Tiedättekö sen hetken, kun tajuaa miten rajallista kaikki on – yksi silmänräpäys ja juuri niin kauniina vaaleanpunaisen ja violetin väreissä hehkunut taivas on muuttunut kauttaaltaan syvän siniseksi, lähes mustaksi. Tähdet tuikkivat ja sirkat sirittävät jälleen, kuten edellisenä iltana, josta siitäkin tuntuu olevan vain hetki. Vuorokausi on hujahtanut ohi ilman, että on itse pysynyt täysin mukana. Aika vierii eteenpäin luotijunan nopeudella.

Suu on ollu tulessa nyt viimeiset kaksi viikkoa jokaisen aterian jälkeen. Olen nauttinut suunnattomasti myös otsalla virtaavista hikikarpaloista, sillä sadekausi Koh Samuilla on näyttänyt parhaat puolensa meille – helle on hellinyt ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta koko reissun ajan. Elämä on tuntunut ihanalta, huolettomalta ja hyvältä. Sitten tulee hetki, kun huomaa auringon kiihtyvän vauhdin, mitä lähemmäksi taivaanrantaa se laskeutuu. Loma alkaa olemaan finaalissa, ahdistaa.

Olen välillä suunnannut istumaan yksin keinuun tai palmujen alla olevaan katokseen. Ihan vain miettimään omiani. Hetkittäin mielessä on pyörinyt Love Islandin (jota olemme muuten joka ilta yhdessä jännittäneet) suhdekiemurat, toisinaan taas muut kepeät kysymykset kuten ”mitä haluan elämältäni” ja ”olenko onnellinen”. Tuota onnellisuutta olen pyöritellyt aika paljonkin pään sisällä, sillä kukapa nyt ei haluaisi olla mahdollisimman onnellinen tämän hetkiseen elämäänsä. Olen tajunnut, että täällä toisella puolen maailmaa on hyvä olla. On ihanaa kun ei tarvitse huolehtia mitä laittaa päälle tai että onko tavoitettavissa koko ajan. Täällä keskittyy nauttimaan täysillä hetkestä, mikä ainakin omalta osaltani tuppaa usein Suomessa unohtumaan. Ja koska on niin kaukana kaikesta, ei ole stressiä siitä, että tarvitsisi olla jossain. Pystyy keskittymään juuri kyseiseen hetkeen. Täysillä. Olen myös huomannut olevani huomattavasti aikaansaavempi – olen tuottanut triplamäärän materiaalia edelliskuukauteen verrattuna. Ja aikaa on jäänyt myös pelkälle löhöilylle. Jos sama homma on mahdollista pidemmällä aikavälillä kuin kaksi viikkoa, niin miksi edelleen pysyttelen kotosuomessa, jossa kesän jälkeen tuntuu, että elämä muuttuu päivä päivältä enemmän taisteluksi mitä lähemmäksi vuoden loppua päästään, eikä työinto niinsanotusti kukoista. Olen lukenut täällä kauhulla uutisia, miten aurinkoa ei ole näkynyt neljääntoista päivään. Tiedän jo nyt, että tulen ahdistumaan heti kun lentokoneen rullat koskettavat kiitorataa, mikäli sama meno jatkuu. Eikä tämä ole mitään liioittelua vaan täys tosi.

Minut tekee loppujen lopuksi onnelliseksi pienet asiat. Ei se, kuinka menestynyt olen työrintamalla tai paljonko rahaa kuukausittain teen. Toki onnistumiset ja kivat duunit nostavat onnellisuusastetta huomattavasti, mutta mikäli peruselementit eivät ole kunnossa, en ole sen onnellisempi, olisinpa kuinka tahansa unelmatilanteessa esimerkiksi juuri töiden kanssa. Iloitsen auringosta ja valosta, ihanista ihmisistä ympärilläni sekä siitä, että on aikaa olla ja keskittyä omaan itseensä. Myös terveys kuuluu tähän kategoriaan. Jos elämä on kyseisiltä osa-alueilta kunnossa, voisin väittää olevani onnellinen.

Enkö sitten ole onnellinen Suomessa? Olen, mikäli valoa riittää ja ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät ja joista itse välitän. Maantieteellisesti Suomi sijaitsee kuitenkin sellaisessa kolkassa maapalloa, että vuodesta toiseen kuusi kuukautta kahdestatoista on hämärää ja epämääräistä. Jatkuva harmaus ei sinällään inspiroi mihinkään. Myös töiden tekeminen on haasteellista, kun niin valo- että videokuvauksessakin valo näyttelee suuressa roolissa. Summasummarum, en aio kiduuttaa itseäni koko seuraavaa talvea Suomessa, vaan joko muutan osaksi aikaa pois, tai teen pidempiä reissuja lämpimään. Elämä kun on aivan liian lyhyt, jotta kannattaisi uhrata useita kuukausia alakulolle ja ahdistukselle, kuten minun tapauksessa vuosittain talven tultua tapahtuu. Että tällaista tältä erää!

Puhuimme meidän podcastissa myös taannoin osittain tästä aiheesta, miten pimeys ja harmaus saaavat mielen maahan. Miltä tuntuu, kun masentuu ja miten siitä pääsee yli? Mitä muita keinoja on kohentaa omaa mieltä, kuin paeta ulkomaille?

(PS. Lentokoneen rullat koskettivat maata eilen illalla, aamulla heräsin auringon kajastukseen ikkunoista. Ei ahdista lainkaan niin paljon kun pelkäsin. Hyvä näin!)