Jos joskus, niin tänään olen valmis viikonlopun viettoon. Viikonlopun, kun mitään ei tarvitse tehdä ellei tahdo. Olen elänyt jäniksen selässä viimeiset kolme viikkoa ja olo on sen mukainen. Silloin tällöin on ollut jokunen vapaailta (parhaassa tapauksessa kokonainen päivä), mutta suurimmaksi osaksi olen ollut liikekannalla aamusta iltaan. Kämppä on aivan räjähtänyt: nurkat täyttyvät pölypalloista, sänky on ollut petaamattomana niin pitkään kuin muistan ja likapyykki on pyykkikorin sijaan ripoteltuna ympäri lukaaliani. Onnea on ruokaan sidonnaiset tapahtumat, joita blogin ansiosta pääsee koluamaan. Kotitöistä nihkein eli tiskaus jää kätevästi pois päiväjärjestyksestä – kun kämpällä käy vain nukkumassa, ei myöskään astioita kerkeä kertymään.

Keskiviikkoiltana järjestettiin illallinen Pastorissa (ensimmäinen kerta kyseisessä raflassa). Suoraan Uudesta-Seelannista, Jackson Estaten viinitilalta oli paikalle saapunut Matt kertomaan tarinoita kotimaastaan ja tuotteestaan. Siinä me istuimme hämärässä valossa kera mukavan porukan, edessämme tarjottavista notkuva pöytä, korvat höröllä kuuntelemassa juttuja maailman toiselta puolen. Mieleen jäi jutut Pelle Peloton -henkisestä vanhasta herrasta Jackson Estatella, joka on ollut vähällä muun muassa polttaa niin talonsa, kuin myös itsensä rakennettuaan kilpaveneen moottorin pyykinpesukoneen rummusta (joka sitten kuumui vähän liikaa ja sytytti puisen veneen palamaan keskellä järveä). Kuulemma hauska veikko, joka ottaa avosylin kenet tahansa vastaan tiluksilleen. Päätin, että jonain päivänä otan suunnakseni tuon Suomeakin pienemmän kaukaisen maan ja lähden morottamaan Uuden-Seelannin omaa Pelle Pelotonta!

Photos by me.

Kiitos illallisesta Tom ja Matt! Kiitos myös Viena, Dorit, Stella ja Eeva seurasta!