pommin jäljiltä olevaan kämppääni. Silti tuntui ihanalta olla kotona! Otin ensitöikseni useamman tunnin päikkärit kolmen peiton alla.
Univaikeudet ja hengenahdistukset, ne jäivät ilmeisesti Seychelleille tai sitten jonnekin Afrikan yläpuolelle leijailemaan. Itseasiassa voi olla, että about Kairon hujakoille, sillä aamunhämyssä alapuolella vielä uinunut kaupunki sai haukkomaan henkeä kitusiin koko kuluneen viikon ajalta. Valtava valomeri näytti yhtäaikaa uskomattoman kauniilta sekä mystiseltä lentokoneen keinuttaessa puolelta toiselle. Yritin ottaa kuvaa. En saanut kovinkaan kummoista. Anyways, olen saanut nukuttua univelat pois. Myös henki kulkee normaalisti. Lisäksi luulen paikantaneeni syyt reissulla esiintyneisiin oireisiin: olen herkkä ihminen ja reagoin ärsykkeisiin aina ensimmäisenä kropalla. Tällä kertaa en tarvinnut kuin muutaman epämukavan tilanteen ja soppa oli valmis. Nyt on onneksi kaikki hyvin! Suuntaankin pakkaushommiin, sillä asunnon täytyy olla tyhjä parin päivän päästä. Kuullaan.