Näyttää aurinkoiselta

nayttaaaurinkoiselta1

Hello Monday! Jälleen pyörähtää uusi viikko käyntiin, vieläpä heinäkuun viimeinen sellainen. Minne nämä kesäkuukaudet oikein hujahtivat? Omassa päässä elän edelleen toukokuun loppua/ kesäkuun alkua, ja odottelen hellepäiviä tulevaksi. Menneet päivät ovat olleet kyllä jo mukavan lämpöisiä, mutta toivon vielä monta samanlaista tai parempaa tulevaksi. Ilmeisesti tällä viikolla toive käy toteen, mikäli säätiedotuksiin on uskominen. Ja jos näin on, aion nauttia päivistä koko sydämen kyllyydestä! Heippahei kämppä, ja terve biitsit! Puoliloma jatkuu myös tämän viikon, mistä johtuen voin raahautua rannalle vaikka joka päivä. Menneinä vuosina olen ollut super fanaattinen siitä, että aurinkoa täytyy ottaa kesäisin AINA kun pilvet vähän rakoilevat ja ulkona pärjää ilman villahousuja. Jostain syystä tämä kesä on ollut poikkeuksellinen: en ole jaksanut stressata rusketuksesta yhtään, koska oikeasti, mitä väliä jos vaatteiden alla oleva iho hohtaa valkoisena. Itse kun en kuitenkaan hillu kaupungilla t-paitaa ja shortseja pienemmissä kuteissa. Mut nyt kun säät sen sallivat, aion ehdottomasti viettää aikaa ulkona kallioilla tai rannalla loikoillen. Tehkää te myös näin ja nauttikaa (jos vain mahdollista)! Mukavaa viikkoa kaikille!

nayttaaaurinkoiselta2 nayttaaaurinkoiselta3 nayttaaaurinkoiselta4 nayttaaaurinkoiselta5

Photos by Viena K
Editing by me

College: Weekday
Blouse: Stockmann
Jeans: Weekday
Shoes: Adidas