Sympaattinen kattohuoneisto ja vinkkejä Pariisiin

kattohuoneisto1

Kun matkustan, tykkään päästä “osaksi” paikallista elämää. Siksi Airbnb on loistava keksintö! Hotelleissa ei ole mitään valittamista, mutta meitsi tykkää mennä aamulla kauppaan hakemaan tuoretta leipää, mehua ja jogurttia, ja kattaa aamiaisen vuokra-kämpän ruokapöydälle. Joka kerta kun pujahtaa porttikongista sisään tai ulos, tuntuu kuin olisi osa kaupunkia. Kukaan ei tiedä, että oikeasti kyseessä on tumpelo turisti, joka ei tiedä mistään mitään (ihan kuin sillä olisi mitään väliä). Mutta kuitenkin, on hauskaa leikkiä ajatuksella, että kuuluu osaksi taloyhtiötä/ kaupunginosaa/ kaupunkia, ja aamuiset kauppareissut lähimarkettiin ovat peruskauraa.

kattohuoneisto2 kattohuoneisto3

Pariisin reissulla majailimme nimenomaan Airbnb -kämpässä. Kyseessä oli todella sympaattinen, pieni Pariisilaisasunto aivan ensimmäisen kaupunginosan ytimessä. Louvre ja Tuileries’n puisto sijaitsivat vai muutaman sadan metrin päässä, kuten myös lähimmät metroasemat. Sijainti oli täydellinen! Suurin osa ajasta tulikin vietettyä tuolla puolen Pariisia, kaikki tärkeä kun löytyi aivan vierestä. Ehkä huikein juttu sijainnissa oli se, että Colette, tuo liike jonne kaikki Pariisiin matkaavat julkut suuntaavat ostoksille, oli parin korttelin päässä asunnosta. Oikea syy miksi fiilistelen edelleen tuota konseptiliikettä, ei sentään ole julkkikset, vaan ihmiset ylipäätään, jotka tulevat notkumaan ja hengailemaan kaupan edustalle. Oli kellonaika mikä tahansa, kadun molemmin puolin on kertynyt äärettömän tyylikkäästi, osittain myös överimuodikkaasti, pukeutunutta porukkaa. Jos tykkää people watchata (lue: kyylätä), niin ei ole tämän parempaa paikkaa tehdä sitä. Vietimme valehtelematta tunteja liikkeen edessä Janitan kanssa. Myös putiikki itsessään on piipahtamisen arvoinen paikka: myynnissä on kaikkea kameroista luksusvaatteisiin, ja useat tuotteista harvoja maailmassa. Suosittelen suuntaamaan Coletteen aistimaan tunnelmaa!

kattohuoneisto4

Hieman alle kilometrin päässä kämpästä sijaitsi Galeries Lafayette, joka on Stockmann -tyyppinen tavaratalo. Miehille ja naisille oli omat kokonaiset rakennukset, ja tavaratalosta löytyi kaikki liikkeet luksusbrändeistä omiin lemppareihin COSiin ja Urban Outfittersiin. Tämän shoppailumestan läheisyydessä sijaitsi myös monta muuta liikkettä, kuten Zara ja H&M, sekä hieman street -henkisempi ostoskeskus Citadium. Jos kahdesta ostoskeskuksesta täytyy valita toinen, Citadium oli ehdottomasti enemmän mieleeni. Ja ainakin nyt ale-sesongin aikaan ostettavaa olisi löytynyt säkkikaupalla! Rajansa kaikella, ostin ainoastaan syystakin sekä bandana-huivin.

kattohuoneisto5

Jos nyt pitäisi sanoa joku seutu yöpymiselle Pariisissa, niin voin ehdottomasti suositella ensimmäistä kaupunginosaa! Tiedän, että tuosta jättimäisestä kaupungista löytyy monta muutakin kivaa paikkaa oleskella, mutta kaikkien näkemiemme asuinalueiden perusteella ensimmäinen teki minuun suurimman vaikutuksen. Yksi syy oli tämä: meidän ikkunoiden alapuolella sijaitseva tori oli täynnä ravintoloita, joista ihmisten puheensorina kantautui iltaisin yläkertaan tasaisen rauhoittavana hälinänä. Ei autoja, vaan ainoastaan ihmisäänet. Useampana iltana avasin ranskalaisen parvekkeen ovet, ja rojahdin sängylle silmät kiinni. Alhaalta kantautuva ääni oli maaginen, kuin tehty nukahtamiselle.

kattohuoneisto6

Photos by me and Janita Autio

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *