Kymmenen vuoden tauon jälkeen mäessä

Photos and editing by Sara

Lähes kymmenen vuotta edellisestä kerrasta rinteessä sai aikaan pienoisen jännityksen, kun suuntasimme Vitamin Wellin ja Peak Performancen järkkäämälle ulkoilupäivälle Talmaan. Mielessä pyöri kauhukuvat siitä, kuinka en osaa pysäyttää lautaa ja rysäytän ensimmäisellä laskulla päin mäntyä. Olin oikeasti varautunut sairaalareissuun, no joke! 😀 Saadessani laudan jalkojen alle, alkoi mieleen vähitellen hiipiä muistikuvat niiltä ajoilta, kun lumilautailu oli joka talvista puuhaa – myös kauhukuvat hälvenivät minuutti minuutilta. En olisi uskonut, mutta jostain lihasmuistin syövereistä laskeminen muistui mieleen yllättävän nopeasti. Alkuun ehkä hieman varovaisemmin, mutta loppua kohti jo vauhdikkaasti: päädyttiin lopuksi opettajan avulla treenaamaan pieniä reilejä. Ai että oli kivaa!

Laskemisen lomassa kerettiin käydä kodassa lämmittelemässä, sillä vaikka ulkona paistoi aurinko, oli sormet nopeasti jäässä lumitykeistä tulevan pyryn sekä kylmän tuulen ansiosta. Lämmin kaakao vaahtokarkeilla maistui erittäin hyvältä. Ja kun paikat olivat jälleen lämmenneet, oli aika suunnata takaisin mäkeen. Olisin voinut laskea uudelleen ja uudelleen ja uudelleen tuota pientä rinnettä alas. Nyt hotsittelis niin paljon päästä ihan kunnon rinteeseen, missä puuterilunta riittää silmän kantamattomiin ja alas asti laskeminen kestää kymmeniä minuutteja. Onneksi myöhemmin keväällä on luvassa reissu Leville. Ei siis tarvitse odottaa jälleen kymmentä vuotta seuraavaan snoukkaus reissuun.

En muista milloin olisin viimeksi temmeltänyt ulkona pakkassäässä kokonaisen päivän ajan. Teki kyllä hyvää. Varsinkin aivoille! Lumilautailun jälkeen kokeilimme vielä kuinka tuubi sujahtaa rinteestä alas ja hyvinhän se sujahti. Oli huikeeta kun kaikki heittäytyivät ihan täysillä messiin ja tuntui kuin olis palattu takaisin kouluaikojen laskiaisriehaan tai vastaavaan. Ei voi muuta sanoa, kuin että olipahan huippu päivä! Kiitos vielä Vitamin Well, Peak Performance ja Sara sekä kaikki muut mukana olleet!