Must visit here in Stockholm

mustvisit_sthlm1

Kävelimme perjantaina ympäri Tukholmaa juuri kun putiikit ja kahvilat olivat sulkemassa oviaan. Eräällä kadulla silmät kiinnittyivät todella kauniiseen porttikongiin, josta itse asiassa nappasin kuvan edelliseen Tukholma-postaukseen. En sen koommin kiinnittänyt huomiota mikä paikka kyseessä oli, ja koska paikan työntekijät olivat tulleet sulkemaan portteja, en lähtenyt tutkimaan mestaa enempää. Sunnuntaina, kun olimme saaneet shoppailut päätökseen ja kahvihammasta alkoi kolottaa, yritimme miettiä päät puhki eri kahvilavaihtoehtoja lähiseudulta. Reissukamulle tuli mieleen paikka jonka ohi olimme pari päivää takaperin kävelleet, ja josta olin ottanut kuvan. Lähdimme tsekkaamaan olisiko paikka auki, ja saisiko sieltä kahvia. Perillä odotti varmasti idyllisin kahvila/ravintola jossa olen eläissäni käynyt! Sisäpihojen rakastajana hullaannuin aivan täysin tämän mestan pienestä mutta sitäkin viihtyisämmästä sisäpihasta. Päätimme jäädä kahvittelemaan.

Kahvila itsessään toimi kolmikerroksisessa rakennuksessa, joka oli täynnä pieniä kahvitteluhuoneita vanhoine antiikkikalusteineen. Paikka oli kuin pala mennyttä aikaa. Tarjolla oli pientä ja isompaa purtavaa sekä makean että suolaisen nälkään. Porkkanakakku oli kuulemma taivaallista, mikäli reissukamuihin on luottaminen, ja kahvia sai santsata niin paljon kuin jaksoi juoda. Ja mehän joimme. Kuppikaupalla.

Ainiin, paikan nimi saattaisi olla ehkä ihan fiksua mainita näin kun vilpittömän suosituksen haluan antaa: kyseessä on Sturekatten niminen kahvila-konditoria, ja paikan löytää osoitteesta Riddargatan 4 Östermalmilla. Aivan ehdottomasti vierailemisen arvoinen kuppila, mikäli vanhat ja tunnelmalliset kahvilat ovat mieleen! Ps. Voisin muuttaa tuonne sisäpihalle ihan milloin vain… Ei sillä niin väliä onko katto pään päällä vaiko ei.

Here is a tip to Stockholm. If you like old cafés and restaurants that still have the spirit you will have to check out this little café in Östermalm called Sturekatten. I was blown away by the pittoresque inner court. So beautiful and peaceful! The actual café was in a three store building with many tiny rooms inside. It was like a piece of past time. Along with coffee there were many types of cakes and sandwiches served in there. Also real meals like lasagna. You could drink as much coffee as you wanted and so we did. A lot! Definitely a place worth for visiting!

mustvisit_sthlm2 mustvisit_sthlm3 mustvisit_sthlm4 mustvisit_sthlm5 mustvisit_sthlm6 mustvisit_sthlm7