Three days off

threedaysoff1

Tämä viikko alkoi kivasti kolmella vapaapäivällä. Tänään vietän vapaista viimeistä ja suunnitelmissa on käydä kuvailemassa asuja sekä suunnitella muutamaa kivaa prokkista. Kyllä se vain on niin, että vapaapäivät tekevät gutaa! Olen ottanut kaiken irti jokaisesta vapaasta tunnista ja väkerrellyt reissuvideoiden parissa rentoutumista unohtamatta. Aikaa on jäänyt myös uuden kämpän järkkäämiselle sekä tavaroiden paikoilleen laittamiselle. It’s beginning to feel like home! Lupaan tehdä huoneesta ihan oman postauksen, kunhan se on “valmis”. Sitä en tiedä milloin tuo hetki koittaa, sillä huone on aivan järkälemäisen iso ja omaisuuteni ei todellakaan riitä täyttämään huoneesta edes kolmannesta. Jos teillä siellä on siis nurkassa pölyttymässä meikäläiselle sopivia kivoja kalusteita, niin saa lahjoittaa.

Eilen aloitin aamun aikaisin. Heräsin jo kasilta ja suuntasin silmät umpeen muurautuneina aamupalalle Vienan kanssa. Aamupalapaikaksi valikoitui The Cock, joka oli ns. uusi tuttavuus minulle. Olen kyllä kuullut ja nähnyt paljon kyseisestä raflasta, mutten koskaan ole kerennyt itse piipahtamaan paikanpäällä. Söin smoothie bowlin, ja kaksi avotoastia, jotka olivat omaan makuuni hieman laimeat. Ripaus suolaa olisi riittänyt nostamaan pisteitä! Ja kun suolasta tuli puhe, niin kyllä täytyy sanoa, että huh kun tuntui pahalta maksaa parikymppiä tästä lystistä! Balilla olisi syönyt viisi aamiaista samalla hinnalla. Mutta Suomessa Suomen tavalla. Loppuarvosanaksi annan 3,5 / 5.

Kuvasin koko eilisen päivän ajan My Day -videota ensimmäistä kertaa koskaan. Toki reissussa tuli kuvattua samalla tyylillä, mutta ensimmäistä kertaa Suomessa! Jotenkin jännää ottaa se kamera esiin julkisilla paikoilla kuten sporassa. Ja erittäin jännää myös, että ihmiset jaksoivat tuijottaa kuin suurtakin nähtävyyttä. Täytyy alkaa totuttautumaan itse, sekä totuttamaan muut kanssaihmiset kyseiseen touhuun. Turhaan me arkaillaan ja häpeillään mm. kaikkea täällä Suomenmaalla!

This week started with three days off. Today is the last of those three. I have been editing and doing this for this blog. Also I’ve had enough time to organize my stuff in the new apartment. I will make a blog post about my room whenever it’s ready. There is just a slight problem because I have so little furniture that the room looks super empty. I need some new items.

Yesterday was a chill day. I woke up early and went for a breakfast with my friend Viena. The place chosen to be The Cock where I’ve not actually been before. The food was alright, nothing very special. I had a smoothie bowl and two avocado toasts. After all the breakfasts I had in Bali it felt pretty bad to pay so much for a food that was just ok. Welcome to Finland, I guess.

threedaysoff2 threedaysoff3 threedaysoff4

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on Pinterest

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *