When the summer came

summercame1

Siis uskomatonta, miten säät muuttuivat aivan hetkessä niin kesäisiksi! Olen viimesen kahden päivän aikana ollut puistoissa/parvekkeella oikeastaan koko valveillaoloajan. Maanantaina reissusta palattua menin suoraan lentokentältä Janitan synttäriaamiaiselle, ja siitä lähti liikkeelle meikäläisen kesä! Hengattiin koko päivä ulkona Espalla auringon paisteessa. Seuraavana päivänä meno ei juurikaan muuttunut. Täytyy alkaa kaivamaan kesävermeet kaappien syövereistä, nimittäin tästä lähtee käyntiin terde/piknik -kausi. Samalla täytyy kiristää myös selkärankaa ja muistuttaa itselle, että kyllä, vaikka ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, voi jäädä sisälle hoitamaan hommia eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Olen nimittäin semmonen ihminen, että jos ulkona on hyvä sää ja mieli tekisi esimerkiksi vain maata sängyssä, en anna siihen mahdollisuutta. Jossain vaiheessa tajuan olevani aivan puhkipoikki kun olen ollut huitelemassa ympäri kaupunkia kuukausia putkeen. Täytyy muistaa, että kyllä aurinkoisia päiviä riittää! Onko siellä muita ihmisiä, jotka sakottavat itseään mm. hyvällä säällä?

Snäpissä (@mustarttu) meitsiä seuraavat tietävätkin, että otin ja lähdin Ouluun loppuviikoksi. Isovanhemmillani on 95-vuotis synttärijuhlat, ja sunnuntaina äitienpäivä joten tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Viimeksi olin kotona vanhemmillani jouluna eli yli neljä kuukautta sitten! Järjetöntä vauhtia on aika kyllä mennyt. Mutta täällä jälleen, perheen ja vanhojen ystävien luona!

summercame2 summercame3 summercame4 summercame5

Photos by Janita Autio

English: The summer is here as you can tell!