Got a fresh undercut

freshundercut1

Takana on ensimmäinen arkiviikko vapaana kuin taivaan lintunen. Eilen oli se päivä, kun tajusin ettei työpaikka enää kutsu meikäläistä. Oli hassu fiilis. Musta tuntuu, että saattaisin erittäin hyvinkin tottua tähän vapauteen. Onneksi on hommia, jotka pitää meikäpojan kiireisenä, eikä täten jää aikaa sammaloitumiselle.

Huomenna luvassa on Inspiration Blog Awards -gaala, jota varten kävin freesaamassa räjähtäneen pehkoni gaala-kelpoiseksi. Pää sai Johanneksen käsittelyssä jälleen hyväksi todetun undercut -lookin, jota voi kutsua myös nimellä potta. Kiitos ja kumarrus! Olen erittäin tyytyväinen. Se on kumma juttu, miten vastaleikattu tukka tuo niin hyvän, jopa uudelleen syntymiseen verrattavan fiiliksen. Pieni muutos, mutta tuntuu kuin kaikki olisi mennyt uusiksi. Muuten, tuohon gaalaan palatakseni – en tiedä yhtään mitä pukea päälle! Haluaisin jotain muuta, kuin perus puvun, mutta löydäppä yhdessä päivässä se oikea… Ajattelin lähteä kaikesta huolimatta kiertelemään kauppoja, ihan vain JOS vastaan sattuisi osumaan täydellinen juhla-asu. Peukut pystyyn! Ja mahtavaa viikonloppua!

The first week of being free is about to be over now. Yesterday was a day when I realized I’m not going to go back to my job. It felt so surreal. I think I could get used to this freedom. Fortunately I’ve got things that keep me busy and I cannot.

There’s Inspiration Blog Awards tomorrow. Hence I got my hair done. Talented Johannes did my hair once again with an undercut style. Good ole look! Thank you, I’m super happy. It’s so funny how so little change can make so big difference. It feels like everything changes after a haircut. And by the way what comes to those awards, I’ve no idea what to wear. I’d like to have something else than just a regular suit but c’mon, I have today left.. I decided to go to seek for something cool anyways IF there somehow happened to be the one somewhere in the stores of Helsinki. Wish me luck! And have a great weekend everyone!

freshundercut2 freshundercut3 freshundercut4 freshundercut5

Photos by Janita Autio
Editing by me

Hair by Johannes Yrjö
Coat: Weekday
Pullover: Second Hand
Jeans: Levi’s
Sneakers: Vans

Ps. Viimeinen kuva otettu hetkenä, jolloin taivas päätti revetä liitoksistaan. Tottakai juuri kun asukuvaukset olivat päässeet vauhtiin. / Last picture was taken at a moment where the sky decided to open up. Of course right when the photo shooting started to work.

How to be a masterchef

masterchef1

Yhteistyössä Knorr ja Suomen blogimedia

Ruoanlaitto – muistatte varmaan kuinka olen monet kerrat kirjoittanut tänne, että haluaisin laittaa itse useammin ruokaa, mutta päädyn liian usein loppujen lopuksi oman laiskuuteni tähden ulos syömään. Reilu viikko sitten päätin, että täytyy petrata koska A) ei ole taloudellisesti kovinkaan kannattavaa ravata rafloissa syömässä ja B) ruoanlaitto on kivaa, kunhan sen saa osaksi normaaleja arkirutiineja. Nyt kun olen päiväduuniton, on meikäpojalla vihdoin aikaa pistää arki järjestykseen, ja ottaa kokkailu osaksi rutiineja. Kuin tilauksesta sain mahdollisuuden toteuttaa yhteistyö Knorrin kanssa, joka on lanseerannut neljä eri makuista Maailman Maut -ateriakokonaisuutta. Vaihtoehtoina ovat Thai Green Curry, Italian Lasagna Al Forno, Indian Tikka Masala ja Mexican Enchiladas. Itse sain testattavakseni noista neljästä viimeisimmän. Rakastan TexMex -ruokaa, joten odotin innolla lopputulosta. Meksikolaisen ruoan lisäksi rakastan illanistujaisia, joissa ystäväporukalla laitetaan hyvää ruokaa ja nautitaan toisten seurasta. Siksipä päätin kutsua vanhoja ystäviä koolle ja lumota heidät kokkaustaidoillani. Kiitos Knorrin, että myös tällainen amatööri pystyy sulattamaan ihmisten sydämet ruoan kautta 😉

Ateriakokonaisuuksissa on valmiiksi kaikki tarvittavat kuiva-aineet sekä mausteet. Koen, että vaikein osuus ruokaa laittaessa on juurikin maustaminen: jos mausteet ovat pielessä tai puuttuu kokonaan, ei hyvillä raaka-aineilla ole mitään väliä. Mikäs siis parempaa, kuin että joku osaava on valmiiksi miettinyt oikeat määrät oikeita mausteita. Itse voi keskittyä ruoan laittoon ilman stressiä, ja luottaa onnistuneeseen lopputulokseen.

Enchiladas -vuoan tekoon meni noin 30-40 minuuttia. Sisälle tuli kana-paprika -täyte, ja päälle tomaattikastiketta sekä juustoa. Täytyy sanoa, että lopputulos oli todella herkullinen! Maistuva, mehevä ja sopivan mausteinen ilman liikaa tulisuutta. Pakkauksen mukana tullut enchilada -dippi oli aivan törkeän hyvää, ja kokonaisuus ylipäätään sai kaikilta dinnerille tulleilta suitsutusta osakseen. Voin lämmöllä suositella näitä Knorrin ateriakokonaisuuksia! Tuli todella hyvä mieli itselle, kun kaikki onnistui ja ystävät nauttivat. Päiväni Masterchefina. Ei takuulla jää viimeiseksi ystävien kestitsemiskerraksi!

masterchef2 masterchef3 masterchef4 masterchef5 masterchef6 masterchef7 masterchef8 masterchef9

Cooking. You probably remember how I’ve been writing that I would like to make my own meals more often but because of my laziness I end up eating at restaurants. A little over a week ago I decided I’ll get cooking back to my daily routines. I started it with a collaboration with Knorr. They have launched a new meal set for four different meals. The options are Thai Green Curry, Italian Lasagna Al Forno, Indian Tikka Masala and Mexican Enchiladas. I got to try out the last one. I was super excited because I love Mexican food and also social evening with friends and good food. So I decided to get some of my friends together and make them delicious dinner. Fortunately there’s Knorr. Amateur like me is able to be a masterchef.

In the meal sets you have all the needed seasoning and dry ingredients. In my opinion seasoning is the hardest part of cooking. It doesn’t matter how good ingredients you have if your spices are null. So what’s better than getting all the needed seasoning in a right amount. You don’t need to stress about the cooking and the outcome is delicious for sure. The dinner was amazing! All my friends loved the food and nothing went wrong. It was my day as a masterchef. Maybe I should start cooking for my friends more often. It felt so good! You can read more about the Knorr’s meal sets from here.

I love to make videos

lovetomakevideos

Kävimme viikko sitten Janitan ja Alexan kanssa kolmistaan kuvaamassa>, kuten saatatte muistaa. Sain tuona päivänä järjettömän inspiraatiotulvan, ja voi kuulkaa kun se ei ole laantunut ollenkaan. Päin vastoin! Innostusta ja ideoita on kerennyt kasaantua vaikka kuinka paljon. Tästä lähtien luvassa on ainakin yksi video per viikko. Haluaisin kysyä teiltä lukijoilta, että minkä tyyppisistä te tykkäätte? Ja kertokaa rohkeasti jos teillä on jotain videotoiveita! Tuo pari päivää sitten julkaisemani haastevideo oli hauska toteuttaa, joten haasteita on luvassa myös tulevaisuudessa. Jelly beansit saa kylläkin jäädä unholaan, niin pahoja olivat 😀 Mutta, tässäpä olisi nyt teille tämä behind the scenes -video, jonka Alexalle kuvasin. Oli todella kivaa kuvata pitkästä aikaa tällainen henkilövideo! Mitäs pidätte lopputuloksesta?

About a week ago we had a photo shooting together with Janita and Alexa as you may remember. At that day I got so much more inspiration and it has just grown afterwards. I have so many ideas in my head. From now on I’ll be posting at least one video in a week. I would like to know what kind of a videos would you guys want to see? If you have any wishes just let me know in the comment box below. The Bean Boozled challenge I posted a couple days ago was fun to make and so I’ll definitely be doing more of them in the future. Not with those disgusting jelly beans though. Anyways, here’s the video I filmed for Alexa. Let me know if you like it!

I’m unemployed

unemployed1

Photo by Anna and editing by me

Näin on närhen näppylät: olen tällä hetkellä “työtön”! Suoritin eilen viimeisen vuoroni päiväduunissa ja tätä nykyä olen virallisesti työtön. Nyt on aika alkaa duunaamaan sekä blogin, että videoiden parissa, ja perustaa oma toiminimi. Aivan uusi aukeama elämänkirjasta on siis alkamassa. Ajatukset ovat hieman jännittyneet ja sekaisin, mutta odotan hyvin positiivisella mielellä tulevaa.

Eilinen päivä oli hämmentävä: töissä työkaverit tulivat heittämään hyvästejä ja halaamaan. Omissa ajatuksissa päivä tuntui aivan normaalilta, vaikkakin sisimmässä tiesin työpäivän olevan viimeinen. Täysin en ole asiaa sisäistänyt, mutta eiköhän ajatus kirkastu tulevien viikkojen aikana. Täytyy myöntää, että oli omalla tavalla haikeaa astua ovista ulos, ja miettiä etten välttämättä koskaan palaa takaisin. Taakse jäi paljon hyviä muistoja, ja huikeita tyyppejä. Meistä kerkesi muodostumaan tiivis porukka työkavereiden kanssa. Kiitos kamut, kiitos Stockmann!

That’s true! I’m unemployed at the moment. Yesterday was my last sift at work and now-a-days I’m officially unemployed. It’s time for me to start working with this blog and videos, and also start my own company. A new chapter is about to begin in my life. I feel excitement and a little bit of confusion but overall I’m positively looking forward to the upcoming life.

Yesterday was very confusing. My co-workers came to say good bye and I just felt like it was a normal day. Inside I knew I might never come back. I think I will realize the fact in a week or two. I was a little sad to walk out from those doors. I left behind so many good memories and great people I got to know. Thank you friends, thank you Stockmann!