Great start for a week

greatstart1

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Oliko perus maanantaifiilis, vai saitteko tsempattua itsenne hyvälle mielelle? Meitsin viikko lähti käyntiin erittäin mukavasti, nimittäin flunssa meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin! Olin lauantaina varma, seuraava viikko menee puolikuntoisena. Mitä vielä, tänään olo oli jo aikalailla normaali. Jeah! Heräsin normaalin ihmisen aikaan, koska suuntasimme kuvaamaan Janitan ja Alexan kanssa heti aamusta. Itse olin vastuussa videopuolesta, ja voi vitsit kuinka paljon nautin tuosta puuhasta! En ole viime aikoina kuvannut kovin paljoa kiireiden vuoksi, mutta tänään sain jälleen sellaisen boostin päälle, ettei olisi tehnyt mieli lopettaa. IHAN mahtavaa, että kohta meikäläisellä on aikaa alkaa toteuttamaan pään sisällä pyöriviä ideoita. Luvassa on mahtavaa settiä.

Hyvän viikon aloitukseen oman lisänsä antoi lounas Teatterissa. Teatterin salaattivalikoima on pettämätön, ja hinnaltakin edullinen. Ja niinhän se on, että hyvä ruoka = tyytyväinen mieli. On muuten tullut nuo penkit tutuiksi viimeaikoina, sillä joka kerta kun olemme lounastaneet Janitan kanssa, on paikaksi valikoitunut juuri Teatteri. Ei huono valinta, jos miettii mikä olisi ollut meidän valinta vielä viime vuonna. Olimme nimittäin Mäkkärin suurkuluttajia. Nykyään niin terveellisiä (varsinkin minä), ettei tulisi enää kuuloonkaan 😉 Mutta joo, olen päättänyt asettaa itselleni budjetin ulkona syömiselle, jottei kaikki rahat mene siihen. Ilmaista kun se ei kuitenkaan ole. Plus että ruoan laittaminen itse on myös ihan hauskaa puuhaa. Täytyy vain astua ulos omalta mukavuusalueelta. Ja haluan harjaantua kokkaamisessa! Näiden suurien sanojen jälkeen haluan toivottaa oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

How did your week start? Did you have the regular monday feeling or was the start good? My week started in a great way. First of all the cold I caught went by as quick as it came. I was so prepared to be convalescent but today I was feeling almost normal. Yeah! I woke up early because first in the morning we headed for a photo shooting with Janita and Alexa. Actually I was filming a video behind the scenes and man that I enjoyed it a lot! My life has been very hectic lately and I’ve not had time for videos but soon it’s a different case. I’m gonna film ALL the time, I swear.

Part of a good start for the week was a lunch at Teatteri. The salad variety is excellent there and the price isn’t that bad either. Good food = great feeling. Teatteri is the place we head for a lunch with Janita almost every time we have lunch together. I’d say it’s a great choice. Last year we would have chosen McDonald’s instead. Fortunately we (especially I) are so healthy now-a-days 😉 Anyways, I’ve now set a budget for eating outside because it’s not free as you know. And it’s also fun to cook by yourself. You just need to cross the boundary and go out from the comfort zone. I also want to improve my cooking skills. After said these big words I want to wish you guys a great week!

greatstart2 greatstart3