En tiedä mistä kirjottaisin. Päässä on kyllä paljonkin ajatuksia, mutten ole varma osaanko muotoilla niitä järkeväksi kokonaisuudeksi tekstin muotoon. Viime aikoina pään sisällä on nimittäin myllertänyt oikein urakalla. Tuntuu, että kun saa yhden asian hoidettua kuntoon, niin toinen, uusi asia ilmestyy vaivaamaan. Olen miettinyt, kuinka paljon haluan avata henkilökohtaista elämääni kaikkien nähtäväksi, mutta selvää on se, että jos asia koskee vaikeita aiheita joista voi olla hyötyä muille, en halua jättää suuta avaamatta.

Elämäni on muuttunut aikalailla täysin viime kesän jälkeen. Koen, että tuolloin jollain tapaa uudelleen alkanut suurempi prosessi (kutsutaan myös nimellä aikuistuminen ja itsensä etsiminen) on edelleen päällä. Milloin lie valmis, tuskin koskaan. Viime aikoina olen miettinyt erityisen paljon paikkaani tässä maailmassa. En ole ennen tainnut kertoa teille, mutta olen elänyt ja kasvanut uskonnollisessa perheessä. Menneiden kuukausien aikana olen ollut kieltämättä vähemmän mukana yhteisössä, mutta siitä huolimatta koen edelleen kuuluvani joukkoon. On kuitenkin asioita, joiden takia olen pohtinut omaa suhdettani tähän yhteisöön. Mielessä on pyörinyt erityisen paljon yksi aihe: seksuaalisuus suhteessa uskonnolliseen yhteisöön. Jo pidempään olen halunnut kirjoittaa ko. aiheesta täällä, sillä toivon, että asiasta pystyttäisiin keskustelemaan avoimemmin.

Kun kerroin kaikelle kansalle omasta suuntautumisestani, tajusin kuinka iso asia se on. Ei, suuntautuminen ei todellakaan määritä ihmistä, mutta vaikuttaa kylläkin suuresti ihmiseen. Varsinkin jos asiaa joutuu panttaamaan muilta, pahimmillaan jopa itseltä siinä pelossa, että tulee hyljätyksi tai häpäistyksi. Itse sain SUPER hyvän vastaanoton julkaistuani tuon vaikeimman koskaan kirjoittamani postauksen. Olen tästä todella kiitollinen omalle perheelle, ja muille läheisilleni. Koska omaa oloani helpotti hyvin paljon avautumisen jälkeen, toivon, että jokaisella vastaavanlaisessa tilanteessa olevalla ihmisellä olisi mahdollisuus samaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta ennen avautumista, että hylkäämisen pelko ja häpeä on suuri, ja asiasta on todella vaikea puhua. Olemmehan lapsesta asti oppineet homoseksuaalisuuden olevan väärin ja tästä syystä varmoja siitä, ettei meitä hyväksytä sellaisena kuin olemme. Haluan tähän muutoksen. Haluan ettei kukaan joudu kärsimään näiden asioiden takia..

Seksuaalisuudesta puhutaan yhteisössämme aivan liian vähän. Toivon ihmisten heräävän todellisuuteen: on liikaa ihmisiä, joille homoseksuaalisuus on edelleen täysin vieras, ja tästä syystä tuomittava käsite. Tiedän, että tuntemattomat asiat pelottavat ja pelko aiheuttaa torjuntareaktioita, mutta onneksi peloista pystyy pääsemään yli. Fakta on, että maailman väestöstä (myös uskonnollisista yhteisöistä) noin 10% on muita kuin heteroseksuaaleja. Kyseiseen ajatukseen olisi siis ihan hyvä paneutua. Homous ei ole opittua, kuten jotkut saattavat uskoa, vaan kaikki me olemme yhtälailla luojan luomia yksilöitä. Meille on vain luotu ominaisuus, joka poikkeaa valtaväestöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita epänormaalia. Mikä on ylipäätään normaalia? Kaikki ovat erilaisia: toiset tykkäävät mansikoista, toiset mustikoista. Jotkut molemmista. Olen itse oppinut jo lapsena, että kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa yhtä paljon. Tiedän, että meillä kaikilla on varmasti petrattavaa tämän opin suhteen ja siksi halusin ottaa asian puheeksi. Mikään muutu, jos aina vaan ollaan hiljaa.

Tiedän monia ihmisiä, jotka painii seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten äärellä ja haluan olla avuksi. Jos jossain edes yksi ihminen pystyy saamaan tästä postauksesta itselleen apua, ei kirjoittaminen ole mennyt hukkaan. Omasta kokemuksestani osaan sanoa, että olo kevenee ja helpottuu huomattavasti kun saa sanottua asioista ääneen läheisille. Muistetaan, että kaikki me olemme erilaisia ja se on just hyvä niin. Kenelläkään meistä ei ole oikeutta alkaa tuomitsemaan toisia, vaan olemme jokainen samalla viivalla ja saman arvoisia.