Elämä on niin hämmentävää välillä. Sitä luulee tietävänsä mihin se kuljettaa milläkin hetkellä. Luulee olevansa oman elämän herra, joka pystyy ohjailemaan omia askeleita oikeille poluille.

Voi kun pystyisikin. Edes joskus. Tai ainakin niinä hetkinä, kun pään sisällä olet aivan täysin valmis päästämään irti, aloittamaan uudelleen, mutta joku sisällä pitää kiinni menneestä. Tyhmät, olemattomat asiat muistuttavat vanhasta. Surkeimpina päivinä tuntuu, että jokainen tehty juttu, kuunneltu biisi tai syöty annos viestii jostain, mitä joskus oli. Silloin todella haluaa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja vaihtaa vähemmän mutkikkaalle polulle sieltä ryövettyneeltä metsäpolulta, jossa saa väistellä oksia yhtenään. Tuntee olevansa niin heikko, kun ei osaakaan käyttää kädestä löytyvää veistä oksien katkomiseen.

Miksi aivot ja sydän eivät vain voi kulkea käsikädessä? Toisaalta en tiedä haluaisinko loppujen lopuksi olla kuitenkaan se rationaalisen järkevä jamppa, joka menee just niinkuin on fiksuinta. On nimittäin ihan sairaan siistiä tuntea. Tuntea etenkin suunnatonta iloa. Suru tulee sitten siinä sivussa pakollisena pahana. Ja ehkäpä juurikin sen takia tuntuu, että olisi hetkittäin vain niin paljon helpompaa, jos aivot toimisivat suoraviivaisesti.

Samaan aikaan mahtavia juttuja tapahtuu. On niitä päiviä, kun pystyy heittäytymään uusien virtojen vietäväksi aivan kokonaan. Silloin ei paljon oksat haittaa menoa, vaan kaikki on selvää ja vesikin kirkasta. Tuntuu mielettömän hyvältä. Tulevaisuus näyttäytyy valoisana sekä positiivisella tavalla haastavalta edessäpäin. Mikä vain on mahdollista, mitä vaan voi tapahtua. Ja siistejä juttuja tapahtuu. Tällöin tietää, että suunta on oikea.

Photos by Viena K – editing by me

TAKKI: Oakwood/Zalando (lainattu)
PAITA: Obey Clothing/Zalando (saatu)
HOUSUT: Obey Clothing/Zalando (saatu)
AVAIMENPERÄ: Ralph Lauren/Zalando (lainattu)
KENGÄT: Adidas/Zalando (saatu)
REPPU: Coach/Zalando (saatu)

Ryövettynyttä polkua ei ehkä olekaan niin paljoa jäljellä kuin tuntuu. Ken tietää, vaikka seuraavan parin askelman jälkeen eteen aukeaa täydellisen kaunis, sopivasti mutkainen tie. Ehkä silloin vihdoin tajuaa aiemman taipaleensa merkityksen. Näin mä todella toivon. Mutta kuten alussa kirjoitin, elämä on hyvin hämmentävää, eikä koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.