Pari yötä sitten, kun en saanut heti unta, aloin katsomaan sarjoja, ja päädyin tuijottamaan koko Au pairit Australiassa -sarjan viimeisimmän tuotantokauden putkeen. Olipa kyllä sarja! 😀 Älkää säikähtäkö, tarkoituksena ei ole kirjoittaa kyseisestä hömppäsarjasta, vaan haluan avata ajatuksia joita mieleeni nousi. Kuten olen kertonut, reissusta paluu kolmisen viikkoa sitten tuntui yllättävän epämukavalta ja raskaalta. Ikinä ennen en ole kokenut samanlaista ahdistusta tullessani takaisin Suomeen. Tiedän, että iso syy epämääräisiin tuntemuksiin oli yleinen epätietoisuus tulevasta, sekä vastassa oleva muutto, joka jo ihan normaalissakin tilanteessa aiheuttaa stressiä ja harmaita hiuksia. Arkeen kiinni pääseminen otti hetken aikaa.

Reissussa koetin ottaa selvää omista ajatuksistani, ja siitä, mitä haluan tulevalta. Tajusin, ettei kouluun hakeminen ole meikäläiselle tänäkään vuonna ajankohtaista, vaikka toisaalta aloilleen asettuminen houkuttelee. Olen elänyt viimeiset kolme vuotta aika spontaania elämää ilman mitään sidoksia, ja tuntuu, että se elämäntyyli alkaa olla nähty. Tiuhaan vaihtuva kämppä ja muutot eivät houkuttele. Kaipaan pysyvyyttä. Siksi olen alkanut “asennoimaan” itseäni ajatukseen aikuismaisen elämän rakentamisesta Helsinkiin. Kuulostaa hirveältä, mutta sanalla aikuismainen tarkoitan omaa kämppä, kivaa duunia, ja harrastuksia joiden ympärillä elämä pyörii. Toisaalta en missään nimessä halua löytää itseäni tilanteesta, kun päivät kuukaudesta toiseen pyörivät samaa rataa, tasapaksusti. Miten löytää kultainen keskitien?

Kun katsoin au pairien onnea, suruja, innostuneisuutta ja kaikkea sitä tunteiden kirjoa uudessa maassa, muistui mieleen oma vaihtarivuosi. Aika jolloin hyppäsin täysin tuntemattomaan. Aika joka oli sen hetkisen elämäni kasvattavinta. Haluaisin hypätä samankaltaiseen seikkailuun nyt. Lähteä pienelle itsetutkimusmatkalle. En au pairiksi enkä vaihtariksi, vaan tuntemattomaan maahan ja kaupunkiin, jonne rakentaisin elämän esimerkiksi vuodeksi taikka puoleksi. Aloin tosissaan miettimään tulevaa syksyä ja talvea muualla kuin Suomessa. Se siitä toivomasta pysyvyydestä siis, jos nämä mietteet käyvät toteen. Tai jos elämä kulkee kuten ennenkin, on mieli kerennyt muuttua about miljoona kertaa syksyyn mennessä, ja löydän itseni loppujen lopuksi Helsingistä. Tätä se elämä on viimeaikoina tupannut olemaan: mieli muuttuu useammin kuin sukat. Aikuistumisen hohdokkuutta?

English: I’ve been thinking of moving away from Finland for a year or so. Maybe to Australia? Or if the life goes like normally, I have changed my mind by the time the moving would be possible. Is this the adulthood? Mind changes more than socks in your feet…