I quit

iquit

Mitä pitää tehdä kun päivät toisensa jälkeen tuntuvat vain kulkevan samaa rataa? Kun tuntuu, että elämä on ajautunut aivan liian seesteiseen tilanteeseen, ja kaikki on tasapaksua, jopa tylsää? Mitä silloin täytyy tehdä?

Silloin täytyy hieman hämmentää pakkaa. Näin tein pari päivää sitten, kun kävin irtisanoutumassa työpaikallani. Konkreettisesti tämä muutos tulee voimaan vasta huhtikuun puolivälissä irtisanomisajan päättyessä. Tiedän, että jotkut ihmiset eivät ymmärrä, miksi jättää varma duunipaikka omasta tahdosta varsinkin tämän hetken työtilanteen ollessa mikä on. Näille ihmisille voin vain sanoa, että aina se varmuus ei tuo hyvää fiilistä. Olen pidemmän aikaa ollut ahdistunut, ja ison osan ahdistuneisuudesta on aiheuttanut vakiduuni. Tuntuu turhauttavalta kuluttaa puolet viikosta sellaiseen, josta tiedän olevan todella vähän hyötyä tulevaisuutta ajatellen, ja joka rajoittaa saavuttamasta unelmia.

Kun tein päätökseni jättää nykyinen työ, mieli keveni huomattavasti. Nyt tiedän, ettei aika ole enää rajoitteena esimerkiksi videoiden tekemiselle, tai blogin kirjoittamiselle – asioille, joista nautin suuresti, ja joille haluan antaa kaiken energiani. Kun työt päättyvät, minullahan ei ole mitään muuta kuin aikaa! Siksi aion laittaa uuden vaihteen silmään ja pistää hösseliksi. Haluan jahdata unelmiani satanen lasissa, niin että voin sanoa tehneeni kaiken lopputuloksen ollessa mikä tahansa. Yksi sivu elämän kirjasta on siis kääntymässä, ja uusi aukeama alkamassa. En malta odottaa!

My life has been feeling very dull lately. It feels like everyday is the same and I’m just waisting my years. I decided I need a change and that’s when I went to tell my boss I need to quit. I’ll still have another moth of work though. Many people might think that it’s stupid to give away a secure job but I felt differently. I felt like I cannot reach my dreams. When being old I wanna say I’ve done everything to reach my goals. Now I just want to concentrate on making videos and writing this blog. I’m so glad I made the decision. One chapter of life is coming to an end but another one is just starting. Let’s see what happens!