Road trip Etelä-Euroopassa

road trip etelä-euroopassa

Road trip Etelä-Euroopassa – infopaketti matkaajille

Mitä tulee ottaa huomioon, jos suunnitelmissa on road trip Etelä-Euroopassa? Paljonko tarvii aikaa hyvän road tripin toteuttamiseen? Entä montako kohdetta kannattaa sisällyttää reissuun? Tässäpä niin kattava infopaketti kuin mitä kaksi reilun kuukauden aikana toteutettua road tripiä Etelä-Euroopassa on meikäläiselle opettanut.

Mun ja Janitan ensimmäinen Eurooppa -road trip sijoittui Saksan, Sveitsin, Italian, Itävallan ja Slovenian alueelle. Lensimme Frankfurtiin, josta painelimme suoraan saman päivän aikana Sveitsin kautta Pohjois-Italiaan. Italiassa kävimme pohjoisessa sijaitsevan Como-järven lisäksi Cinque Terren aluella Riomaggioressa, Toscanassa sekä lopuksi Vilman ja Laurin luona Venetsian alueella. Täältä jatkoimme yhdessä Itävaltaan ja Sloveniaan ja lopuksi hurautimme takaisin Frankfurtiin ennen kotiinpaluuta.

Toinen, tällä hetkellä päällä oleva road trip on rajattu vain kahden maan välille edellisestä reissusta viisaampana. En nimittäin suosittele lähtemään havittelemaan kymmenittäin eri kohteita yhden road tripin ajalle vaan mieluummin keskittyy muutamiin kivoihin paikkoihin, jotta aikaa jää myös oleiluun.

road trip etelä-euroopassa

AUTON VUOKRAUS:

Auton vuokraaminen on huomattavasti edullisempaa Etelä-Euroopassa kuin Suomessa. Vertailun vuoksi tiedoksi, että vuokrasin kesällä 3-sarjan BMW:n kahdeksi vuorokaudeksi , josta pulitin vuokrafirmalle reilut 300€. Samalla hinnalla saa samantasoisen auton noin viideksi-kuudeksi päiväksi Ranskassa.

Jos autolla itsessään ei niin ole väliä, eikä matkatavarat vie paljoa tilaa, pääsee halvimmillaan alle sadalla eurolla per viikko, mikä ei ole käytännössä mitään mun mielestä! Meillä on molemmilla reissuilla ollut mukana parhaimmillaan neljä henkilöä plus kaikkien roippeet, josta syystä olemme panostaneet isompaan autoon.

road trip etelä-euroopassa

Ensimmäisellä Etelä-Euroopan road tripillä vuokrasimme Premium-sarjan Audi A6:n normaalia paremmilla varusteilla Sixtiltä, joka maksoi kymmeneltä päivältä hieman vajaa 1500€. Mielestäni ei paha hinta noin pitkältä ajalta tuon tasoisesta autosta. Itsehän siis myös rakastan hyviä autoja, joten sain rahalle vastinetta jokaisella kaasun painalluksella.

Tällä reissulla alta löytyy Mercedeksen C-sarjalainen, joka kustantaa nuoren kuljettajan lisän kanssa reilu 600 euroa kahdeksalta vuorokaudelta. Otimme autoon myös täyden suojan, sillä Etelä-Euroopassa ollaan ja täällähän autoilla ei ole samanlaista arvoa kuin meilläpäin, enkä halua joutua pulittamaan tonneja vain siitä, että joku Pierre on päättänyt hieman töytäistä meidän Mersua omalla lommoisella pösöllään 😀

Kannattaa siis miettiä minkä tasoisen suojan autolle haluaa, helpoimmalla toki pääsee jos ottaa täyssuojan, mutta se maksaa myös ylimääräistä. Suojien lisäksi on hyvä huomioida kuljettajan ikä, sillä alle 25-vuotiaasta peritään nuoren kuljettajan -lisä, joka ei aina välttämättä näy netissä varausta tehdessä. Nuoren kuljettajan lisämaksu on noin 30€ päivältä. Onneksi ylitän itse tuon maagisen rajapyykin muutaman kuukauden päästä, niin ei tarvitse enää maksaa yhtäkään ylimääräistä senttiä tulevia road trip -reissuja ajatellen.

road trip etelä-euroopassa

HUOM! Jos päättää vuokrata Premium-tasoisen auton, täytyy huomioida maat joissa sillä saa ajaa. Me jouduimme nimittäin vuokraamaan yhdeksi yöksi toisen auton Itävallasta, koska Audiamme ei saanut ajaa Sloveniaan.

AJOKULTTUURI:

Aluksi meitsiä hirvitti hieman se, kuinka erilainen ajokulttuuri Etelä-Euroopassa on, mutta nopeasti myös tajusin jännittäneeni aivan turhaan. Liikenne toimii sutjakasti, eikä vielä ole tullut mitään pelottavaa tilannetta vastaan. Ainoastaan yhden auton levyiset mutkittelevat vuoristotiet ovat aiheuttaneet pientä tuskanhikeä ison Audin ratissa, varsinkin jos vastaan on kaahottanut toinen auto täydella vauhdilla. Mutta niistäkin selviää kun ajelee itse rauhakseltaan.

Mikäli suuntaat road tripille Italiaan tai Ranskaan, on hyvä muistaa tietullit, joilla rahoitetaan autoteiden ylläpito. Tulleja on tasaisin väliajoin ja kertamaksu vaihtelee reilusta eurosta kolmeenkymppiin. Tietulleissa käy niin kortti kuin käteinenkin. Easy beazy! Mikäli reissu taas suuntautuu Itävalta-Sveitsi akselille, täytyy autoon ostaa moottoritietarra välttyäkseen satojen eurojen sakoilta. Sveitsissä tarra maksaa 40€, Itävallassa hinta määräytyy sen mukaan kuinka monta päivää maassa aikoo viettää autolla ajellen. Tarroja saa ostettua ainakin huoltoasemilta rajojen läheisyydessä.

road trip etelä-euroopassa

Nopeusrajoitukset vaihtelevat maakohtaisesti – Italiassa moottoriteillä nopeusrajoitus on 110 km/h, mutta suurin osa autoista ajaa 130-150 km/h. Ranskassa rajoitus on vastaavasti vaihdellen paikasta 90-130 km/h ja ihmiset noudattavat nopeuksia paljon tunnollisemmin Italiaan verrattuna. Saksa, Sveitsi ja Itävalta ovat tunnetusti painavan kaasujalan porukkaa: Saksassa ajoin parhaimmillaan 180 km/h ja väittäisin, että ruuhkien ulkopuolella keskinopeus keikkuu 140 km/h kieppeillä.

Ja sitten ne ruuhkat: kannattaa välttää ajamista KAIKISSA edellämainituissa maissa ruuhka-aikoina, eli aamulla kun jengi menee töihin ja illalla heidän palatessaan koteihin. Ruuhka-aikana tiet ovat välillä niin tukossa, että parin kilometrin matkaan saattaa aivan helposti upota tunti. Kannattaa pakata mukaan siis reilusti malttia sekä hyvä jengi autoon pitämään seuraa.

road trip etelä-euroopassa

KUINKA PALJON TARVITSEE AIKAA ROAD TRIPILLE?

Kokemuksen syvällä (lol) rintaäänellä sanoisin, että pari viikkoa on hyvä aika road tripille. Kahdessa viikossa kerkeää näkemään useampia kohteita, mutta myös viettämään kohteissa aikaa mikäli kohteita ottaa mukaan maltillisesti. Välimatkat eivät ole täällä pitkiä ja parin viikon aikana kerkeää aivan hyvin useampaan maahan. Toisaalta pari viikkoa saa aivan helposti kulumaan varmasti myös pelkästään Italiassa tai Etelä-Ranskassakin.

Sen olen myös oppinut, ettei päivässä kannata ajaa 300 kilometriä enempää, sillä muuten päivä hujahtaa helposti pelkästään autossa istuen. Mieluummin siis lyhyitä pätkiä kerrallaan. Näin kerkeää myös rauhassa pysähtelemään kivoihin paikkoihin, sellaisia kun näissä maissa tulee vastaan aivan taatusti!

road trip etelä-euroopassa

MISSÄ YÖPYÄ?

Me olemme molemmilla Etelä-Euroopan road tripeillä yöpyneet niin hotelleissa kuin myös Airbnb-asunnoissa. Suosittelen varaamaan ainakin muutamaksi ensimmäiseksi yöksi majapaikat välttyäkseen pahimmalta alkureissun ahdistukselta (tiedättekö sen fiiliksen, kun tulee uuteen kohteeseen ja kaikki alkaakin vähän ahdistamaan?). Tykkään itse jättää aina kuitenkin suunnitelmia hieman avoimeksi, jotta paikan päällä pystyy menemään fiiliksen mukaan. Etukäteen kun on vaikea tietää mistä tykkää ja kivoja paikkoja, joista ei ole edes tiennyt etukäteen, saattaa tulla vastaan ihan vahingossa. Samoin säitä on vaikea ennustaa – tällä reissulla päätimme jättää välistä vuoristot sateiden takia, vaikka olimmekin kerenneet varaamaan majapaikan etukäteen.

PS. Suosittelen katsomaan sellaiset majapaikat, joissa on parkkimahdollisuus. On huomattavasti miellyttävämpää, kun ei joudu miettimään parkkeeraamista paikan päällä, vaan tietää, että hotellilla/asunnolla löytyy sellainen omasta takaa.

road trip etelä-euroopassa

ROAD TRIPIN KOKONAISKUSTANNUSARVIO

Road trip Etelä-Euroopassa voi hinnan puolesta vaihdella paljonkin riippuen niin auton kuin yöpaikkojenkin tasosta. Parhaimmillaan uskon, että kaksi henkeä voi helposti päästä alle tonnilla kokonaisuudessaan, mikäli yöpyy edullisemmissa paikoissa eikä ota kallista autoa. Rahaa saa myös palamaan mikäli niin haluaa, ja meidän ensimmäinen reissu oli oiva esimerkki siitä. Päätimme, että tämä loma on nyt niin ansaittu kuin vaan voi olla, eikä lompakkoon paljon vilkuiltu reissun aikana. Siksi suosittelen katsomaan seuraavia lukuja tuo mentaliteetti mielessä:

  • Auton vuokra (sis. osittaisen suojan, nuoren kuljettajan lisän, premium-tason auton): 1500€
  • Polttoaine: n. 450€ (2900 kilometriltä)
  • Autonvuokra Sloveniaan: 130€
  • Tietullit: n. 130€
  • Hotellit: 2156€

YHTEENSÄ: 4366€ (summa jaettuna pääosin kahdelle hengelle). Tähän tulee tietenkin päälle safkat, parkkimaksut ynnä muut reissukustannukset.

MUST SEE -kohteet

Olemme nähneet paljon ihan mielettömiä mestoja, mutta tässä vielä muutamat tärpit, missä on ollut ehdottomasti kauneinta/siisteintä:

road trip etelä-euroopassa

Riomaggiore / Cinque Terre – viiden pienen kylän rypäs Italian länsirannikolla, joka on yksi Uneskon maailmanperintökohteista. Kylät on rakennettu jyrkille kallioille, jotka laskevat mereen, mikä tekee Cinque Terrestä ainutlaatuisen paikan. Etenkin Riomaggiore on hurmannut meidät niin, että päätimme käydä siellä uudelleen myös nykyisellä road tripillämme.

road trip etelä-euroopassa

Bled – järvi Sloveniassa keskellä vuoristoja. Bled-järven vesi on yksi kirkkaimmista, mitä olen koskaan nähnyt. Täältä voi helposti tehdä päiväretkiä läheisille vuorille nauttimaan Slovenian uskomattomasta luonnosta

road trip etelä-euroopassa

Toscana – nyt ymmärrän miksi kaikki mummot matkaavat Toscanaan. Alue on täynnä toinen toistaan kauniimpia pikkukyliä keskellä viinipeltojen kumpuilevaa maisemaa. Aika on totaalisen pysähtynyt ja ainoastaan kirkon kellojen kilkatus tasatunnein kertoo ajan kulkevan eteenpäin. Ihan täykky mesta nollaamaan pää!