Viikonloppu Italiassa puhelinkuvina

Viime viikonloppu vierähti Pohjois-Italian upeissa maisemissa. Olen käynyt viime vuonna Italiassa ensimmäistä kertaa, kun lähdimme Vienan kanssa Roomaan lomalle, ja tuo reissun jälkeen mielessä on usein pyörinyt maailman parhaat pasta-annokset. Olinkin aivan fiiliksissä, kun sain kutsun Alexan häihin ja näin kutsussa paikkana olevan Italia – täykky syy varata lennot jälleen tuonne ruokataivaaseen.

Torstaina hyppäsimme Jantsan kanssa koneeseen kohti Milanoa, jossa pyörimme päivän verran ennen Garda-järvelle siirtymistä. Milano oli pintaraapaisultaan erittäin viehättävä kaupunki, jonne on pakko kyllä vielä päästä ajan kanssa pyörähtämään. Syötiin  parissa hyvässä raflassa ja meitsin suu suli jälleen Cacio e pepe -pasta-annoksesta. Aa että!

Perjantaina varattiin junaliput Gardalle, tottakai halvimmilla mitä lähti (tiedoksenne vielä että 7,5e hintaan puolentoistatunnin matkasta). Vastassa oli eritteiltä haiseva, auringonpaahteesta tulikuuma juna. Onneksi löydettiin paikka ikkunan vierestä eikä tarvinnut siis kohdata lämpökuolemaa Italiassa. Noh, oltiin päästy pari pysäkinväliä, kun juna alkoi savuta. Osa matkustajista hyppi kiireesti pois kyydistä, myös me hieman paniikissa alettiin keräämään romppeita hyllyiltä. Savua tuli koko ajan lisää ja pian jengi yskiskeli pahanhajuisen, tuntemattoman savun takia eteisessä. Matka kuitenkin jatkui kun savu hälveni liikuttaessa. Jokaisella pysäkillä savuttaminen jatkui ja me taisimme Janitan kanssa kolmisen kertaa kerätä kamat, että nyt lähtää ja tilataan taksi määränpäähän, mutta päädyttiin loppujen lopuksi matkustamaan loppuun asti epäilyttävän junan kyydissä.

Garda oli niin kaunis että huhhuh! Tai siis tarkemminottaen Saló, jossa loppuajan hengailimme. Oli kivaa, kun mestoilla oli muita häihin saapuneita tuttuja sekä frendejä, joiden kanssa hengailimme pari päivää. Nautimme häähumusta uskomattomalla hääpaikalla ja itse häät olivat sanoinkuvaamattomat! Alexan blogiin tulossa varmasti myöhemmin juttua, käykää sieltä lukemassa lisää!

Oli kivaa pyörähtää Italiassa ja erittäin kivaa myös Suomeen tullessa tajuta kesän saapuneen tänne, sillä edes Italiassa ei ollut näin lämmin. Puihin oli tullu lehtiä, nurmikko vihersi ja kaikki olivat kesämielellä. Nyt täytyy nauttia ihan täysillä.