Tampereen tuliainen

Photos by Janita Autio and me

SHIRT: Won Hundred
JEANS: Weekday
SHOES: Puma (gifted)

Olen käynyt tämän vuoden aikana Tampereella useammin kuin koko elämäni aikana yhteensä. Tavaksi on myös syntynyt, että Mari (meitsin henkilökohtainen turistiopas) kuljettaa ympäri kaupunkia tunnetuimmille nähtävyyksille. Viime reissulla pari viikkoa takaperin, kun olin jälleen käymässä Mansessa työkeikalla, menimme Marin kanssa hommat hoidettuamme tutustumaan uusiin paikkoihin. Pyynikin Näkötornin ja ulkoilualueiden lisäksi poikkesimme huikeassa farkkukaupassa nimeltä INCH”, joka sijaitsee aivan Tampereen ytimessä. Meikäpoikahan vallan hullaantui kaupan valikoimasta, sillä laadukkaita brändejä ja mageita vaatteita oli vaikka kuinka. Ja vaikka koetin itseäni hillitä, niin mukavan myyjän ja Marin kannustaessa rinnalla päädyin ostamaan kotiinviemisiksi tämän valkoisen poolokauluksisen t-paidan Won Hundredilta. Hyllyille jäi odottelemaan muutamat farkut sekä erittäin cool läpinäkyvä sadetakki (myöskin Won Hundredilta), jonka kanssa jopa saattaisi toivoa pientä ripsottelua tulevana kesänä. Anyways, tykkään ostamastani paidasta erittäin paljon!

Nyt suuntaan kolmen vuoden tauon jälkeen ratsastamaan yhdessä Katjan kanssa. Voin kertoa, että olen aivan jäykkänä jännityksestä. Laittakaahan peukut pystyyn ja toivotaan, että tulen yhtenä kappaleena takaisin kotiin.

2 Comments

  1. Ida 05/26/2017

    Supercool Arde!!! Ja Inch best, sieltä ei tosiaan voi lähteä tyhjin käsin… 😀


    • Arttu 05/27/2017

      Niin on!!


Comments are closed.