Katumuotia Pariisin muotiviikoilta | Y-3

pariisi_y31

Muistan joskus haaveilleeni, kuinka siistiä olisi matkustaa muotiviikkojen aikaan New Yorkiin, Pariisiin tai Milanoon aistimaan tunnelmaa ja bongailemaan tyylikkäitä ihmisiä. Kuinka ollakaan, tämänkertainen reissu sattui juuri yhtäaikaa Pariisin miesten muotiviikon kanssa, täysin vahingossa kylläkin: vasta paikan päälle saavuttua huomasin eräässä insta-kuvassa tägin #parismensfashionweek ja arvatkaas repesikö riemu! Päätettiin Janitan kanssa muutamana päivänä lähteä tsekkaamaan meininkejä. Touhusta haastavan teki se, ettei näytöksien lokaatioita oltu etukäteen annettu julki. Ensimmäiset isoimmat näytökset siis menivät sivusuun, mutta täysin puille paljaille emme jääneet, sillä eilen kävimme pyörimässä Adidaksen Y-3:n, Paul Smithin ja Thom Brownen näytösten edustalla. Koska joka puolella oli super tyylikkäitä ja karismaattisia ihmisiä, ei kameraa voinut jättää laukun pohjalle makaamaan. Tässä postauksessa on street style -otoksiani Y-3:n kutsuvieraista, joihin mahtui kyllä kaiken kokoista, väristä ja muotoista ihmistä! Valokuvaajia ja meitä muita hiihtäjiä parveili ovien edessä kymmenittäin, ja aika-ajoin kaikki ryntäsivät ties kenenkin ihmisen tai auton ympärille nappaamaan kuvia. Mageimpien tyyppien perässä myös juostiin kamera laulaen, jotta varmasti the kuva tallentuisi muistikortille. Itse en noin extremeen kuvailuun lähtenyt messiin, vaan pysyttelin omalla spotillani ja nautin koko hulinan seuraamisesta. Melkoinen kokemus!

pariisi_y32

pariisi_y33

pariisi_y34

pariisi_y35

pariisi_y36

pariisi_y37

pariisi_y38

pariisi_y39

pariisi_y310

Photos by me