Nielurisaleikkaus helvetistä

Kun ilmoitin ihmisille meneväni nielurisaleikkaukseen, sain osakseni vilpittömän tsemppaavia, myötätuntoisia naurahduksia sekä onnentoivotuksia. ”Elämäni hirveimmät kaksi viikkoa” ja ”kahden viikon aikana ainut hyvä hetki oli, kun sai ottaa seuraavan kipulääkkeen” tuntuivat olevan yleisimmät lainit, joita kuulin. Aloin vähemmästäkin kyseenalaistamaan, mihin olenkaan menossa. Etukäteen suurin huolenaiheeni oli leikkauksen jälkeinen kipu – mä oon käynyt läpi niin monta kipeää angiinaa ja jopa nielupaiseen sekä siihen kuuluneen äärimmäisen kivuliaan paiseen tyhjennyksen, että tiedän tasan tarkkaan mitä on, kun kurkku huutaa hoosiannaa, eikä suu yksinkertaisesti aukene ilman järkyttävää kipua. Jos nielurisaleikkaus sekä sen jälkeiset olotilat ovat yhtään tuota kokemusta pahempia, toipuminen tulee olemaan suoraan sanottuna helvetistä. Jännitti todella paljon.

nielurisaleikkaus

Itse leikkauksesta tai heti sen jälkeisestä fiiliksestä ei ole mitään ihmeellistä sanottavaa, kiitos hyvien droppien, joita olin saanut sairaalassa. Itseasiassa ensimmäiset päivät olivat todella helppoja, eikä kipu missään vaiheessa yltynyt niin kovaksi, että olisi ollut vaikeaa olla. Olin aivan yllättynyt kaikkien niiden pelotteluiden jäljiltä, joita osakseni olin saanut. Puhuminen tosin tuotti hieman hankaluuksia, mutta popsin lääkkeitä säännöllisesti. Myös jäätelöä kului aikamoiset määrät. Kivut pysyivät näillä keinoin kurissa.

Kaikki sujui todella hyvin siihen aamun asti, kun heräsin outoon oloon. Se oli muistaakseni päivä kuusi, kun heräsin aikaisin aamulla vessaan jännä tunne kurkussa. Kun sylkäsin lavuaariin, huomasin syljen mukana verta. Samalla sekunnilla verta alkoi valumaan norona ja pian lavuaari täyttyi verestä. Olisi voinut luulla jonkun juuri synnyttäneen meidän vessassa… Ei muuta kuin ambulanssilla sairaalaan Suomenlinnan ja mantereen välistä tunnelia pitkin, pulppuava verisuoni paikallispuudutuksella polttaen umpeen ja sen jälkeen 8 tuntia sairaalassa viruen. Tuo kokemus oli kyllä kivulias, mutta enemmänkin erittäin epämukava. Vai miltä kuulostaisi oksentaa kooltaan kananmunan ja nyrkin väliltä olevia verihyytymiä sekä istua lääkärin penkissä suu verta vuotavana, kun nieluun tungetaan mitä ihmeellisempiä välineitä? Hirveää… Pääsin himaan ja oli aika ottaa aiempaan iisimmin. Kivut eivät tässäkään vaiheessa kuitenkaan olleet sietämättömät.

nielurisaleikkaus

Itseasiassa kivut eivät yltyneet sietämättömäksi oikeastaan missään vaiheessa kahden viikon aikana (mitä nyt jossain vaiheessa suun avaaminen liian isolle sattui). Alusta asti pystyin ottamaan lääkkeet ongelmitta sekä juomaan ja syömään nesteitä. Olin etukäteen jännittänyt eniten nimenomaan sitä, että kaksi viikkoa tulee olemaan niin järkyttävää kärsimystä fyysisesti, että hyvä jos selviän. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että nielupaise oli huomattavasti kivuliaampi kokemus, joskaan ei niin pitkäkestoinen kuin tämä nielurisaleikkauksesta toipuminen. Tästä päästänkin kaikkein raastavimpaan osuuteen.

Kukaan ei ollut etukäteen varoittanut henkisestä kärsimyksestä, joka alkoi olemaan viimeisen viikon aikana läsnä erittäin vahvasti päivittäin. Ensimmäinen viikko meni iisisti: katselin sarjoja Netflixistä, videoita youtubesta ja kuuntelin podcasteja sekä äänikirjoja sydämeni kyllyydestä. Oli ihanaa, kun sai vain olla eikä haitannut torkahdella pitkin päivää. Nälkä oli läsnä kylläkin, sillä jääpalat, jäätelö ja vesi eivät pidä kylläisenä kovinkaan pitkään. Söin suolaisempia keittoja sekä soseutettuja ruokia sen minkä pystyin ilman, että tarvitsi pelätä peitteiden repeytymistä. Yleinen olotila oli kuitenkin hyvä.

nielurisaleikkaus

Toinen viikko lähti käyntiin myös ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa tylsistyminen oli väistämätöntä, eikä enää kiinnostanut ahmia viihdettä ei sitten yhtään. Voin todeta, että jopa Netflix alkaa tuntumaan pakkopullalta, kun sitä on tullut kulutettua tarpeeksi paljon. Ja arvatkaa vaan, miltä tuntui plärätä instagramia, joka oli pullollaan ihmisten täydellisiä keskikesän päivityksiä upeista auringonlaskuista ihaniin juhannusherkkuihin. Päivästä toiseen neljän seinän sisällä makoillessa, yrittäessä jotenkin viihdyttää täysin turtuneita aivoja, tuntui valehtelematta siltä, että pää räjähtää. Aloin myöskin kiinnittämään huomiota kaikkialla pelkästään ruokaan, kun en itse voinut juuri mitään kummoista syödä. Katsoessani sarjoja ainut asia, jonka aivoni rekisteröivät, olivat ruoka-annokset. Mä oisin voinut maksaa mitä vaan, että oisin saanut palan sipsiä suuhuni tai edes syödä näkkäriä voilla. Sen sijaan söin velliksi tehtyä mummonmuusia suolalla ja voilla höystettynä. Ruoan himo kasvoi ihan käsittämättömiin mittoihin. Pääkoppa oli entisestään lähempänä lahoamispistettä.

Joku instagram seuraajistani laittoi hienon viestin, että mieti tätä toipilasaikaa siltä kannalta, että saat olla tekemättä yhtään mitään. Se on kyllä taivaan tosi! Kuinka usein on oikeasti tällainen tilanne, että ei tarvitse mennä yhtään minnekään, tehdä yhtään mitään tai ylipäätään olla mitään? No ei koskaan! Samainen tyyppi käski myös harjoittamaan meditaatiota, niin ei oikeasti mene aivot aivan solmuun. Tuo viesti sai kelan pyörimään ja meikäläisen tsemppifiilikselle. Päätin alkaa myös meditoimaan tai jotain sinne päin. Pääasia, että se auttoi pahimpien olotilojen yli. Suurkiitos viestistä!

nielurisaleikkaus

Tätä postausta kirjoittaessä mennään päivässä 13. Virallista saikkua on jäljellä enää huominen. Kurkku ei ole täysin kunnossa kyllä vieläkään, mutta tänään huomasin vihdoin, että meikäläisen peitteet ovat alkaneet kulumaan pois. Enpä ole ennen riemuinnut niin nähdessäni limakalvoa :D. Vielä siis pitää tsempata muutaman päivän verran ja koettaa olla kiusaamatta itseäni liian ruokaisilla ajatuksilla. En vain mahda sille mitään, että joka kolmas ajatus päässäni liittyy ruokaan. Mutta kyl tää tästä! Ja tiedänpähän, että kun tämä paska on lusittuna, ei enää koskaan tarvitse kokea samaa uudelleen.

5 Comments

  1. sMoothie tOothie 06/24/2019

    En ymmärrä mikset olisi muka voinut syödä jotain vähän mielenkiintoisempaa kuin mummon muusia voilla? Kai sitä ois voinut jotain parempaakin keittoa/muusia tehdä.
    Tai ehkä voimat oli tiessään?
    Mutta edes jotain smoothieta tms?


    • Arttu 07/03/2019

      Kaikki vähänkään karheat ruoat olivat erittäin vaikea niellä. Mielellään olisinkin syönyt vaikka ja mitä muuta, mutta tuo oli yksinkertaisesti ainut järkevä asia mehukeittojen ja jäätelön rinnalla, mikä meni alas. Join jotain smoothieita, mutta kaikki, missä oli sitrushedelmää kirvelsivät haavoja tehden kivusta vieläkin konkreettisemman. Onnekas sinällään, että edes mummonmuusi upposi, kun olen saanut ihmisiltä paljon viestejä, ettei edes omaa sylkeä ole pystynyt nielaisemaan ensimmäisen viikon aikana. Aikamoinen operaatio tämä, vaikkei ehkä kuulosta kummoiselta sitä kokemattomille.


  2. Mari 09/12/2019

    Poikani on parin viikon päästä menossa samaan leikkaukseen ja jos millään jaksat vastailla kysymyksiin koskien leikkausta ym.Poika siis jo täysi-ikäinen ja tällä hetkellä TAAS kurkkupaise(lääkitys on ja kuume nyt laskenut yli 40:stä onneksi) ja makaa sängyssä täällä kotikotona.Ollaan just eilen kirurgisella päivstyksessä oltu,paisetta ei löydetty taaskaan,kuten ei 3kk sitten kesäkuussa,jolloin meni niin huonoon kuntoon,että otettiin kirurgiseen sisälle ja suonensisäiseen antibioottiin ja hups!yöllä paise räjähti kun katteli kännykästä netflixiä sairaalassa.Paiseita hänellä ollut n.2v.välein 5-6krt.ja siksi nyt leikataan.Kun menit sairaalaan,niin menit varmaan heti aamusta ja pääsitkö milloin samana pv.pois,pitikö olla joku hakija,olitko missä kunnossa kotiin lähtiessä?Entä mitä lääkkeitä sait?Mitä kannattaa varata kotiin(poika tulee sairaalasta tänne kotikotiin paranemaan).Koska olit työkuntoinen leikkauksen jälkeen ja menit ulos,oliko puhuminen vaikeeta heti leikkauksen jälkeen/kuinka kauan?Olisi siis kiva vähän tietää mihin varaudumme loppukuusta.


  3. Mari 09/21/2019

    Kiitos kun vastasit esittämiini kysymyksiin…arvasinkin ettet viitsi edes vastata.


    • Arttu 10/06/2019

      Pahoittelut, ettei vastausta ole tullut, mutta haluankin nyt tähän sanoa muutaman sanasen näiden syyttelyjen jälkeen: itselleni nielurisaleikkaus ja sen jälkeen tullut erittäin voimakas jälkivuoto olivat sen verran traumaattinen kokemus, etten ole yksinkertaisesti ollut vielä valmis käsittelemään asiaa julkisesti saati että edes kunnolla itseni kanssa. Toivon, että ymmärrät tilanteen ja kunnioitat minun päätöstäni. Ja tiedoksi vielä, että haluan ehdottomasti tehdä omakohtaisiin kokemuksiini perustuvan postauksen juuri sen takia, että netistä löytyy varsin niukasti kattavia tarinoita saman leikkauksen läpikäyneiden ihmisten kokemuksista. Olen postauksen tekemisen kyllä jo aloittanut, mutten vielä tiedä milloin saan sen väsättyä kokonaan kasaan.


Comments are closed.