Pakko vielä fiilistellä mennyttä viikonloppua, joka oli ihan superkiva, vaikkei mitään sen suurempaa tapahtunutkaan! Liian usein otan lepopäivät turhan kirjaimellisesti ja jämähdän kämpälle “rentoutumaan”. Viikon alkaessa olen sitten entistä laiskempi ja löysempi, eikä mistään tunnu tulevan mitään. Parempi tapa valmistautua tulevaan viikkoon on tehdä kivoja juttuja ja pitää itsensä hyvällä tavalla aktiivisena.
Perjantaina tein jotain, mitä en ole tehnyt sitten vaihtarivuoden: maalasin! Kyllä. Uutta Mona Lisaa ei tällä kertaa syntynyt, mutta yksinkertaisia suttuja seiniä koristamaan kylläkin. Lauantaina minut piti kiireisenä Asennemedia, sillä heti aamusta kokoonnuimme pienen porukan kesken Jennin työhuoneelle kahvittelemaan (ja allekirjoittanut myös kuvaamaan). Alkaispa jokainen lauantaiaamu samanlaisella kahvihetkellä ja yhtä upealla kakulla! Hyvä viikonloppu olis taattu.
Kahvipöydästä suuntasimme suoraan Asennemedian Kick Off -tilaisuuteen Villa Katayaan, jossa meitä odotti Social Winesin tarjoama lounas. Söimme herkullisia blinejä, erittäin maistuvaa tomaatti-risottoa sekä mustikkasorbettia ja nam, että olikin hyvää! Oli erittäin kiva myös nähdä lisää Asenteen porukkaa, sillä vaikka suurimman osan jengistä tunnenkin entuudestaan, on joukossa myös uusia kasvoja. Kick off:in kruunasi sauna ja palju, jossa pulikoimme nestehukkaa uhmaten puolitoista tuntia Vienan, Jennin ja Natan kanssa. Selvittiin kunnialla onneksi!
Koska hyvää ruokaa ei voi ikinä olla liikaa (tai siis voi), päätimme lähteä illalliselle The Cockiin nälän hiivittyä takaisin kuvioihin. Tilasimme yhteensä 13 eri annosta (viidelle hengelle), enkä muista milloin viimeksi olen ollut yhtä täynnä. Food babyt vatsassa nappasimme Cool Gang -kuvan raflan edessä ja pyörimme kukin omiin kohteihimme. Mahtava lauantai sanon minä!
Photos by me and Nata
Sunnuntaina suuntasin matkamessuille. Syömiseksihän se meni tämäkin reissu ja itse messut jäivät lähes kokonaan tutkimatta. Hups. Maha täynnä on onneksi paljon kivempaa. Messujen jälkeen pyörähdin kaupoilla ja ostin itselleni treenivaatteet. Kyllä. Askel lähempänä fitness-elämää. Jospa mä ens viikolla saisin myös salikortin hommattua, niin oikeasti voisin sanoa hypänneeni uuteen elämään.
Varsin aktiivinen viikonloppu siis takana ja hyvä fiilis tästä viikosta! Kuullaan!
TRANSLATION: I had an awesome weekend! Ate more food than during the whole week before. No complaints.