Do it yourself

diy1

Huomasitteko mitään uutta äskeisessä kuvassa? Päivitin naamavärkkini kesäkuntoon ja ajelin parran lyhyeksi! Viikset kylläkin jäi. Olo keveni hieman, ja siinä sivussa lähti myös ne lisävuodet, jotka parta mukanaan toi. En tiedä onko se hyvä vai huono asia heheh. Noh, nyt kuitenkin ainakin hetki mennään vähän kevyemmällä setillä, nopeastihan se takasin kasvaa, jos ikävä yllättää.

Kuvassa olevat farkut on ostos H&M:lta parin vuoden takaa. Ehkä parhaat omistamani farkut hinta-laatusuhteeltaan, nimittäin pulitin niistä silloin vaivaiset 30 euroa! Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja kovan käytön seurauksena polvista kulunut väri pois kokonaan (ehkä jotain tekemistä sillä, että tämä ääliö työskenteli varastohommissa monta kuukautta kyseiset housut jalassa). En halunnut heittää hyviä housuja menemään, joten tuunailin hieman ja nyt on meikäpojallakin rikkinäiset farkut, jee! Voisin vielä hieman rikkoa lisää ja ansaita sitä myöten enemmän katu-uskottavuutta. Ei vaan tosiasiassa, esim. seistessä nuo reiät ei juurikaan näy. Voi kyllä olla, että kun pääsen tuunailun makuun, niin ei pian ole kyseisiä farkkuja edes olemassa. Rikkinäisten farkkujen myötä toivotan oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

diy2 diy3

Takki: Forever 21
T-paita: Forever 21
Paita: Urban Outfitters
Farkut: H&M
Kengät: Vans

Suuria päätöksiä

Tein juuri ratkaisun, joka ei varmasti miellytä kaikkia ihmisiä. Lähdetäänpäs liikkeelle ihan alkutekijöistä: olen haaveillut arkkitehdin/muotoilijan ammatista ala-asteelta asti. Varsinkin nuorempana piirtelin talojen pohjapiirustuksia, sisustus-suunnitelmia ja muita suunnitelmia todella ahkerasti. Vanhemmat ja sisarukset olivat tietenkin innoissaan, ettei minun tarvi kamppailla sen kanssa mitä haluan lähteä opiskelemaan lukion jälkeen. Itsekin olin. Ja olen edelleen.

paatoksia1

Abivuonna, kun olin hakemassa ensimmäistä kertaa kouluun, tajusin, että olin varannut matkan Espanjaan juuri yhtäaikaa arkkitehtuurin pääsykokeiden kanssa. Matkat varattiin sillä ajatuksella, että koska lukio on ohi, ja kesätyöt eivät vielä alkaneet, lähdetään käymään jätkien kanssa lomalla enkä halunnut perua reissua, vaikkakin sitä minulle yritettiin ehdottaa. Itseäni hakematta jättäminen ei sen koommin häirinnyt, olinhan vasta 19 vuotias, ja edessä monta monituista vuotta opiskella. Vannottelin näreissään oleville läheisille hakevani seuraavana vuonna. Seuraava vuosi tuli, ja paljon isoja asioita tapahtui juuri kouluun haun kynnyksellä. Suunnitelmat hakemisesta muuttuivat jälleen. En saanut järin positiivasta palautetta tälläkään kertaa mielenmuutoksesta. Itse kuitenkin olin ihan sujut asian kanssa.

paatoksia2

Nyt keväänä kun pääsykokeet alkoivat lähestyä, aloin saamaan huomautuksia, että muistathan nyt hakea. Muistin kyllä. Vähän väkipakolla. Mutta hain joka tapauksessa. Ennakkotehtävien kanssa meinasi iskeä turhautuminen. Jossain sisällä tunsin ahdistusta. Ajattelin sen olevan stressistä ja paineesta johtuvaa, ja otin edellisenä iltana ennen tehtävien palauttamista itseäni niskasta kiinni. Sain kuin sainkin ennakkotehtävät tehdyksi, mutta olin varma, että näin vähällä panostamisella ei pitkälle pötkitä. Nyt olin kuitenkin näyttäny läheisille, että hain kouluun ja sain mielenrauhan. Kunnes eräänä aamuna kämppis toi kirjekuoren, jossa kerrottiin, että olin läpäissyt ennakkotehtävät ja päässyt toiseen vaiheeseen. Siis mitäh?!? Minä, joka tein kaksi ennakkotehtävistä muutaman tunnin aikana edellisenä iltana. En ollut uskoa korviani. Ensimmäinen reaktioni oli naurun sekaista eijeijeijeiejii huutoa sängyn pohjalta. Olin huvittunut, yllättynyt ja hämilläni.

Kun kerroin saavutuksestani, muut ihmiset olivat enemmän onnellisia ja mielissään kuin minä itse. Pääsykokeet alkoivat lähestyä ja olin pähkäillyt pääni puhki. Aloin tajuamaan, kuinka vähän tällä hetkellä minulla on motivaatiota lähteä opiskelemaan. Tai halua. Ajatus koulusta ahdisti todella paljon. Mietin, mitä MINÄ haluan elämältä. Jos nyt unohtaisin perheen ja läheisten mielipiteet ja miettisin tosissani omaa itseäni. Tajusin, että asia jota rakastan, on matkustaminen (ja että inhoan Suomen talvea). Jos siis menisin kouluun, saisin tuplapahan, eli en pääsisi matkustelemaan samalla tavalla kuten olen päässyt, ja joutuisin kärsimään monta pitkää ja kylmää talvea Suomessa. En ole vielä valmis uhraamaan nuoruusvuosia sitoutumalla kouluun. Tai tähän maahan.

paatoksia3

Ymmärrän ihmisten pointin siinä, miksi kouluun haku ja sinne pääseminen olisi tärkeää. Se antaa tietynlaista turvaa ja pohjaa elämälle ja sitä myöten olisin myös lähempänä haaveammattiani. Itse en kuitenkaan ajattele, kuten moni muu tästä maailmasta tuntuu ajattelevan, että täytyy kouluttautua niin pikaisesti kuin mahdollista ja alkaa puurtamaan uraa. En halua joutua uraputkeen. Jos mietin itseäni 90 vuotiaana istumassa kiikkustuolissa, mitä haluaisin silloin kertoa mahdollisille lastenlapsille? Haluaisinko sanoa, että hain nopeasti kouluun, koska muiden mielestä se oli minulle parempi vaihtoehto ja tein töitä siitä päivästä eläkkeelle (en vähättele tuollaista elämän tyyliä, jollekkin se on juuri se oikea tapa elää)? Vai haluaisinko kertoa paikoista joissa pääsin käymään, ihmisistä joita tapasin, tarinoita joita kuulin, ja että tein itse omat ratkaisuni niin hyvässä kuin pahassa? Elämästä ei ikinä tiedä mihin se vie. Eikö siksi olisi järkevää elää kuin jokainen päivä olisi viimeinen? Aika klisee sanonta, mutta pistää miettimään mitä todella haluaa.

Päätin jättää menemättä pääsykokeisiin. En usko, että olisin edes päässyt eteenpäin seuraavaan vaiheeseen johtuen vähäisestä motivaatiosta. Saan tästä syystä luultavasti paljon hämmentyneitä kysymyksiä osakseni ja siksi kirjoitan tämän postauksen. Yritin selittää parhaalla mahdollisella tavalla, mikä sai minut tekemään ratkaisuni. Edelleen painotan, että tein kuten minä parhaakseni näin. Ensivuodeksi aion lähteä jollekin pidemmälle matkalle, luultavasti Australiaan töihin ja reissaamaan. Kouluun haen kun koen sen olevan ajankohtaista. Semmoset kuulumiset tällä kertaa. Hyvää alkanutta viikkoa ja kesää kaikille!

Köpiksen viisi suosikkia

1. Syötiin toisena matkapäivänä frendin suosittelemassa raflassa Gothersgadella. Paikan nimi on Hot Buns, ja tarjoavat siis hamppareita. Tilasin ihan perus juustoburgerin ja oli kyllä erittäin maittavaa. Hinta ei ollut päätä huimaava, alta 15 euroa. Lisukkeeksi olisi voinut ostaa erilaisia ranskiksia, mutta koska tiesin, että maha tulee täyteen jo pelkästä burgerista, jätin ne ostamatta. Ravintolan sisustus oli ajanmukainen ja tyylikäs. Oli kivaa istua ikkunan edessä ja katsella ohi pyöräileviä tanskalaisia. Köpiksessä muuten tuo pyöräilykulttuuri on ihan omaa luokkaansa. Kaikki pyöräilevät: nuoret, vanhat, äidit, isät, pukumiehet… Ja niitä pyöriä on joka paikassa. Autottomia katuja näkyi olevan todella paljon ja sen huomasi: keskustassa ollessa oli todella rauhallista kun ei liikenteen melu häirinnyt.

kopis5_1 kopis5_2 kopis5_3 kopis5_4 kopis5_5

2. Seuraava paikka, jossa suosittelen käymään on Christiania, vapaakaupungiksi 70-luvulla julistautunut alue. Paikka oli kerrassaan hämmentävä! Ensimmäisenä tuli vastaan kyltti, jossa kerrottiin alueen kolme sääntöä: nauttikaa olostanne, älkää ottako valokuvia, älkääkä juosko, koska se aiheuttaa hämmennystä. Joka puolella käveli ihmisiä huivit naamalla, aurinkolasit päässä, ja myyntikojut oli verhoiltu naamiointiverkolla, ettei huumeiden myyjiä nähty. Talot olivat persoonallisen ränsistyneitä, graffiteja näkyi joka puolella. Eräs mies kasteli istutuksiaan, jossa kukat ja marihuana kasvoivat sulassa sovussa vieri vieressä. Irtonaisia koiria juoksenteli ympäriinsä. Ruohon käryltä ei myöskään välttynyt. Paikka muistutti paljon Venice beachia, mutta oli kyllä vieläkin raffimpi. En viitsinyt alkaa uhmaamaan valokuvauskieltoa vaikka mieli olisi tehnyt. Mut jos on Köpikseen matkaamassa, niin kannattaa ehdottomasti kurkkaamassa tuonne hämmentävään vapaakaupunkiin. Otin nämä seuraavat kuvat sen virallisen alueen ulkopuolelta, mutta kuvista välittyyä kuitenkin paikan fiilis.

kopis5_6 kopis5_7 kopis5_8 kopis5_9 kopis5_10

3. Erään kävelyntäyteisen päivän päätteeksi istahdettiin Joe & The Juice nimiseen paikkaan. Paikan pääpaino on siis erilaisissa mehuissa. Itse tilasin 18 mehun valikoimasta mansikka-omena-inkiväärimehun. Oli todella freesiä ja hyvää! Kyseinen ketju on ilmeisen suosittu Köpiksessä, eikä ihme: jokainen näkemästäni paikasta oli rennosti ja tyylikkäästi sisustettu ja ilmapiiri rento. Suomeen tarvittaisiin samanlaisia konsepteja!

kopis5_11 kopis5_12 kopis5_13

4. Nyhavn on varmasti kaikille tuttu valokuvista. Värikkäät talot vieri vieressä, edessä kanaali, johon on parkkeerattu veneitä. Koko kadun pituudelta oli erilaisia ravintoloita, ja näytti olevan suosittu illallismesta. Me istahdettiin kanaalin laidalle kuuntelemaan katusoittajia ja syömään vohveleita.

kopis5_14 kopis5_15 kopis5_16

5. Viimeinen päivä oli kirjaimellisesti kahvilapäivä. Käveltiin kaupungilla ja istuttiin eri kahviloissa. Yksi paikka, jossa piipahdettiin muutamaksi tunniksi, ja josta minulle vinkkasi samainen frendi kuin Hot Bunssistakin oli Cafe Lillebror. Kahvila oli mukavan rauhallinen ja viihtyisä, kahvikin varmaan true kahvinjuojalle erittäin hyvää, mutta minä sokerimaito”kahvien” juoja jouduin kupposeni kumoamaan ehkä hieman väkipakolla, heh. Tarjolla olisi ollut myöskin kevyempää syötävää, esimerkiksi heidän täytetyt patongit ovat kuulemma suosittuja. Paikan sisustus oli silmää miellyttävä! Ikkunapaikka oli tässäkin kahvilassa otollinen mesta kaupungin vilinän katselemiseen.

kopis5_17 kopis5_18 kopis5_19