Mahtava Köpis

kopis1 kopis2

Nyt on reissusta kotiuduttu, ja ajattelin alkaa purkamaan matkalta kertynyttä materiaalia. Kööpenhamina osottautui heti alusta asti mukavaksi ja mielenkiintoiseksi kaupungiksi. Keskusta-alueella on sadoittain pieniä, toinen toistaan kauniimpia kujia ja katuja. Joka nurkasta ja kulmasta olisi tehnyt mieli ottaa kuva. Ajattelin fiksuna poikana nappailla kuvia maltillisesti ettei himassa tarvitsisi tuskailla liikaa valinnanvaikeudesta. Toisin kävi, heheh.

kopis3 kopis4 kopis5 kopis6

Yövyttiin Copenhagen Downtown Hostellissa, joka oli sijainniltaan erinomaisella paikalla. Huoneet sekä kylppärit olivat hyväkuntoisia ja siistejä, ja respa(joka oli enemmänkin ravintola/baari) erittäin viihtyisä mesta. Köpiksen hintataso on aika korkea: me maksettiin yhdestä yöstä 10 hengen dormissa about 35 euroa per henkilö. Ei siis mikään kovin edullinen, mut halvimmasta päästä downtown alueella. Buffet aamiaisen sai ostettua 65 kruunulla eli hieman alle 10 eurolla. Hostellissa on myös joka päivä tarjolla ilmainen illallinen rajoitetulle määrälle ihmisiä klo 18:30. Me ei satuttu ikinä olemaan paikalla tuohon aikaan, joten siitä en osaa sen tarkemmin kertoa. Mutta suosittelen kyseistä mestaa majoittumiseen jos haluaa päästä pienemmällä budjetilla, ja majailla keskeisellä alueella!

kopis7 kopis8 kopis9 kopis10

Ensimmäisenä päivänä check in:in jälkeen mentiin käymään kuuluisassa Kööpenhaminan Tivolissa, joka on muuten maailman toisiksi vanhin huvipuisto. Paikka oli kyllä vierailemisen arvoinen kaikkine pikku puutarhoineen ja viihtyisine ravintoloineen. Sisäänpääsy oli n. 13 euroa, eli aika hintava, ja sen lisäksi, jos halusi hurvitella, täytyi laitteista maksaa erikseen. Itse käväsin yhdessä vuoristoradassa, mutta enempää ei kiinnostanut laittaa rahaa palamaan. Vanhan huvipuiston tunnelma teki kuitenkin vaikutuksen ainakin meikäläiseen! Harmittaa, ettei keretty näkemään puistoa iltavalaistuksessa, koska Kööpenhaminan sää yllätti, ja lähdettiin viimaa pakoon illalliselle.

kopis11 kopis12 kopis13 kopis14 kopis15 kopis16

Koko reissun ajan siirryttiin paikasta toiseen kävellen. Ei käytetty julkisia kulkuvälineitä kuin lentokentältä tullessa ja sinne mennessä. Harmi, etten omista askelmittaria tai vastaavaa, koska olisi mielenkiintoista tietää montako kilometriä kertyi yhteensä. Ilmeisesti aika paljon, kun jalat oli aika-ajoin tulessa. Kuvamateriaalia tosiaan kertyi melkoinen kasa, joten ajattelin kirjottaa pari-kolme postausta. Seuraavassa postauksessa voisin kertoa omista suosikeistani Köpiksessä. Stay tuned!