Kevään matkasuunnitelmat

Jos vielä muutama viikko sitten ei tiedossani ollut kuin pari varmaa ja muutama epävarma reissu  tälle keväälle / tulevalle kesälle, niin nyt on tilanne hieman toinen. Tässä on nimittäin varmistunut useampikin matka viimeisen muutaman viikon sisällä ja jokaiselle kuukaudelle on nyt ainakin yksi pienempi tai isompi reissu luvassa.

Tänä vuonna tavoitteeni on lisätä lähimatkailua, sillä muutaman tunnin auto- tai vaikka laivamatkan päässä voi löytyä mielettömiä paikkoja, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Usein ensimmäisenä reissuja ajatellessa mieli lentää maapallon toiselle puolelle, vaikka paljon lähempääkin löytyy visiitin arvoisia kohteita. Esimerkiksi ihan täällä Suomen rajojen sisällä on liuta mestoja, joissa en itse ole pienen ikäni aikana vielä käynyt, ja siihen on tulossa nyt muutos. Toki suunnitelmissa on myös kauemmas sijoittuvia reissuja, mutta haluan käyttää rajallista aikaa myös lähimestojen tutkimiseen.

Olen tällä hetkellä työmatkalla täällä lahden toisella puolella eli Tallinnassa. Tällä kertaa reissu oli parin päivän mittainen ja ensimmäinen meidän brändilähettiläisyytemme aikana – Viena ja meitsi valittiin Tallinkille tämän vuoden brändilähettiläiksi ja tulemmekin matkustamaan tulevan vuoden aikana useampaan otteeseen tänne suuntaan.

Pakko vielä sanoa, että Tallinna osaa aina vaan yllättää uudelleen! Ravintolatarjonta on ihan huikea ja muutenkin fiilis keski-eurooppalaisempi kuin esimerkiksi Helsingissä.

MAALISKUU

Ensi viikolla on aika pakata laukut ja suunnata vähän kauemmaksi. Kohteena on Aasiaan ja itseasiassa Thaimaa, jossa en ole käynyt kolmeen vuoteen. Tämä reissu on myös työmatka, eli lomalomaa ei ole tiedossa, joskin aivan uskomaton reissu varmasti. Ohjelmaa katsoessani kaikki vaikuttaa mielettömältä, reissuporukka mukaanlukien. Tulette kuulemaan tästä lisää jo piakkoin.

HUHTIKUU

Photo by Sara

Pääsiäisen jälkeen pääsen vihdoin Lappiin – sinne olen halunnut koko talven ajan matkustaa. En malta odottaa niitä auringon kultaamia hankia ja tykkylumipuita, joita olen silmät sykkyrällä tuijotellut päivästä toiseen Lappimatkaajien IG-storieseista. Lappi on itselleni kovin tuntematon vielä, vaikka muutamia kertoja olenkin siellä käynyt, joten odotan kovasti, että pääsen tutkimaan tuota Suomen omaa ylpeydenaihetta vähän lisää. Mukaan lähtee meidän eräjormat Joonas ja Henriikka, sekä nykyinen työhuonekollegani Sara.

TOUKOKUU

Toukokuussa juhlitaan häitä. Ystäväni, myöskin blogikollegani Alexa menee naimisiin Italian upeissa maisemissa ja meitsillä on kunnia päästä todistamaan tätä rakkaudenjuhlaa tuonne Etelä-Euroopan mielettömiin maisemiin. Olen käynyt kerran Roomassa, mutta muuten oma Italia-tietämykseni on varsin olematon.

Kesä starttaa aika kivasti myös täällä päässä maapalloa, sillä lähdemme roadtripille Latviaan yhdessä Vienan kanssa (myöskin osa bärndilähettiläisyyttämme). Tai oikeastaan kyllä aiomme tutkia myös Viron rannikkoa paremmin, sillä kumpikaan meistä ei ole käynyt esimerkiksi Saarenmaalla. Luvassa on viikko autolla Baltiaa tutkien – kuinka siistiä!

KESÄKUU

saariviikonloppu

Kesällä tarkoitusena on pyöriä ihan tässä lähimaisemissa mahdollisimman paljon, sillä kesä ja Suomi on paras kombo ikinä. Jospa tänä kesänä vihdoin saisin toteutettua päiväreissun Fiskarsiin sekä yön yli retkelle Hankoon, Suomen eteläisimpään kuntaan. Lisäksi Turun Saaristo on kesän bucket listalla jo nyt. Viikonloppu saarimaisemissa tekis gutaa!

Yksi mahdollinen reissu suuntautuu Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä olen lähdössä Sveitsiin patikointireissulle. Kun tämä matka varmistuu, voi olla että hypin riemusta, sillä Keski-Euroopan vuoristot ovat varmastikin aivan yhtä mykistävät, mitä niistä puhutaan. En ymmärrä miksi en ole siellä vielä käynyt, nimittäin useampikin vaihtovuodelta elämääni jäänyt ystävä asuu Sveitsissä. Parempi korjata tilanne myöhään kuin ei milloinkaan.

Photo by Viena K

Joka kuukausi on siis jotain mitä odottaa. Ei sillä, että haluaisin ajan kuluvan yhtään nopeampaa, mutta on kivaa tietää, että edessä on monia mukavia matkoja. Tiedän jo nyt, että lyhyempiä lähelle sijoittuvia reissuja tulee tupsahtelemaan vielä lisää meitsin kalenterin täytteeksi. Ei haittaa kyllä yhtään. Nyt kun on mahdollista mennä ja tehdä, täytyy ottaa siitä kaikki irti!