Asiaa pyykinpesusta + pyykkijumppa

*Kaupallinen yhteistyö: LV & Asennemedia

Mä käytän ihan sikana vaatteita – en siis kulje nakkena päivästä toiseen vaan päivän aikana voi hyvinkin olla päällä kaksi-kolme eri asua plus tämän lisäksi urheilukamppeet niinä päivinä kun käyn lenkillä (tai elämän huippuhetkinä muualla urheilemassa). Kuulostaa aika hurjalta määrältä, mutta näin meikäläisen taloudessa: pyykkiä kertyy yllättävän paljon. Haluan, että päällä olevat vaatteet ovat freesit, nimittäin mikään ei ole inhottavampaa, kuin kiireessä pyykkikorista napattu likainen, ydinjätteeltä dunkkaava paita, joka on syystä tai toisesta pakko juuri sillä hetkellä saada käyttöön. Valitsen mieluummin puhtaat kamppeet. Niin itseni, kuin mukanaolijoiden vuoksi. Jalomielistä, sanoisin.

hajusteeton pyykinpesuaine

Olen oppinut kantapään kautta, että varsinkin paljolle hikoilulle altistuneet vaatteet on hyvä pestä mahdollisimman pian käytön jälkeen. Voin kertoa, että useamman viikon pyykkikorissa lojuneena vaatteet imaisevat hajut aika hyvin itseensä. Entinen on yks mun lemppari t-paidoista, jota tykkäsin käyttää niin salilla, mutta myös reissuilla paidan hyvän hengittävyyden takia. Vaikka pesin paitaa useampaan otteeseen sormet ristissä toivoen parasta, haisi se aina vain viimeisimmältä salikerralta (eli kuolemalta) vain koska itse olin laiska, enkä muistanut jaksanut pestä sitä heti. Tästä syystä on hyvä olla tarkkana – myös valita oikeat pyykinpesuaineet eri materiaaleille, mikäli haluaa välttyä katastrofeilta (ja kuoleman hajuisilta vaatteilta). Ulkoilu- ja urheiluvaatteille on hyvä olla omat tuotteensa niiden erikoismateriaalien vuoksi. Itselläni tähän tarkoitukseen on tällä hetkellä käytössä hajusteeton ja väriaineeton LV Sport Pyykinpesuneste, nimittäin sillä pysyy teknisten vaatteiden pinnat kunnossa pitkään, sekä kaikki niille valutettu tuskanhiki ja kyyneleet huuhtoutuvat viemäriin antaen seuraavalle käyttökerralle freesin fiiliksen ilman, että vaatteita olisi marinoitu hajuaineissa. Ja älkää ymmärtäkö väärin, mä kyllä tykkään tuoksua hyvälle, mutta sen hoidan mieluummin hajuvesillä kuin kemikaaleilla pesuaineissa. Askel askeleelta kohti oikeasti freesimpää (eli kemikaalittomampaa) elämää.

hajusteeton pyykinpesuaine

Loppuun vielä tällainen hassunhauska pyykkijumppa (ks. alla olevat kuvituskuvat), jonka voit tehdä odotellessa pyykkien valmistumista. Miksipä ei käyttäis aikaa fiksusti hyödyksi, kun kotoa ei kuitenkaan pysty poistumaan tuntiin tai kahteen pyykkäämisen aikana. Jumppa soveltuu hyvin myös lukkomiehen odotteluun, mikäli omat avaimet roikkuvat kauniisti naulassa lukitun kämpän sisäpuolella (toivottavasti muistit puhelimen). Hauskoja jumppahetkiä pyykituvassa!

Pyykkijumppa

  1. Kanna pyykit mahdollisimman vaikeaan lokaatioon, mielellään monen askeleen (ja askelman) päässä olevaan pyykkitupaan, jossa on paljon avaimella avattavia itsestäänsulkeutuvia väliovia. Saat hyvän alkulämmittelyn pyykkijumpallesi, kun kipität portaita, lasket pyykkikorin, avaat oven, nostat pyykkikorin, lasket sen taas, avaat jälleen oven, nostat korin ja niin edelleen.
  2. Alkuhiet pinnassa pyykkitupaan päästyäsi heittele pyykit koneeseen suorilta jaloilta vaate kerrallaan kyykistyen aina välissa alas. Hyvä pylly taattu.
  3. Pesuaine on numero uno pyykkäämisessä, sillä ilman oikeita aineita ei tule puhdasta! Kun olet annostellut aineen (maltillisesti) koneeseen, suorita oman kuntotason mukaan 10-100 hauiskääntöä per käsi – 750 ml alkaa yllättäen tuntumaan pulkannaruissa muutaman toiston jälkeen. Voit myös ottaa aikaa, kauan 750 ml killuu suorana edessä olevan käden päässä. Ei kauaa, lupaan.
  4. Vatsalihaksia voi treenata aivan hyvin pyykkäyksen lomassa, jotta saa kokonaisvaltaisen jumpan aikaiseksi. Itseltäni menee helposti 20 kappaletta lattialla, koneen päällä, pyykkäyspöydällä. Missä vaan oikeastaan.
  5. Loppuvenyttelyä ei sovi unohtaa! Se hoituu helposti keräämällä kaikki vahingossa matkasta tippuneet parittomat sukat lattialta pyykkikoriin seuraavaa pesukertaa odottamaan. Muista suorittaa poimimiset selkä suorana, leveässä haara-asennossa erittäin hitaasti maksimaalisen venytyksen saamiseksi. Mielellään myös juuri silloin, kun ovesta astelee sisään seuraava talon asukas omia pyykkejään pesemään.
  6. Viimeinen vaihe on märkien pyykkien kantaminen takaisin kaikkien niiden ovien ja rappusten päähän, jotka jo kertaalleen tuskailit.

hajusteeton pyykinpesuaineHauiskääntöjä, jotta jaksaa kantaa märistä vaatteista täyttyneen pyykkikorin takaisin kämpälle.hajusteeton pyykinpesuaineVatsat hoituu pöydällä, lattialla tai vaikka pesukoneen päällä. Just for fun!hajusteeton pyykinpesuaineLoppuvenyttely on must-juttu!

Photos by Janita Autio

4 Comments

  1. Laura 10/17/2017

    Hahahahah mä en kestä – ihan huikee :D:DD:


  2. mikko 10/17/2017

    YES KOKOPUKU-TOPPATAKKI! <3


    • Arttu 10/18/2017

      JEP! I llove it!!


Comments are closed.