MÄ VOITIN – VUODEN LIFESTYLEBLOGI 2017

vuoden lifestyleblogi 2017

Siis moriens, mitä eilen just tapahtui! Kuten ehkä tiedättekin, A-lehtitalossa järjestettiin The Blog Awards Finland -gaala, jossa meitsi oli myös ehdolla Lifestyle-kategoriassa. Aivan aluksi suunnattiin Marin ja Hennan sviittiin valmistautumaan juhlaa varten pienellä köörillä. Kuvailtiin ja pidettiin hauskaa, eikä tuossa vaiheessa vielä ollut kovinkaan paljon jännitystä ilmoilla. Huomio keskittyi lähinnä paidan silittämiseen sekä freesaantumiseen. Kun sitten saavuimme itse pääkallopaikalle, alkoi vatsanpohjassa kutkutella. Jännitys kerkesi unohtumaan aina hetkeksi paikalla olevien ystävien ja tuttavien kanssa rupatellessa, mutta auta armias kun joku kysyi ehdokkuudesta – maha muljahti oikein kunnolla. Aloin miettimään, että mitä jos oikeasti sattuu käymään niin hullusti, että voitto napsahtaa: mitä mä saan sanottua lavalla? Yritin keskittyä kaikkeen muuhun, enkä ihan suoraan sanottuna kuvitellut edes kipuavani isolle lavalle parrasvalojen säihkeeseen.

Niin vain Mustarttu kuitenkin kajautettiin ilmoille, kun vuoden Lifestyleblogi /-kanava julkistettiin. Päässä ei pyörinyt yh-tään mitään, enkä itseasiassa muista tuosta hetkestä muuta kuin lavalle nousemisen ja sieltä pois tulemisen sekä erittäin kipeät poskilihakset. MUSTARTTU OLI VUODEN LIFESTYLEBLOGI!! Kaikki tuntui niin absurdilta. Onhan Suomi täynnä aivan älyttömän hienoja ja huikeita lifestyleblogeja /-kanavia, joista niin moni muu ansaitsisi myös saman tunnustuksen. Tänä vuonna sattui olemaan minun vuoro. Kiitos siis siitä!

Mulla ei riitä sanat kertomaan, kuinka hyvältä tämä tuntuu tai kuinka kiitollinen mä oon kaikille teille lukijoille sekä muille tämän mahdollistaneille. Enkä kyllä ihan käsitä koko juttua vielä edes kunnolla. Mut sen mä voin sanoa, että tällainen tunnustus antaa niin paljon lisää boostia blogin kirjoittamiseen. Tätä mä rakastan ja nyt vielä entistä enemmän. Kiitos siis ihan älyttömän paljon kaikille!! Näillä energioilla mennään vaikka läpi sen kuuluisan harmaan kiven.

vuoden lifestyleblogi 2017Photo by Natavuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017vuoden lifestyleblogi 2017Photos by A-lehdet Oy, Paula Virta and Kirsi Tuura

4 Comments

  1. Onneksi olkoon Arttu! Seurasinkin gaalaa instan kautta ja hihkuin voitollesi. Miljoonasti onnea!


    • Arttu 10/29/2017

      Jeee, kiitos paljon!!


  2. Vau! Onneks olkoon. Varmasti pikkasen epätodellinen fiilis 😀 Kova työ saa ansaitun kiitoksen.


    • Arttu 10/29/2017

      Kiitos!! Ja on kyllä – veikkaan, että ehkä viikon päästä olen sisäistänyt homman oikeasti.


Comments are closed.