Trenssi kahdella tapaa (+arvonta)

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Kekäle

Ai että mä olen innoissani alkaneesta keväästä ja lähestyvästä kesästä muun muassa siksi, että valoa riittää pitkälle iltaan ja ulkona pystyy kuvailemaan jälleen hyvällä mielellä lähes joka päivä. Asukuvia alkaakin tupsahtelemaan blogiini taas enemmän talven hiljaisempien kuukausien jälkeen.

Tämän päiväisissä kuvissa päälläni on Kekäleen verkkokaupasta yhteistyön myötä valittu asukokonaisuus – tai oikeastaan kaksi asukokonaisuutta, nimittäin päätin stailata formaaliksi mielletyn trenssitakin kahdella tavalla. Kekäle on siis suomalainen pitkän linjan vaateliike (syksyllä mittariin pamahtaa huimat 60 vuotta!), jolla on usean kivijalkamyymälän lisäksi verkkokauppa. Itselleni Kekäle oli nimenomaan nimenä tuttu, mutten sen tarkemmin tiennyt, mitä kaikkea liike pitää sisällään. Yllätyksenä tuli laaja valikoima laadukkaita brändejä niin miehille kuin naisille, formaalimpaan sekä rennompaan pukeutumiseen. Kekäleen tarkoitus onkin tarjota ihmisille kestävää tyyliä, joka kestää myös aikaa. Valikoimasta löytyy esimerkiksi Calvin Kleinin, Minimumin ja Tiger of Swedenin vaatteita monien muiden huippubrändien lisäksi. Suosittelen kurkkaamaan!

Mä valitsin asukokonaisuuksien pääelementiksi Hugo Bossin ajattoman tummansinisen trenssin. Toisessa asussa yhdistin takin poolopaitaan ja mustiin farkkuihin, jolloin lookista tuli klassisen tyylikäs. Rennompaa fiilistä saa aikaan, kun heittää poolon sijaan päälle hupparin. Myös farkkujen lahkeita käärimällä saa kokonaisuutta hitusen rennommaksi. Ei siis tarvitse tehdä kuin pieniä juttuja, ja koko yleisilme muuttuu täysin! Vai mitä olette mieltä?

Olen aina tykännyt sekä yksinkertaisesta ja klassisesta tyylistä, että rennomasta katutyylistä. Joskus podin pienehköä identiteettikriisiä, kun en osannut päättää, kumpi tyyleistä olisi enemmän minua. Onneksi tajusin myöhemmin, ettei tarvitsekaan tietää, vaan voi pukeutua fiiliksen mukaan juuri, kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Nykyään tykkään yhdistellä näitä tyylejä myös keskenään – se tuo mielestäni lisää mielenkiintoa asukokonaisuuksiin.

Photos by Viena K

COAT: Hugo Boss
TURTLE NECK: Minimum
HOODIE: Gant
JEANS: J. Lindeberg
SHOES: Selected
BACKPACK: Herschel

Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus käydä shoppailemassa itsellenne Kekäleen verkkokaupasta vaatteita, ja saatte -15% alennuksen (myös myymälöissä 24.3. asti) yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta heittämällä kehiin etukoodin MUSTARTTU! Lisäksi kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, minkä vaatteen kotiuttaisitte Kekäleen valikoimasta itsellenne olette messissä 100€ arvoisen lahjakortin arvonnassa. Arvonta-aikaa on tämän viikon loppuun asti. Hauskoja shoppailuhetkiä, ja mä palaan myöhemmin arvonnan voittajaan!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

76 Comments

  1. Lotta 04/10/2017

    Hilfigerin bomber -takki olis kiva 🙂


  2. Kipsuli 04/10/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/mekot-ja-tunikat/mekot.html#sId=41&pId=265182


  3. Helkkis 04/10/2017

    Markbergin mustan nahkalaukku tai herschelin reppu kävis <3


  4. Elmo 04/10/2017

    joku Selectedin mustista nahkatakeista!


  5. Anna 04/10/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/paidat/paitapuserot-ja-topit.html#sId=19&pId=275199 Tämän kotiuttaisin :–)


  6. Marjo 04/10/2017

    Liu Jo farkut voi aina kotiuttaa 🙂


  7. Karoliina 04/10/2017

    Jonkun Hilfigerin paidan tai takin! 🙂


  8. Emilia 04/10/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/paidat/paitapuserot-ja-topit/vila-naisten-paitapusero-850-14033008-noos-37.html Tämä farkkupaita olisi ihana! 🙂


  9. Miia 04/10/2017

    Kevättakki http://www.kekale.fi/object-naisten-takki-440-23023874-99.html


  10. Jenni 04/10/2017

    Papua tyttärelle 😊 Mut myös jotain kivaa itselle: laukku olis tarpeen, mut ihania kevättakkejakin tarjolla, en osaa vielä päättää!


  11. Juuso 04/10/2017

    Ehdottomasti Gantin puuvillaisen, flag crew neulepaidan!
    http://www.kekale.fi/gant-miesten-neule-154-85240-02.html


  12. Tuulia P 04/10/2017

    Luultavasti tämä tai joku muu rahapussi pääsis mun hoiviin, sillä uudelle ois tarvetta 🙂 http://www.kekale.fi/naiset/laukut-ja-lompakot/tommy-hilfiger-naisten-laukku-8052212.html


  13. nellis 04/10/2017

    Herschelin reppu olis kiva <3 Mukana arvonnassa.


  14. Hanna 04/10/2017

    Hommaisin itselleni ihanan kevät takin


  15. sikkuralla 04/10/2017

    OBJECTin Annlee-takin, ihana.


  16. Annette 04/10/2017

    Uudet farkut ei ois pahitteeks, joten sellaiset!


  17. Ii 04/10/2017

    Uudet freddyt on ollut tarkoitus ostaa, joten sellaiset lähtisi matkaan 🙂


  18. Jennanenn 04/10/2017

    Tiger of swedenin Sita neuletakin ostaisin itselleni!


  19. ANTTI 04/10/2017

    EHdottomasti joku Bombertakki lähtisi mukaan. Todennäköisesti valinta KOHDISTUISI ONLY&SONSIN BOMBERIIN!


    • ANTTI 04/10/2017

      Edit: Jäi caps lock päälle, eikä pystynyt enää kommenttia muokkaamaan.


  20. Janita 04/10/2017

    Itselleni IHANAN kevättakin!😊


  21. Juulis 04/10/2017

    Calvin kleinin – bralette


    • Arttu 04/17/2017

      Moikka Juulia ja onneksi olkoon! Sä voitit tuon 100 euron lahjakortin Kekäleen verkkokauppaan! Mä laitan sähköpostiin lisää speksejä tästä. 🙂


  22. Jape 04/10/2017

    http://www.kekale.fi/miehet/neuleet/neulepuserot-ja-neuleliivit/j-lindeberg-miesten-collegepusero-93-66mf732497590-990.html tää paita tai jokin kuviollinen kauluspaita kesän juhliin!

    Sulla on kiva blogi ja siitä saa tällaset tavalliset ihmiset hyvin inspistä pukeutumiseen! Samaistun hyvin tuohon identiteettikriisiin pukeutumisen saralla, kun fiilis on eri päivinä erilainen.


  23. emsi 04/10/2017

    Tämä Espritin vaaleanpunainen kevättakki http://www.kekale.fi/naiset/takit/kevattakit/esprit-casual-naisten-takki-517-017cc1g003-62.html


  24. AnnA 04/10/2017

    TÄÄ TRENSSI OIS IHANA KEVÄÄKSI!
    http://www.kekale.fi/naiset/takit/trenssit.html#sId=0&pId=256881


  25. anna s. 04/10/2017

    Objectin kevät-takki 🙂


  26. Katri 04/10/2017

    mää valkkaisin tuolta kyllä ihan ensimmäiseksi nuo vero modan culottes -malliset mustat housut! niiden lisäksi objectin liehuvan kevyt musta trenssi olis kyllä hankitalistalla!


  27. Ella Hänninen 04/10/2017

    Tommy Hilfiger – kääntölaukku, olis magee!


  28. Risto Laine 04/10/2017

    minimumin vihreät chinot olis kivat näin keväällä.


  29. Toni h 04/10/2017

    Ehdottomasti jonkun miesten kevät takin ostaisin. Useampikin hyvä vaihtoehto olisi. Yhtään vettähylkivää takkia ei vielä itseltä löydy, ja siinä niitä olisi siistiin klassiseen tyyliin.


  30. Emmie 04/10/2017

    Haha tälläisenä vaaleanpunaisesta diggaavalla naisena valitsisin Espritin vaaleanpunaisen trenssin. Takkejahan ei voi olla koskaan liikaa, eihän, varsinkin jos omistaa vain kaksi kevättakkia… ja trenssi on aina ajaton. Tuli vaan mieleen tosta, kun sanoit, ettet osaa päättää kumpi oot, herraintyylinen vai katupojan tyyline, nii tiiätkö mitä! Just se ettet VAlitse vaan toista kumpaa eduststat tekee susta kiinnostavan pukeutujan ehdottomasti.
    Vielä yksi asia joka vaivaa niin se etten pystynyt kirjoittamaan isoja kirjaimia(mikä näyttää tyhmältä, kun pilkun jälkeen ei oo isoa kirjainta xD ja just toi hymiökin sen takia😂) . En tiiä johtuuko tää ongelma mun puhelimesta vai tähän sivun asetukseen liittyen, mut ajattelin kuitenkin mainasta! 😉


    • Emmie 04/10/2017

      Ja edelliseen lisäten kommentti näyttää näköjään isot kirjaimet eli vika on varmaan vaan mun tekstinsyöttökentässä! :’D


  31. An sku 04/10/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/tuotemerkit/ted-baker/ted-baker-naisten-mekko-10-ws7w-gd2n-999.html tää tai joku muu Ted Bakerin mekko. pitkään jo haaveillu et “sit isona” ostais kyseisen merkin mekon 🙂


  32. Juho 04/10/2017

    Lindenergin kauluspaita.


  33. kate 04/10/2017

    Calvin kleinin collegen kotiuttaisin! 🙂


  34. Kaisla 04/10/2017

    Kivat stailaukset, tykkään! Itselleni valitsisin hilfigerin keväisen trenssin tai herchelin repun 🙂


  35. Anni 04/10/2017

    Jonkin noista ihanista takeista kyllä tahtoisin😍 Vaikeita valintoha 😄


  36. Mallukka 04/10/2017

    Nuo selectidin kengät ois makeet miehelleni!


  37. Edith 04/10/2017

    Jonkun ihanan kevättakin


  38. Saara 04/10/2017

    Balmuirin kashmirhuivi on pitkään ollut ostoslistalla


  39. SannaM 04/10/2017

    Ihana uusi kevät takki ja herschelin reppu 🙂


  40. HEIDI 04/10/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/takit/kevattakit.html tämä tai joku muu trenssi olisi oikein tervetullut kotiini 😍


  41. Linda 04/11/2017

    Kalvin Clein nahkatakki!😍


    • Linda 04/11/2017

      siis Calvin Klein 🙄🤣


  42. minka nordström 04/11/2017

    Hankintalistalla jo pitkään ollut hyvä ja laadukas kauluspaita!

    http://www.kekale.fi/naiset/tuotemerkit/mos-mosh.html#dir=asc&order=creation_date&sId=11&pId=273371&gan_data=true


  43. hilkka 04/11/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/mekot-ja-tunikat/mekot.html#sId=235&pId=184788


  44. Riiti 04/11/2017

    Uusi kevättakki on ainakin hankintalistalla 🙂


  45. Saana 04/11/2017

    Calvin kleinin college


  46. Anni K 04/11/2017

    Gantin kauluspaita ois hyvä lisä mun kesätyyliin!


  47. Eve 04/11/2017

    Gantin pirtsakan raidallisen mekon! 🙂


  48. Sanni Laine 04/11/2017

    kevät takki olisi ostoslistalla


  49. VILJA 04/11/2017

    Kotiuttaisin ehdottomasti TOmmy hilfigerin pienen nahkalaukun!😍


  50. Miikku 04/11/2017

    Jotain Gantilta 🙂


  51. Anna 04/11/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/takit/kevytuntuvat.html#sId=5&pId=250511


  52. Jonnapee 04/11/2017

    http://www.kekale.fi/naiset/tuotemerkit/calvin-klein-jeans.html#sId=34&pId=250167

    tuollanen ois ihana! Calvinin collegepaita.. sopis nahkatakin alle hyvin.


  53. Laura 04/11/2017

    Kyllä ehdottomasti Herschellin reppu olis ensimmäisenä listalla jos arpaonni omalle kohdalle osuisi, on nimittäin sen verran makee reppu ja pitkään on ollu jo ostoslistalla!!

    http://www.kekale.fi/naiset/laukut-ja-lompakot.html#sId=147&pId=207171


  54. JEre 04/12/2017

    Hilfigigerin takki


  55. Anssi Muhonen 04/12/2017

    Kevättakki olis kovis


  56. Elise H. 04/12/2017

    Tämä trenssi olisi todella ihana: http://www.kekale.fi/freequent-naisten-takki-139-liz-ja-new-05.html


  57. Leenaliisa 04/12/2017

    http://www.kekale.fi/calvin-klein-jeans-naisten-takki-418-j20j201238-99.html Tämän! Ihana!


  58. tiiu 04/12/2017

    Marc o polon farkut


  59. Jennaoon 04/12/2017

    hilfigerin trenssin ostaisin itselleni!


  60. Hanke 04/12/2017

    Arvonnassa mukana!
    kekäleeltä ostaisin hilfigerin tummansininen bomberin ehdottomasti! Toisaalta joku yli polviin ulottuva klassinen trenssi ois ihana.


  61. Hainn 04/12/2017

    Ostaisin jotkut laadukkaat mustat farkut 🙂


  62. Taneli 04/12/2017

    Tuon gantin hupparin wuuh


  63. liinail 04/12/2017

    Tommy hilfigerin Bomberin <3


  64. HANNAB 04/13/2017

    CK naisten collegepusero olisi ihana näin kevääksi 🙂


  65. ansu88 04/14/2017

    Onlyn kevättakin.


  66. Toni 04/14/2017

    Moro! Bomber takin kotiuttaisin. Sen verran komeesti sopis street-tyylisiin vaatteisiini. Ja kyllä tuota trenssiäkin vakavasti harkitsisin jos voitto kohdalle osuis, sen verran lookissa onnistuit.


  67. ese 04/14/2017

    Jonkun kivan takin, vaikkapa tämän
    http://www.kekale.fi/canson-miesten-takki-85-891-190-17.html


  68. Minna 04/15/2017

    Onlyn sinisen juhlamekon 🙂


  69. sarita 04/15/2017

    Tommy Hilfigerin farkut


  70. Joel 04/16/2017

    Hilfigerin bomberi vois olla kiva !


  71. Milla 04/16/2017

    Part two:n villaponchon 🙂


  72. piitu 04/16/2017

    Tommy Hilfigeriltä jokin kiva laukku! Näytti useampikin olevan makuuni!


Comments are closed.