Kaikki sileeks

Advertisement
*Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Nivea menbody-shaving

Let’s face it – jokainen meistä haluaa pitää itsensä huoliteltuna ja hyvässä kunnossa. Eikö? Hiukset käydään leikkauttamassa tasasin väliajoin ja partaa trimmataan siistiksi harva se päivä. Miksipä siis peittelemään sitä faktaa, että myös muualta kehosta pidetään huolta. Voisin heittää tähän hauskoja vertauskuvia puutarhojen trimmaamisesta, mutta jätän ne seuraavaan kertaan. Kasvavan trendin mukaan yhä useampi suomalainen mies ajelee säännöllisesti myös kroppaansa parran lisäksi. Syitä on monia: toiset harrastavat esimerkiksi uintia, jossa silosääret ovat valttikortti ja toiset ihan muuten vaan esimerkiksi paremman hygienian vuoksi. Oli syy mikä tahansa, niin hyvät tuotteet ovat kaiken A ja O, jotta elämä ei olisi pelkkää raapimista.

Nivealta on tullut markkinoille uusia ja käteviä, nimenomaan miesten iholle suunnattuja Body Shaving -tuotteita. Miesten iho on 20% naisten ihoa paksumpi, myöskin karkeampi rakenteeltaan. Lisäksi kehon iho eroaa huomattavasti kasvoista. Tämän takia se tarvitsee juuri sille suunnitellun tuotteen, jota esimerkiksi partavaahto ei korvaa. Kaikki ihoaan joskus ajelleet ihmiset tietävän, kuinka helposti se ärtyy ajamisen jälkeen aiheuttaen epämiellyttävän fiiliksen. Paita hankaa ja kutittaa. Tekisi mieli mennä autopesulaan kahden pyörivän harjan väliin, jotta ärtyneen ihon kutina helpottaisi edes hetkeksi. Onneksi ei tarvitse. Tähän on nämä NIVEA MEN Body Shaving -tuotteet tarkoitettu – vähentämään tehokkaasti ärsytystä sekä hoitamaan kehon ihoa. Tuotesarjasta löytyy suihkussa käytettävät Body Shaving Stcik (5,90€) ja Body Shaving Geeli (5,50€), joka pysyy iholla pidempään spessun koostumuksensa ansiosta valuvasta vedestä huolimatta sekä myös jälkihoitoon tarkoitettu After Shave Lotion (5,90€) ihoa välittömästi rauhoittamaan. Kaikki tuotteet  suunniteltu helppoon ja tehokkaaseen karvojen poistoon.

Geeli ja voide ovat hyviä perustuotteita, mutta tuo Shaving Stick on mielestäni dödömäisen olomuodon takia äärettömän kätevä kapistus. Suihkussa ollessa voi helposti pitää toisessa kädessä höylää ja toisessa tuotetta, jolloin homma hoituu nopeasti ja vaivattomasti.

Jos olet tähän asti ollut se salaa sieltä täältä ilman mitään aineita höyläävä ujopiimä (kuten meitsi joskus muinoin), niin suosittelen nyt rohkeasti hoitamaan nämä tuotteet suihkun nurkkaan tulevia ajokertoja varten. Oikeiden tuotteiden kanssa höylä luistaa paljon paremmin (ilman haavaumia) ja voin kertoa, että elämä on astetta mukavampaa, kun esimerkiksi sporassa istuskellessa pystyy keskittymään muuhunkin kuin ärtyneen ihon kutinaan.