Mahtava kaupunkikohde Tallinna

tallinn_tallink_2tallinn_tallink_6-1-of-1tallinn_tallink_4tallinn_tallink_3tallinn_1Photos by me and Viena K

Tallinna – pieni kaupunki täynnä äärettömän tyylikkäitä ja viihtyisiä kahviloita, ravintoloita ja kuppiloita. Paikka, joka todella helposti mielletään suomituristien valloittamaksi örvellys-kohteeksi, mutta joka on todellisuudessa niin paljon muutakin. Lähdimme Vienan Tallinkin kanssa tekemälle yhteistyömatkalle Tallinnaan lauantaiaamuna nelihenkisen kaveriporukan voimin. Tarkoituksena oli mennä rennolle minilomalle, jonka pääpainona toimi hyvä safka. Ja hyvää safkaahan ei tältä minilomalta puuttunut! Kaikkiaan 32 tuntia kestäneen reissun aikana kerkesimme istumaan viidessä eri ravintolassa/kahvilassa laivan ja hotellin buffettien lisäksi. Aikamoinen määrä paikkoja noin lyhyeen ajanjaksoon. Mutta en valita: mikäs sen parempaa kuin hyvä ruoka hyvässä seurassa ja vieläpä moneen otteeseen päivän aikana. Teen myöhemmin erillisen postauksen lemppareiksi nousseista mestoista.

On todella hämmentävää, kuinka erilainen tunnelma Tallinnassa on Helsinkiin verrattuna vaikka välimatkaa on alle 100 kilometriä. Vanhakaupunki muistuttaa hieman Köpistä ja Telliskiven alue kaikessa trendikkyydessää (=hipsteriydessään) tuo mieleen Berliinin, vaikken ole koskaan siellä edes käynyt. Voin kylläkin kuvitella Berliinin olevan täynnä Telliskiven tyyppisiä mestoja. Variaatiota kauniista pastellin värisistä kivitaloista rosoisiin tiilirakennuksiin siis löytyy ja minähän tykkään molemmista. Tallinna on todella nostanut päätään matkailukohteena. Mieleen ei todellakaan jää ensimmäisenä kännäävät suomalaiset vaan hyvät ravintolat, edulliset hinnat ja instagram-ystävälliset kadut ja rakennukset 😉 Täytyy ehdottomasti alkaa käymään useammin tuolla Eteläisessä Helsingissä.

Kiitos Viena, kiitos Tallink! Viihdyin mainiosti.