My favourite outfits of 2015

Niin se vuosi vaihtui jälleen! Siispä hyvää uutta vuotta 2016! Menneeseen vuoteen mahtui paljon asioita. Blogin osalta oleellisinta on, ylläripylläri, blogin perustaminen. Olin pyöritellyt mielessäni ajatusta blogin kirjoittamisesta jo jonkin aikaa, kunnes toukokuussa ajattelin hetken olevan otollinen. Suurin syy blogin perustamiseen oli tottakai oma mielenkiintoni tuottaa miesten muotiin painottuvaa sisältöä lifestyle -hengessä. Koin, ja koen edelleen, että minulla on annettavaa blogimaailmaan, Suomessa kun miespuolisia bloggaajia on vielä varsin vähän. Into blogin tekoon on kasvanut kasvamistaan, joskin viimeisen kuukauden aikana en ole kyennyt panostamaan niin paljon kuin olisin halunnut (syynä hirmuinen kiire työrintamalla). Onneksi nyt alkaa vihdoin helpottaa. En malta odottaa, mitä kaikkea tuleva vuosi tuokaan tullessaan!

Päivän asu -postaukset ovat olleet isossa osassa blogissani. Tykkään miettiä erilaisia asukokonaisuuksia, joista kirjoittaa blogiin. Takana on kymmeniä asukuvaus-sessioita. Tässäpä viisi lempiasua vuodelta 2015 (kronologisessa järjestyksessä).

favourites2015_1

Muistan kun “löysin” vaihtarivuonna ostamani Levikset uudelleen monen vuoden jälkeen. Valkoisen kauluspaidan ja suorien farkkujen yhdistelmä näyttää kivalta ja rennolta. Päässä komeilee pitkään etsimäni hattu, joka löytyi H&M:n naisten osastolta.

favourites2015_2

Tämä asu on kesän viimeisimmiltä lämpimiltä päiviltä. Kokomustalla asulla ei voi juuri koskaan mennä metsään. Tykkään eniten kuitenkin shortsien, sekä sukkien ja nahkakenkien yhdistelmästä. Tätä kokonaisuutta tulen varmasti käyttämään myös jatkossa, kun säät sen taas suosivat!

favourites2015_3

Oi poolot poolot! Silkkaa rakkautta ensimmäisestä käyttökerrasta asti. Beige poolo on ensimmäinen koskaan ostamani, ja tällainen poolo+farkut yhdistelmä oli yksi menneen syksyn käytetyimmistä kokonaisuuksista.

favourites2015_4

Kutsun tätä kokonaisuutta Steve Jobs -lookiksi. Ei ole varmaan vaikea arvata miksi. Klassinen mustan poolopaidan ja farkun väristen farkkujen combo on sekä mukava päällä, että myös hyvän näköinen. Klassisella linjalla jatkuvat takki ja kaulahuivikin. Mielestäni mukavan tyylikäs kokonaisuus!

favourites2015_5

Tässä jälleen yksi taidonnäyte siitä, että hallitsen värien käytön pukeutumisessa. Mustaa, mustaa, jotain tummaa ja mustaa. Värit, jotka toimivat aina. Käärityt lahkeet ja paljaat nilkat – ei ehkä käytännöllisin combinaatio tähän vuodenaikaan, mutta luo lisää mielenkiintoa muuten hillittyyn kokonaisuuteen.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisista postauksista te lukijat pidätte. Jos teillä on heittää jotain toiveita tulevaa vuotta ajatellen, niin rohkeasti vaan kommenttia tulemaan tänne päin! 🙂