Kivikasvoko?

Photos by Viena K

JACKET: H&M
T-SHIRT: Urban Classics
JEANS: Weekday (DIY)
SHOES: Superga (gifted)
BAG: R-Collection (gifted)

Kuulen usein ihmisiltä, jotka tapaavat minut ekaa kertaa, että olenkin paljon positiivisemman ja iloisemman oloinen kuin mitä esimerkiksi meitsin blogi antaa ymmärtää. Ymmärrän pointin aivan täysin ja tiedä mistä se johtuu – jostain syystä en osaa olla kameran edessä luonnollisesti hymyillen (joka siis on aika perus ilmeeni ylipäätään), vaan vedän päälle aina kivikasvoisen pokerinaaman. Kuvien otto sujuu huomattavasti nopeammin näin, mutta tiedä myös että samalla annan itsestäni todella vakavan kuvan. Ja harvoin olen oikeasti vakavana.

Kävimme eilen Vienan kanssa kuvaamassa ja päätin kerrankin skarpata hymyilyn suhteen. Tässä on lopputulos. Pakko myöntää, että tuo tyyppi noissa kuvissa on paljon lähempänä oikeaa Arttua kuin suurin osa blogissa aiemmin olleista otoksista. Sanotaan, että kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta mä myös väitän ettei aina todellakaan koko totuutta. Kivikasvoinen meitsi on todellisuudessa papattava papupata. Että sellaista tänään.

Mukavaa viikonloppua tyypit!

PS. Kävin Johanneksella tovi sitten leikkauttamassa kesätukan ja voi että tuntuu hyvältä!

2 Comments

  1. Liekö johtuu siitä, että seuraan sinua myös instassa, mutta minä olen saanut sinusta enemmän sellaisen vähän rämäpäisen kuvan. Iloisen ja rämäpäisen.


    • Arttu 06/20/2017

      Se on kyllä totta – instastories on ehkä kaikista realistisin somekanava!


Comments are closed.