Ruotsin armeijan vanha bomber

zalando_style_icon_male_2016

Friyay! En kerennyt taaskaan montaa kertaa silmiä räpäyttämään, kun viikko oli jo ohi. Aivan kreisiä. Jos mietitään ajankulua pienellä nopeuskisa-demonstraatiolla, jossa vastakkain olis mopoauto ja ferrari, niin arvatkaapa huviksenne kumpi minä olisin nuista kahdesta? Vinkki vitonen: en ainakaan ferrari… Päivät vain lipuvat eteenpäin ja mä tulen about kaksi viikkoa jäljessä. Toisin sanoen kun ferrari huristelee Oulun korkeuksilla niin mopoauto on vasta ylittämässä susirajaa. Että näin. Se niistä demonstraatioista.

Ostin muutaman viikon takaiselta Tukholman reissulta jälleen yhden uuden takin. Löydettiin itsemme aivan huikeasta, hiukan tunkkaisesta second hand -liikkeestä Söderiltä, joka oli täynnä muun muassa tällaisia Ruotsin armeijan vanhoja bombertakkeja. Kokeilin montaa eri vaihtoehtoa ja mukaan lähti tottakai se risaisin ja kulunein kaikista (jonka toki huomasin vasta päivän viiveellä). Kaikesta huolimatta olen aivan in lööv! Plus että pienet reiät ja kulumat tuo mukavasti lisää katu-uskottavuutta muuten niin not-katu-uskottavaan meitsiin. Ja tarkkasilmäisille tiedoksi: kyllä, käänsin tuon tarranimikyltin (jossa lukee Fonseca) tarkoituksella ylösalaisin. Ihan vaan siksi, että Ruotsalaisilla meni hetki enemmän aikaa meitsin tuijotteluun. 😉 Vitsi vitsi. Mutta joo, ajattelin tuunata rikkinäiset kohdat ommeltavilla merkeillä. It’s gonna be even more cool!

Nyt on muuten viimeiset hetket aikaa vaikuttaa siihen, lähteekö meikämandoliini edustamaan Suomea Kööpenhaminaan Zalandon Nordic Style Icon Awardseihin. Jos et ole vielä muistanut käydä äänestämässä, niin suuntaa ihmeessä Zalandon sivuille ja klikkaile ääni niille, jotka haluat edustamaan Suomea Köpiksen gaalaan. Olisin super otettu, jos ääni napsahtais mulle! Kiitos jo etukäteen! 🙂

Mutta, mahtavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

zalando_style_icon_male_2016 zalando_style_icon_male_2016zalando_style_icon_male_2016 zalando_style_icon_male_2016Photos by Dorit Salutskij – Editing by me

BOMBER JACKET: Second Hand – TURTLENECK: Selected – JEANS: Cheap Monday – BOOTS: Dr Martens

Ps. Käykää tsekkaamassa maailman parhaan Doritin blogi, joka hän on tämänpäiväisten upeiden kuvien takana!

Zadaa – ja vaatteet ovat vaihtaneet omistajaa

 Yhteistyössä Suomen blogimedia & Zadaazadaa-app

Sain jonkin aikaa sitten kyselyn, josko yhteistyö Zadaa-nimisen sovelluksen kanssa kiinnostaa. Ei ollut vaikea vastata: olin kuullut kyseisestä applikaatiosta, mutta liittänyt sen aina naistenvaatteisiin. Kun tajusin, että mitä ilmeisemmin sovellus on suunnattu nyt myös miehille, olin erittäin fiiliksissä ja halukas ryhtymään yhteistyöhön. “Todellakin” vastasin!

Tietämättömille tiedoksi, Zadaa on puhelimeen ladattava sovellus, jossa samankokoiset ja -henkiset ihmiset voivat myydä tai ostaa vaatteita toisiltaan helposti ja vaivattomasti. Palveluun kirjauduttaessa ilmoitetaan omat strategiset mitat, vartalotyyppi ja muut tiedot, joita normaalissakin vaatteiden ostoprosessissa tarvitsee. Annettujen tietojen perusteella sovellus yhdistää ihmiset vaatekaksosiksi ja suodattaa vain oikean kokoiset ja tyyliset vaatteet nähtäville. Simppeliä! En ole juurikaan suosinut nettikirppareita tai muita saitteja johtuen siitä, että ostoprosessi niissä on jokseenkin hakuammuntaa: jos satut saamaan postissa esimerkiksi rikkinäisen tuotteen(mikäli pääset edes tähän vaiheeseen asti), niin se on voi voi. Zadaa taas tarjoaa refundin. Ostaja ei siis jää oman onnensa nojaan, mikäli tuote ei vastaa myyjän ilmoituksessa antamia tietoja.

zadaa-app-4zadaa-app

Sovelluksen toinen puoli: vaatteiden myynti. Olen pian vuoden verran ajatellut lähteväni kirpparille myymään käyttämättöminä lojuvia vaatteita, mutten ole yksinkertaisesti saanut aikaiseksi. Vaatii kuria varata pöytä, roudata vaatteet paikalle, hinnoitella ne ja kaiken kukkuraksi muistaa käydä huolehtimassa, että pöytä on mintissä. Siksi tämä yhteistyö Zadaan kanssa oli erittäin mieluinen ja tuli täydelliseen ajankohtaan. Lähes vuoden kestänyt ”täytyis saada noikin myydyksi” -prosessi otti askeleen eteenpäin tunnissa, kun intopiukkana naputtelin kaikki tyhjän panttina olleet vaatteeni myyntiin: pari kuvaa kännykällä naps (kiitos rakkaalle naapurille avusta), tuotteen tiedot ylös ja näin oli kaikki tarvittava tehtynä. Pois jää siis tuskaiset painavien vaatekassien roudaamiset Helsingin kaduilla, kun jokaisen tuotteen saa helposti myyntiin kotoa käsin. Ostajan löydyttyä sinun kontolle jää ainoastaan vaatteen toimittaminen lähimpään Siwaan, R-Kioskiin tai Valintataloon, jota kautta se löytää uudelle omistajalleen tunnistekoodin avulla.

zadaa-app-5zadaa-app-6

Tällä hetkellä sovelluksessa on vielä varsin vähän myynnissä olevia vaatteita miesten puolella. Tiedän, että moni ei ole edes tietoinen tästä hienosta sovelluksesta ja siksi haluan olla jakamassa ilosanomaa. Suosittelen kaikkia miehiä suuntaamaan sovelluskauppaan ja lataamaan Zadaa kännykälle. Kokeilkaa ja yllättykää – käyttöliittymältään parempaa vaatteiden osto- ja myyntisovellusta ei muualta löydy! Mitä enemmän käyttäjiä liittyy palveluun, sitä enemmän on myös vaihtoehtoja ja valinnanvaraa. Ja mä tiedän, että jokaisella on ylimääräisiä vaatekappaleita kaapissa, joista olisi mukava päästä eroon!

Sovellus on tarjolla Androidille Google Play Storessa ja iPhonelle App Storessa.

zadaa-app-2Photos by Viena K  and me – Editing by me

Kuinkas se lopettaminen on sujunut?

stockholm_mens_outfit1-3-of-3

Kuinka moni komppaa, jos sanon, että nyt se syksy on kyllä iskenyt sekä henkisesti että fyysisesti? Aamulla alkaa olemaan jo oikeasti todella kylmä, mutta celsiusasteiden lisäksi myös energiatasot ovat laskeneet huomattavasti. Olen aivan puhki työpäivien jälkeen. Jos voisin päättää makoilisin vain sängyssä ja katsoisin videoita Youtubesta. Oikeastaan aivan hyvä vaihtoehto tuokin – kesällä, ennen kesää ja kesän jälkeen kun olen paahtanut hullun lailla eteenpäin. Pysähtyminen tekee ihmeitä. Mutta sitten jälleen, nyt ollaan siinä vaiheessa vuotta kun maailma rullaa sellaisella tahdilla, ettei sängynpohjalle auta jäädä makoilemaan mikäli tahtoo pysyä mukana menossa. Täytynee kai kiinnittää entisestään huomiota yöuniin. Onnea on uusi iOS-päivitys, jossa on unikello. Vähän kuin äiti siis. Pitää laskua nukutuista tunneista ja ilmoittaa vähän ennen oikeaa nukkumaanmenoaikaa, että nyt Artsi iltapesulle ja peiton alle. Ihanaa kun joku pitää huolta. 😉

Mitäs muuta mulla olikaan mielessä. Ainiin, totta, tuo Case Rööki. Röökin lopettaminen on rank-kaa! Vaikeaa. En ole todellakaan pysynyt täysin selvillä, mutta jos positiivisen kautta ajatellaan, niin vähentänyt olen ja roimasti. Itseasiassa olen tainnut ostaa menneen kuukauden aikana 4(ehkä 5) askia yhteensä (vrt. pahimpiin aikoihin kun meni aski päivässä). Ja edelleen koetan tehdä parhaani lopettamisen eteen. Lähdin vain turhan leppoisasti liikenteeseen ja annoin erinäisiä syitä poiketa päätöksestä. Täytyy olla tarkempi. Nyt ymmärrän kyllä erittäin hyvin röökiä lopettavia ja arvostan suuresti niitä, jotka ovat päässeet eroon! Mutta eiköhän tämä tästä. Wish me luck!

Vielä yks juttu: TJ 78! Tuolla jos jollain jaksaa vaikka läpi harmaan kiven.

2016_mens_outfit_stockholmm-1-of-1stockholm_mens_outfit1-2-of-3stockholm_mens_outfit1-1-of-3Photos by Viena K – Editing by me

COLLEGE: Second Hand – JEANS: Weekday – SHOES: Adidas – SUNGLASSES: Ray-Ban

Tilaa positiivisuudelle

2016_mens_outifit_adidas-5-of-5

Olen yleensä peruspositiivinen ihminen. Koetan ajatella asioista aina sen paremman puolen ja keskittyä hyviin asioihin negatiivisten juttujen sijaan. Ihminen kun pystyy omalla ajattelullaan vaikuttamaan yleiseen mielenlaatuun todella paljon: jos lähtee negis-linjalle, niin päivä mitä luultavammin tuntuu aivan paskalta. Päinvastoin huonokin päivä muuttuu paremmaksi kun keskittää huomion positiivisiin juttuihin.

MUTTA: tiedättekö kun ei kiinnosta tehdä päivästä parempaa? Kun negatiivisuuden kylpyammeessa haluaa lillua oikein ajan kanssa ja urakalla. Meitsillä on ainakin joskus (harvoin) näitä päiviä. Silloin jään yksin kämpälle märehtimään ärtymyksessä. Ihmisten ilmoille en tarkoituksellakaan mene, koska tiedän mielenlaadun kohenevan mikäli näin teen. Kämppä on aivan hyvä paikka olla ja möllöttää. Voi vaikka illistellä seinille, jos siltä tuntuu. Murjottaa aivan kaikessa rauhassa – ihmisten seurassa en osaa.

Kun puolenvuoden negatiivisuudet on illistelty seinille alkaa oma käytös jo hieman huvittaa ja normaali fiilis ottaa jälleen vallan. Kas näin voi paiskoa seuraavat puolivuotta ilman pienintäkään negatiivisuutta. Okei, ehkä vähän liioittelin 😉 Pointtina on kuitenkin se, että joskus on hyvä purkaa huonot energiat ulos ja antaa tilaa positiivisuudelle. Ja positiivisuus on se, joka kantaa tässä elämässä!

Adjö!

2016_mens_outifit_adidas-2-of-52016_mens_outifit_adidas-4-of-52016_mens_outifit_adidas-1-of-5Photos by Viena K – editing by me

COAT: Weekday – SWEATSHIRT: Adidas – PANTS: Zara – SHOES: Adidas

1 81 82 83 84 85 86 87 145