Mulle järjestettiin yllätyssynttärit

Photos by me and Anna

Huh – olipahan viikonloppu! Kerkeän vasta nyt avaamaan ensimmäistä kertaa tietokoneen selaimen kunnolla sitten perjantain, nimittäin tein töitä melkein vuorokauden ympäri lauantaista eiliseen eli maanantaihin. Lauantaina täytin myös vuosia, kun mittariin napsahti 24 vuotta (eikä 25 kuten vielä muutama kuukausi takaperin luulin). Koska tiesin jo pitkään etukäteen koko viikonlopun kestävästä työrupeamasta, en jaksanut alkaa järjestelemään mitään sen kummempia kemuja itselleni. Ainut suunnitelma oli rientää Vienan luokse rennolle aamiaiselle ennen lauantain duuneja.

Viena käski kutsua mukaan kaikkia kynnelle kykeneviä frendejä, mutta jostain syystä en saanut aikaiseksi laittaa viestiä kenellekään tarpeeksi ajoissa. Harmittelin hississä että olin ollut niin saamaton, koska olisihan se nyt ollut aika kivaa syödä aamupalaa yhdessä tärkeimpien kanssa ennen kuin synttärit olisivat vain haalea muisto. Minuutin myöhemmin löysin itseni Vienan eteisestä leuka lattiassa, kaikki nämä rakkaat ihmiset, joille en ollut kutsua laittanut, edessäni laulamassa onnittelulaulua meitsille. Olin niiin hämmentynyt, yllättynyt, onnellinen, iloinen – en ole muistaakseni koskaan ennen saanut mitään vastaavanlaista ylläriä! Hetken kesti koota itseni kasaan, ennen kun pystyin alkaa mättämään Vienan leipomaa kakkua ja muita herkkuja naamaan.

Äärettömän iso kiitos vielä Vienalle, Janitalle, Axelille, Peetalle, Annalle, Alexalle ja Helkalle kaiken tämän järkkäämisestä. Ootte ihan parhaita ja teitte todella mun päivän. <3