Pääsin näyttelemään!

Jos sinulle soitettaisiin ja kysyttäisiin käväisemään mainosvideon casting-tilaisuudessa, voisitko vastata ei? Itse en ainakaan. Olen sitä mieltä, että elämässä täytyy kokeilla kaikkea (tai no ei nyt ehkä ihan kaikkea, mutta ymmärrätte pointin) ja kun sain kyseisen puhelun, tiesin heti vastauksen. Noin viikkoa myöhemmin olinkin matkalla castingiin hirvittävässä lumimyrskyssä. Itse casting kesti ehkä viitisen minuuttia kokonaisuudessaan ja yhtä vähän kuin tajusin mitä äsken oli juuri tapahtunut, tiesin mitkä olivat meikäläisen mahdollisuudet saada rooli. Mietin, että tulipahan kokeiltua, mutta aivan sama mikä lopputulos on. Silti jossain kroppani syövereissä toivoin saavani soiton seuraavalla viikolla.

Puhelin soi. Meikäläinen oli valittu rooliin. Nauratti! Viikon päästä olisin kameran edessä lausumassa pieteetillä harjoiteltuja vuorosanoja. Oli pakko soittaa muutamalle ihmiselle ja kertoa mitä oli juuri tapahtunut.

Koitti ilta jolloin kuvattaisiin. Olin flunssassa, mutta innoissani tulevan yön kuvauksista. En ole koskaan ennen ollut missään vastaavanlaisessa tilanteessa, joten pakko myöntää, että hieman jännitti. Lompsin kuvauspaikalle oikeastaan juuri yhtään tietämättä mitä tuleman pitää. Paikalla odotti kameraryhmä tiimeineen, ohjaaja, vastanäyttelijä sekä taustanäyttelijät, maskeeraaja ja puvustaja – valtava poppoo siis ihmisiä. Heti alusta asti kaikkien kanssa synkkasi onnekseni tosi hyvin, joten pystyin hengittämään ja rentoutumaan. Pian istuinkin jo kameran edessä.

Aluksi homma oli vähän kankeaa, mutta muutamien kertojen jälkeen näytteleminen, joksi tätä kyseistä hommaa voisi kutsua, lähti luistamaan paremmin ja paremmin. Oli ihan törkeen hauskaa! Välillä puhe sönkkäsi, välillä alkoi vaan naurattamaan ilman mitään syytä. Hyviä ottoja kertyi siinä rinnalla. Saimmekin hommat purkkiin aikaisemmin kuin etukäteen uumoiltiin. Pääsin kotiin yö kahden jälkeen, mutta uni ei todellakaan tullut heti, sillä päässä pyöri edelliset tapahtumat. Mietin, että tätä voisi tehdä kyllä useamminkin. En tiedä, tuleeko vastaavia hommia enää koskaan vastaan, mutta jos itse voin päättää niin ihan salettii tulee! Sen verran mielenkiintoista hommaa tuo oli näinkin pienen kuvaussession jälkeen. Eiköhän tässä voi oikeastaan jo alkaa odottelemaan Oscar-pystiä, haha. Kutsukaa mua näyttelijäx!

Huomioita viikonlopulta – nämä saivat ärsyyntymään

En tiedä onko flunssan (joka siis edelleen jatkuu ärsyttävän räkätaudin muodossa) vai minkä aiheuttamaa, mutta olen huomannut tämän viikonlopun aikana ärsyyntyneeni muutamistakin pienistä jutuista joihin en normaalisti ehkä olisi edes kiinnittänyt sen suurempaa huomiota. Nyt kuitenkin mielessä on pyörinyt kirosanoja muutamissa tilanteissa. Tässä siis viikonlopun aikana tapahtuneet tilanteet jotka ovat saaneet puremaan huulta:

  • Lastenrattaat jouluruuhkassa. En nyt siis ole puremassa huulia yhteen kadulla, kun perhe tulee rattaiden kanssa vastaan vaan esimerkiksi ahtaassa liiketilassa, joka on täynnä ihmisiä. Ymmärrän, ettei vauvaa tai rattaita välttämättä voi jättää mihin tahansa, eikä tarvitsekaan, mutta täytyykö välttämättä tunkea pieneen liikkeeseen valtavien rattaiden kanssa, joka on muutenkin jo täynnä ihmispaljoudesta. Toivottavasti en tällä nyt saa äitien vihoja niskoilleni, mutta voin kertoa että minun vihani saavat sellaiset äidit, jotka eivät edessä olevasta tukoksesta huolimatta voi odottaa hetkeä, vaan tunkeutuvat ihmismassaan väkisillä vaikka sillä ehdolla, että jonkun varpaat jäävät renkaiden alle. Ja tämän jälkeen mitään sanomatta mulkaisevat kuin olisin juuri aiheuttanut kyseisen tilanteen.
  • Isot, holtittomasti käyttäytyvät koirat esimerkiksi julkisissa. En itse pelkää koiria (ellei kyseessä ole ulkomailla hampaitaan näyttävä kulkukoira tai muu vastaava), mutten voi myöskään sanoa nauttivani vieressä sähläävästä valtavasta seefferistä, johon omistaja ei ihan saa otetta. Ihmiset: kouluttakaa koiranne, jos joudutte niitä kuljettamaan paljon muiden ihmisten seassa mm. julkisissa kulkuvälineissä.
  • Räyhäävät, huonokäytöksiset suomalaiset. Kuinka vaikeaa on olla kohtelias? Mielestäni on itsestäänselvyys osata sanoa anteeksi, tai kysyä kohteliaasti jos esimerkiksi tahtoo toisen ihmisen väistävän. Sillä, että törkkää toisen sivuun tai sanoo äkäisesti naama nutturalla väistäppä vähän saa aikaan pelkästään huonon mielen niin itselle kuin kanssaihmisellekin.
  • Välinpitämättömyys. Jos maassa on ihminen kaatuneena ja selkeästi huomaa, ettei toinen pääse itse omin voimin ylös älä esitä, ettet näe kyseistä tilannetta. Mene katsomaan onko toisella kaikki hyvin. Sillä ei ole mitään väliä, onko ihminen esimerkiksi humalassa vai ei – toisia täytyy auttaa!

No niin. Nyt on suu puhtaana jälleen, haha. Flunssasta ja näistä muutamista tilanteista huolimatta viikonloppu oli erittäin kiva. Itse asiassa flunssa taisi osua ihan oikeaan paikkaan, sillä tarvin tällaista rentoa, hiljaista viikonloppua tähän väliin. Marras- ja joulukuu ovat muuten niin törkeen kiireisiä. Nyt yritän droppailla vielä itseäni, jotta selviän huomisista kuvauksista kunnialla.

SUOMI100

Flunssanhan se pukkasi! Vieläpä Suomen itsenäisyyspäivänä. Harmitti niin paljon, että uhmasin olotiloja silläkin riskillä, että sairastuisin vielä pahemmin. Oli pakko päästä pyörähtämään kaupungilla katsomassa 100-vuotiaan kotimaamme kunniaksi järjestettyjä meininkejä. En ole varmaan koskaan nähnyt niin paljon porukkaa ulkoilemassa kuin eilen! Tähtitorninmäellä jättikokoista Suomenlippua oli ihailemassa iso joukko ulkoilijoita ja Senaatintorin holleilla kuhisi jengiä ihan sikana. Oli pakko napata glögi kouraan ja liittyä muiden iloisten ihmisten joukkoon. Aivan täydellinen päivä täyttää vuosia sanon minä!

Jossain vaiheessa pikku pakkanen vei voiton ja minä pakenin sisätiloihin. Kuumemittari näytti pientä lämpöä. Vedin itseni vaaka-asentoon, sillä illalla olisi ystävän luona järjestettävä Itsenäisyyspäivän vastaanotto. Tätä en halunnut myöskään jättää välistä, sillä ensimmäistä kertaa ikinä meitsillä oli mahdollisuus myös itse pukeutua Suomen kunniaksi. Ei auttanut kuin napata buranaa ja toivoa parasta. Kaikki meni onneksi hyvin, enkä ainakaan nyt vielä koe saaneeni sen pahempaa tautia. Ja mikä parasta, sain juhlistaa tätä spesiaalia juhlavuotta aivan kuten muutkin! Linnanjuhlat pyörivät läppärillä, josta seurasimme herkeämättä milloin itselle tutut tyypit lipuvat Salen kättelyyn. Oli siistiä, että tänä vuonna paikalla oli myös niin monta nuorta suunnannäyttäjää. Olohuoneen puolella kajareista kantautui oikein kunnon juhlamusiikkia, joka innosti osan porukasta jopa valssaamaan. Myöhemmin illalla laskimme lipun salosta tyylikkäästi Maamme-laulua laulaen, jonka jälkeen katselimme meren toisella puolella näkyvää juhlailotulitusta. En ole mikään Suomen patrioottisin ihminen, mutta kyllä on pakko sanoa, että eilen tuntui erityisen hyvältä olla suomalainen. Illalla kotiin kävellessä koko kaupunki oli vielä täynnä ilotulitusta ja muita juhlamenoja katsomassa olleita ihmisiä. Tuli niin hyvä fiilis siitä, että kaikki olivat lähteneet juhlimaan vaikka seuraavana päivänä olikin normaali arkipäivä. Juhlafiiliksen asti kaikkialta.

Eilinen oli mahtava pienestä kuumeesta ja flunssasta huolimatta. Nyt keskityn parantelemaan itseäni (vaikkakin juuri nyt suuntaan mainosvideon kuvauksiin koko yöksi). Vielä kerran mitä suurimmat onnittelut satavuotiaalle Suomelle!

Salahäitä ja pikkujouluja

Mennyt viikonloppu oli vaihteeksi varsin tapahtumarikas. Antakaas kun kerron:

Perjantaina heti aamusta suuntasin vatsa jännityksestä jäykkänä Kallioon ystäväni, myös entisen kämppikseni Helkan luokse leipomosta haettu leipä kainalossa. Edessä oli jännittävä päivä – Helka oli menossa naimisiin. Vieläpä salassa suurimmalta osalta ihmisistä. Sain kunnian olla yksi todistajista. Aloitimme aamun rauhallisesti hyvää aamupalaa syöden sekä laittautuen myöhemmin tapahtuvaa seremoniaa varten. Sää ulkona ei ollut kuin morsian, vaan aivan hirvittävä lumimyräkkä. Säästä (ja Slushista) johtuen myös taksit olivat lähes kaikki varattuna, mikä tottakai aiheutti pientä paniikkia ennen maistraattiin siirtymistä. Kaikki meni onneksi hyvin ja morsian sekä sulhanen saapuivat molemmat ajoissa paikalle. Maistraatissa meitä oli pieni porukka koolla todistamassa, kun sädehtivä pari sanoi toisilleen tahdon. Kyllä se rakkaus on vaan mieletön juttu!

Maistraatista suuntasimme meitsin hoodseille syömään, joskin itse kerkesin vain piipahtamaan, sillä illalla täytyi olla toisella puolella Suomea. Siispä nautin häähumusta viime tippaan ennen kuin oli pakko juosta kämpälle. En tietenkään ollut tajunnut pakata aiemmin. Revin kaapista jotain, minkä ajattelin olevan oleellista Keski-Suomessa, suljin laukut ja juoksin Janitan kanssa junalle, jotta kerkeäisimme meitä odottelevaan kyytiin. Luulimme menevämme Jyväskylään, mutta osottautuikin, että vanhojen Oulun frendien pikkujoulut ovat Kannonkoskella (eli siis tunti pohjoisempana). Yöajoksihan se meni. Lähestyimme isoa vuokramökkiä hieman yli puolenyön ja ainakin meitsiä jännitti. Niin pitkä aika siitä, kun olin nähnyt monia frendeistä viimeksi.

Ihan turhaan jännitin – meininki oli aivan samanlaista kuin vuosia sitten ainoana erona muutama lapsi, jotka ovat ilmestyneet laajentamaan kaveriporukkaamme. Päätin heti alusta asti jättää somen sikseen ja puhelin makoili pianon päällä muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta koko viikonlopun ajan. En tainnut napata yhden yhtä kuvaa edes. Nyt tottakai harmittaa muistojen takia, mutta muuten teki niin hyvää olla ilman somea pari päivää. Keskityin olennaisimpaan eli syömään sekä toisiksi olennaisimpaan eli ihmisiin. Tai ehkä toisinpäin. Paitsi että jouluruoka oli kyllä todella hyvää. Anyways, nautin olostani ihan täpöillä. Pikkujouluista ei puuttunut naurua, laulua eikä varsinkaan sitä törrrrkeen hyvää ruokaa. Meidän ruoanlaittovuorolla ruoasta ei myöskään puuttunut karkkeja. Sitä saa mitä tilaa, jos tilaa iltapalaa tiimiltä Autio & Mustonen. Oisittepa nähneet ne ilmeet, kun ensimmäinen vihreä napero-karkki joutui tietämättömän salaatinsyöjän suuhun. Priceless.

Photos by Alexa Dagmar – editing by me

JACKET: Zara
ROLL NECK JUMPER
: H&M (gifted)
JEANS: Topman (gifted)
SHOES: Dr. Martens

Janita kirjoitti eilen hienosti Instassa: jälleen kerran parasta on huomata se et vaikka elämäntilanteet tässä vaiheessa onkin vähän muuttuneet lukioajoista, ystävät pysyy samoina, ihanina tyyppeinä. En voi muuta kuin kompata tuota! Aikaa kuluu ja monet asiat ovat täysin eri tavalla kuin ennen, mutta näiden tuttujen ihmisten kanssa on ihan yhtä rentoa ja hauskaa kuin ennenkin! Kiitos jokaiselle erittäin mukavasta viikonlopusta. Kiitos myös paskavitsibattle sekä tilipitappi astetta tiukemmista vatsalihaksista.

Jos jäit miettimään että mikä ihmeen tilipitappi niin tässä sulle vitsi: Miksi Röllin vene upposi? Veneestä puuttui tilipitappi.

1 4 5 6 7 8 9 10 114