Hyvinvointimatkalla Tallinnassa

Tallinnan risteily + hotelliyö *Kaupallinen yhteistyö: Tallink & Asennemedia

Tallinnan risteily on asia, jolle menetin neitsyyteni vasta tällä viikolla – voitteko uskoa! Lähdimme nimittäin Vienan kanssa meidän ensimmäiselle brändilähettiläsmatkallemme ja minulle tämä oli ensimmäinen kerta, kun suuntasin Tallinnaan (tai oikeastaan yhtään minnekään) virallisella risteilyllä hytteineen päivineen. Olin aivan täpinöissäni! Luvassa oli pieni getaway keskellä viikkoa lahden toiselle puolelle, tarkoituksena päästä rentoutumaan hetkeksi arjen kiireistä. Matkaan oli yhdistetty 22 tunnin Tallinnan risteily sekä extrayö Tallinkin Spa & Conference -hotellissa, joten saimme lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: pääsimme fiilistelemään risteilyä sekä pyörimään Tallinnassa kunnolla ajan kanssa. Matkan pääteema oli hyvinvointi, sillä ikinä ei (minun mielestä) voi antaa liikaa aikaa itselleen varsinkaan tässä nykyajan hektisessä maailmassa.

tallinnan risteily

Matka alkoi Länsisatamasta, kun hyppäsimme Europalle täydellisen auringonlaskun aikaan. Yhdennentoista kerroksen uudistetusta DeLuxe-hytistä oli upea näkymä Jätkäsaaren yli laivan startatessa matkaa kohti Tallinnaa. Istahdimme hetkeksi vain fiilistelemään vaaleanpunaista taivasta isojen ikkunoiden edessä olevalta sohvalta ennen kuin suuntasimme tutustumaan laivaan paremmin.

tallinnan risteilytallinnan risteily

Europa on uudistettu muutama vuosi sitten ja sen huomaa: hytit olivat todella freesit ajan henkeen sopivat, tyylikkäästi sisustettuja ravintoloita löytyy useampaa sorttia, kaupoissa on hyvä valikoima vaatteista kosmetiikkaan. Löytyypä laivalta myös uudistettu kylpyläosasto sekä Tallinkin kauneushoitola. Päivittäin 22 h -risteilyllä on myös artisteja sekä esiintyjiä viihdyttämässä matkaajia, eli aika ei todellakaan käy pitkäksi ja jokaiselle löytyy varmasti jotain tekemistä. Koska me olimme tulleet Vienan kanssa rentoutumaan, niin suuntasimme heti ensimmäisenä syömään Grill House -ravintolaan. Listalta löytyi burgereita, pihvejä sekä salaatteja, ja erityisen hienoa oli se, että myös vegaaneille löytyi vaihtoehtoja! Vienan tilaama vegaaninen tomaatti-kesäkurpitsa-annos oli aivan järisyttävän hyvää eikä muissakaan annoksissa ollut mitään moitittavaa. Jälkiruokapöytä notkui herkullisen näköisistä leivoksista, mutta mahat niin täynnä pääruoasta jouduin skippaamaan lähes kaiken ja tyytymään muutamaan hedelmäpalaan. Sama kohtalo aina jälkiruoan kanssa enkä vieläkään ole oppinut jättämään tilaa vatsaan myös herkuille, haha.

tallinnan risteilytallinnan risteily

Illalliselta suuntasimme mahat täynnä ja mieli tyytyväisenä hetkeksi hyttiin pötköttelemään, ennen visiittiä Ocean Clubille, jossa Nelli Matula esiintyi. Kauneusunet kuitenkin houkuttelivat meitä enemmän ja päädyimme parin kipaleen jälkeen takaisin hyttiin nukkumahommiin. En muista milloin olen viimeksi nukkunut niin hyvin!

Aamu alkoi leppoisasti satamaan saapuvia laivoja peiton alla tuijotellen. Merestä nouseva sumu teki näkymästä aika taianomaisen, sillä laivat yksitellen tupsahtivat näkyviin kuin tyhjästä. DeLuxe-hytissä majoittuvalle kuuluu hintaan erikoisaamiainen samaisessa Grill House -ravintolassa, jossa olimme edellisenä iltana illallistaneet. Niinpä me myös suuntasimme syömään. Meinasin tulla hieman kiire, sillä venytimme unia vähän turhan pitkään emmekä tajunneet ajankulua. Onneksi saimme mahat täyteen kymmenessä minuutissakin.

tallinnan risteilytallinnan risteilytallinnan risteilytallinnan risteily

Oli aika suunnata hotellille. Tallink Spa & Conference -hotelli sijaitsee muutaman sadan metrin päässä satamasta, joten kävellen pääsee näppärästi perille. Kävimme viemässä vain matkalaukut huoneeseen ja otimme suunnaksi vanhankaupungin, joka on pakko käydä joka kerta katsastamassa Tallinnassa vieraillessa. En vain ikinä kyllästy värikkäisiin, keski-eurooppalaisiin taloihin tai kiemurteleviin pikkukujiin. Purevankylmä tuuli tosin hieman sekoitti suunnitelmiamme, josta syystä halusimme nopeasti sisätiloihin lämpimään. Pyörähdimme muutamassa kaupassa, ennen kuin nappasimme Tallinkin Takson allemme ja hurautimme syömään Vienan bongaamaan vanhassa puutalossa sijaitsevaan NOP Cafe and Shop:iin. Rafla oli tosi sympaattinen! Tunnelmaa ja luultavasti myös lämpöä toi pöytien keskellä sijaitseva kamiina ja menu oli täynnä terveellisiä salaatteja, keittoja, smoothieita sekä leipiä. Vahva suositus tälle paikalle!

tallinnan risteilytallinnan risteily

Pitkäksi venyneen lounaan jälkeen palasimme takaisin hotellille. Pyhitimme koko loppupäivän hemmottelulle, sillä olimme ostaneet aiemmin kasvonaamioita sekä muita hemmotteluvermeitä iltaa ajatellen. Ei muuta kuin kylpytakki päälle, naamiot naamaan ja rentoutumaan. Naamioiden jälkeen suuntasimme hotellin kylpyläosastolle, josta löytyi saunamaailma sekä useampia altaita. Lilluimme poreiden pyörteissä maailmaa parantaen useamman tunnin ja saunoimme höyrysaunassa (lapsuuden lemppari) ennen kuin nälkä alkoi viemään tilaa ajattelulta. Kylpeminen rentoutti niin, ettei ollut energiaa lähteä ravintolaan syömään, joten tilasimme safkat suoraan huoneeseen. Ihan parasta vain makoilla sängyllä ruoka kainalossa ja katsoa sarjoja tietokoneelta. Paras on tällainen irtiotto arjesta sanon minä! Ruoan jälkeen uni maistui jälleen erittäin hyvältä, eikä puhtaanvalkoiset hotellilakanat yhtään haitanneet kauneusunia.

tallinnan risteilytallinnan risteilytallinnan risteilyPhotos by Viena K and me

Aamulla hotelliaamiaisen jälkeen oli aika pakata kamppeet ja suunnata meitä satamassa odottelevaan laivaan. Tallinnan risteily / getaway oli tulossa päätökseen. Paluumatkan pyhitimme ruokailulle, shoppailulle ja töille – olihan vasta torstai ja muut ihmiset samaan aikaan toimistoissa istumassa. Kävimme syömässä Fast Lane -nimisessä ravintolassa ja hörpimme kahvit viereisessä kahvilassa ulkona ohi lipuvaa varsin Antarktista maisemaa ihaillen. Näimmepä jäällä päivää paistattelevan norppa-perheenkin! Ennen Helsinkiin saapumista haimme Tax Free:sta mukaan tuliaisia kuten oikeaan risteilyyn kuuluu sekä myös muutamia tuotteita kosmetiikkaosastolta mannerta edullisempien hintojen innoittamana.

Pakko sanoa, että teki erittäin hyvää tällainen miniloma! Tallinnan risteily yhdistettynä hotelliyöhön riittää aivan mainiosti saamaan ajatukset pois arjen kiireistä, joka ainakin omalla kohdallani on tärkeää tasaisin väliajoin. Olen enemmän tai vähemmän kiireinen koko ajan ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on super tärkeää, jotta jaksaa tehdä virkeänä töitä. Suosittelen muillekin!

Mikäli matkakärpänen puraisi ja mieli halajaa minilomalle lahden toiselle puolelle, niin täältä löytyy kevättarjouksia teidän hyödynnettäväksi (voimassa 26.3. asti).

1 Comment

  1. Harmaahylje 03/10/2018

    Näitte norppia Itämerellä? Mielenkiintoista.


Comments are closed.