Toimitusjohtaja Mustonen

toimitusjohtaja1

Woop woop! Nyt olen virallisesti yrittäjä. Tai itseasiassa viime viikosta lähtien olen saanut kantaa tätä titteliä ylpeydellä, kun postista tipahti kasa lappuja ilmoittaen meikäpojan toiminimen olevan kirjattuna vaikka ja mihin rekisteriin. Saa onnitella! Ja myös toivottaa onnea tuleviin vuosiin yritteliäänä ihmisenä. Sitä nimittäin tarvitaan. Voin kertoa ettei ihan ole vielä hanskassa termistö saati sitten yrittäjyyden perusteet. Onneksi on viisaita ihmisiä (mm. nimeltämainitsemattomat Nata, Viena, Janita) ympärillä, joiden hellään huomaan voi kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. Jos aiemmin ei aikuisuus ollut iskenyt vasten kasvoja ja lujaa, niin viimeistään tämän virstanpylvään myötä se tapahtui. Pikkuruiset hiekkalaatikot ovat vaihtuneet isojen ihmisten pelikenttiin, ja meikä-toimitusjohtaja Mustonen on yksi näistä pelaajista. Hurjaa!

toimitusjohtaja2 toimitusjohtaja3 toimitusjohtaja4

Photos by Janita Autio
Editing by me

Coat: Weekday
Shirt: Weekday
Pants: Topman
Shoes: Adidas

Kolme menovinkkiä pimenevään elokuuhun

Kesän jälkeen (niin pahalta kuin tuo tuntuukin sanoa) kaupunki alkaa heräämään eloon tapahtumien osalta. Löytyy näkemistä ja kokemista joka lähtöön musiikista ruokatapahtumiin. Itse olen useampana vuonna missannut kiinnostavia juttuja vain siksi, etten ole pitänyt silmiä ja korvia auki tarpeeksi ajoissa. Tänä vuonna on toisin – olen etukäteen alkanut tutkimaan mitä kaupungissa tapahtuu tulevien kuukausien aikana. Miksipä en siis vinkkaisi mielestäni mielenkiintoisista häppeningeistä myös teille!

Ravintola Säiliö 468

Ruokatapahtuma, josta olen vuosi sitten nähnyt kuvia jälkikäteen, ja ällistynyt näkemästäni. Vanha öljysäiliö, joka on muutettu valotaideteokseksi, saa sisälleen ravintolan 10.-13.8. väliselle ajalle. Luvassa on hyvää fiilistä sekä Ravintola Storyn valmistamaa grillisafkaa merellisissä maisemissa. Meikäläinen pääsee tänä vuonna tsekkaaman tuon huikean pop-up raflan aivan omin silmin heti huomenna. Kurkatkaa ihmeessä lisää tietoa tapahtumasta ja lipuista tästä linkistä.

menovinkki_elokuu1

Kuva Viinitien kuvapankista

Salainen puutarha

Varsin mystinen, siksi erittäin houkutteleva tapahtuma 25.8. jossain päin Helsingin keskustaa. Paikkaa eikä ohjelmaa ole vielä paljastettu, mutta ilmeisesti tarjolla on työpajoja, ruokaa, ja esityksiä. Itseäni nämä puutarhajuhlat kiinnostavat juuri mystisyyden takia, sekä siksi, että rakastan loppukesän puistohengailua pimenevässä illassa. Jännä nähdä mitä tuleman pitää! EDIT: Juuri tänään tapahtuman Facebook-sivulla ilmoitettiin paikaksi Kaartin Lasaretti.

menovinkki_elokuu2

Taiteiden yö

En ole itse ikinä syystä tai toisesta päässyt osallistumaan Taiteiden yöhön. Tällä kertaa olen hyvissä ajoin merkannut päivän kalenteriin, ja aion osallistua tapahtumaan. Tämä on päivä, jolloin Helsinki ei hiljene kauppojen sulkeuduttua, vaan menoa ja meininkiä riittää yömyöhään asti. Koko kaupunki on täynnä aktiviteetteja, installaatioita, esityksiä – toisin sanoen taidetta. Jos myös sinä siellä olet sisimmältäsi yökukkuja ja tykkäät maksuttomista aktiviteeteista, niin merkkaa kalenteriin 25.8. ja tule hengailemaan Helsingin kaduille meitsin kanssa.

menovinkki_elokuu3
Kuva: Janita Autio

Tapahtumat eivät todellakaan tähän lopu, nimittäin heti kuun vaihteen jälkeen kaupungissa pyörähtää käyntiin Design Week, joka pitää sisällään monenmoista koettavaa. Mutta nyt heitän pallon teille lukijoille! Kommentoikaa ja kertokaa meitsille, jos teillä on tiedossa jotain mistä en välttämättä ole kartalla. Kaikki vinkit otetaan ilomielin vastaan. 🙂

Häähumua

haahumua1

Helsingissä jälleen! Takana on erittäin pikainen, mutta sitäkin mukavampi visiitti Ouluun. Olimme perillä vasta perjantaina puolenyön aikaan ja lauantai meni oikeastaan kokonaan häähumussa. Eilen lensinkin jo takaisin Helsinkiin, joten ihan hirvittävästi en kerennyt paikallaan olemaan tai perheen kanssa aikaa viettämään. Täytyy alkaa suunnittelemaan seuraavaa reissua, jonka tarkoituksena antaa aikaa vanhemmille ja muulle lähistöllä asuvalle perheelle.

Viikonlopun pääpaino oli tosiaan häissä. Juhla oli rento ja mukava, hääpari kaunis ja komea. Ilmakin aamupäivän sateiden jälkeen kuin morsian. Kivaa kun paikalla oli niin paljon vanhoja ystäviä, joita tätä nykyä tulee varsin harvoin nähtyä. Nappasin pimenevässä illalla muutaman kuvan kauniista juhlapaikasta, kun virallisuudet olivat jo ohitse. Kyllä olikin mukava päivä!

haahumua2 haahumua3 haahumua4 haahumua5 haahumua6 haahumua7 haahumua8

Onnea Venla ja Joonas!

Viileet skidit

viileetskidit1

Täytyy lähteä uudemmankin kerran Suomenlinnaan kuvaamaan, vai mitä sanotte? Kuvat otettiin Muotiviikkojen aikaan Aito Studioksen näytöksen jälkeen Merisotakoulun puoleisella saarella, jossa en ollut ikinä ennen käynyt. Löydettiin itsemme suomenlinnalaisen taloyhtiön tikapuilta rimpuilemasta koska “tuli kuulemma niin hienoja kuvia”. Tai no minä nössönä en kyllä rappuakaan noussut, keimailin vaan alapäässä, hah. Mutta kyllä, tykkään itse näistä kuvista paljon! Lisää mielenkiintoa normaaleihin asukuviin verrattuna tuo Rebekka ja Yoon, jotka kumpikin ovat persoonina jo niin mielenkiintoisia, ja kaiken kukkuraksi erittäin fotogeneettisiä! Cool kids! Meitsillä oli päällä vaihteeksi kokomusta asu. Todellinen ylläri, eikö? Tuon t-paidan, tai pitäisköhän sanoa ex-collegen tarina on aika hauska: ennen Suomenlinnaan lähtöä pähkäilin mitä pistän päälle. Ulkona oli tosi lämmin, ja halusin ehdottomasti lyhythihaisen paidan, mutta parhain mustista oli pesussa. Yritin miettiä eri vaihtoehtoja, kunnes yhtäkkiä näin rekissä Topmanista ostetun kiiltävän collegen. Heti ajattelin, että “enhän mä tuota nyt niiin usein ole käyttäny” ja nappasin sakset käteen. Niks naks, ja hihat oli historiaa. Tulee varmasti käyttöön useammin nykyisellä olomuodollaan! Olen vain ollut niin innokas saksija, että hyvin todennäköisesti talvella ei ole enää mitään pitkää päällepantavaa, hahah.

Tänään lähden tiputtelemaan kohti Oulua. Huomenna on juhlapäivä, sillä serkku ja ystävä menevät naimisiin! Mukavaa päästä juhlimaan ja näkemään frendejä pitkästä aikaa. Sitä ennen on kuitenkin luvassa pitkä ja kivinen automatka, jota en odota mitenkään erityisesti, varsinkaan kun viime viikonloppuna istuin autossa yhteensä noin 15 tuntia. Eli peukut pystyyn jokainen siellä, jotta meikäläisen maltti ei mene ja pylly puudu aivan jumiin. Mukavaa viikonloppua!

viileetskidit2 viileetskidit3 viileetskidit4

Photos by Janita Autio
Editing by me

1 87 88 89 90 91 92 93 145