Sisustus – pieni eteinen

Kirjoittelin teille aikalailla kuukausi sitten makuuhuoneestani (eli siis yhdestä nurkasta yksiöni perällä) ja tänään olisi aika siirtyä asunnon esittelyssä eteenpäin. Kohta onkin koko kämppä kierretty läpi. Tai siis lukaali tarkoitin. Tällä kertaa vuorossa on lukaalini eteishalli. Valtaisa, ehkä just ja just 2,5 neliön suuruinen halli (raukka pieni eteinen suomennettuna).  Kamppailin pitkään säilytysongelmien kanssa, nimittäin kenkiä ja takkeja löytyy meikäläiseltä jo ihan laittoman paljon enkä millään haluaisi viedä niitä säilöön kellariin tai ullakolle. Mitä hyötyä niistä siellä olisi? Ehkä korkeintaan luteille mahan täytettä, mutta se ei ole mieluinen vaihtoehto. Täytyi siis miettiä jotain fiksua ratkaisua, joka mahdollistaa tavaroiden säilyttämisen sisällä lukaalissani, ilman, että saan päivittäin raivata tietä päästäkseni eteenpäin.

mustarttu-pieni-eteinen-sisustusmustarttu-pieni-eteinen-sisustus

Peeta hommasi Ikeasta heille eteiseen Mackapär-naulakon, jonka nähtyä mä tiesin heti ratkaisun omiin säilytysongelmiini – alaosassa on kengille kaksi (eli siis kolme, koska lattia) eri tasoa, ylhäällä taas rekki sekä hylly hatuille/muulle sälälle. Täydellisen kompakti, edullinen ja vieläpä tyylikäs naulakko, joka vetää kuitenkin tarpeeksi kampetta itseensä. Ei auttanut kuin hommata samanlainen ja tadaa: the rest is history. Hyvin on toiminut käytössä!

mustarttu-pieni-eteinen-sisustus

Koska huonekorkeus on tällaiselle lukaalille tyypillinen lähes kolme metriä, päätin nakutella koukut muutamalle hatulleni naulakon yläpuolelle. Jos olisin vieläkin näppärämpi käsistäni, ruuvaisin luultavasti kunnon hyllyt kattoon asti, mutta koska olen kerran onnistunut murtamaan nyrkin kokoisen palan alas entisen vuokra-asuntoni seinästä, päätin olla tällä kertaa viisaampi ja tyytyä pieniin, helppoihin koukkuihin. Aivan hyvä se on näinkin. Lisäksi eteisen ja muun asunnon välissä olevaan käyttämättömään oveen sain ripustettua ovinaulakon, johon mahtuu hyvin kunakin vuodenaikana käytössä olevia takkeja roikkumaan.

mustarttu-pieni-eteinen-sisustus

Yksi asia on vielä hommaamatta, ja siihen ajattelin kysyä teiltä mielipidettä: mistä hyvä, käytännöllinen ja tyylikäs matto, jos kyseessä on pieni eteinen ruman värisellä laminaatilla? Haluan siis maksimaalisen kokoisen maton tuon laminaatin takia, enkä sellaista pientä kynnysmattoa oven eteen. Kaikki vinkit ja ehdotukset ovat erittäin tervetulleita, sillä ainakaan itselleni ei ole kaupoilla pyörittyä tullut vastaan mitään kovin sykähdyttävää vaihtoehtoa.

Mutta että tällainen pieni eteinen löytyy meikäläisen mänshiönistä. Tässä vissiin alkaa olemaan asunto kierrettynä läpi, sillä ainut asia mitä te ette täältä ole nähneet, on keittiö (jonka olemassaoloa epäilen erittäin pienen kokonsa vuoksi) sekä kylppäri, mutta niitä ette tule myöskään näkemään. Täytyyhän jotain jäädä mysteeriksi. Tai sitten vain pitää joku roti blogin kirjoittamisessa yllä, nimittäin kummassakaan ei ole mitään sisustuksellisesti esiteltävän arvoista. Mutta eiköhän sisustusjuttuja tule vielä lisää – ainakin jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tykkään aina tasaisin väliajoin pyöräyttää kaiken uusiksi.

2 Comments

  1. Mari K. 11/15/2017

    Hello! Tuli mieleeni, että voisiko rautakaupoista metritavarana saatava “kuramatto” toimia? Me ollaan ratkaistu näin muutama eteisongelma. Saa haluamillaan mitoilla ja leikattua muotoon. Löytyy ihan tyylikkäitäkin (mustia) versioita. Kantsii tsekata!


    • Arttu 11/15/2017

      Hei kiitos vinkistä, täytyypä käydä kattomassa millaisia vaihtoehtoja rautakaupasta löytyy! Mut sellanenhan vois toimiakin!


Comments are closed.