Hyvää alkanutta viikkoa! Sain vihdoin viikonloppuna editoitua meidän Italia-Ranska -akselille suuntautuneelta road tripiltä kuvaamani videon ja voi että tulikin kaipuu tuonne etelän lämpöön! Se on hassua, miten siinä hetkessä, kun on itse paikan päällä, pitää kaikkea jotenkin todella itsestäänselvyytenä ja vasta jälkikäteen kuvia (tässä tapauksessa videoita) katsellessa tajuaa missä mestassa onkaan ollut. Näin kävi myös nyt – onhan tuo Riomaggiore nyt ihan tajuton paikka. Jos ette ole vielä saanut napattua Italia-kuumetta itsellenne, niin varoitan, että videon katsomisen jälkeen saattaa sellainen alkaa nousemaan.
Tämän viikkoisessa podcast jaksossa puhumme Vienan kanssa ulkonäköpaineista. Nykymaailma kun asettaa meille koko ajan enemmän paineita somen sekä muun median vaikutuksen kasvusta johtuen. Vaikka kehopositiivisuutta ja ihmisten tietoisuutta kaikenlaisia kroppia kohtaan pyritäänkin tuomaan enenevissä määrin esille, ei sitä karua faktaa pääse karkuun, että ulkonäköpaineet koskettavat lähes jokaista meistä.
Miten on asian laita miesten osalta – onko miehillä paineita oman ulkoisen habituksen suhteen yhtä paljon kuin naisilla? Entä voidaanko kehopositiivisuudessa mennä liian pitkälle?
Kuuntele ja kommentoi, mitä mieltä olet aiheesta!
… jonka ostin kaikesta huolimatta. Kyllä. Oli pakko päivittää puhelin uuteen Applen lanseerattua markkinoille uuden iPhone XS Maxin. Tuosta aiemmasta versiosta X:sta en välittänyt niinkään, koska olin tottunut isoon kapulaan kourassa, enkä halunnut palata takaisin “pienikokoiseen” puhelimeen. Mutta tämä max-versio kiinnosteli ja nyt se on meikäläisellä tietokoneen vieressä lepäilemässä kaikessa kukoistuksessaan. Kuvasin unboxaus-videon heti kun sain paketin kouraan – meikäläisen alkuinnostuksesta ei meinannut tulla loppua. Kurkkaa vaikka videolta! 😀 Tässä samalla myös review-materiaalia niille, jotka kyseistä kapistusta itselleen ovat miettineet.
Mukavaa alkanutta lokakuuta ja viikkoa kaikille!
*Kaupallinen yhteistyö: Somersby & Asennemedia
Herätyskello soi. Kello näyttää 7:30 aamulla ja vatsassa nipistää. Edessä on matka, jonka määränpäästä ei meikäpojalla ole mitään hajua. Edellisenä iltana parin vinkin perusteella pakattu matkalaukku odottaa sulkemista lattialla. Olenkohan osannut viikata mukaan yhtään oikeanlaisia vaatteita? Käyn pesulla, harjaan hampaat, nappaan banaanin kouraan ja suuntaan rautatieasemalle, jossa muut yhtä jännittyneet matkakumppanit odottelevat. On aika ottaa nokka kohti Helsinki-Vantaata yhdessä Vienan, Marin ja Jonnan kanssa. Kaikki ovat innoissaan tulevasta seikkailusta.
Lentokentällä tsiigailen lähtevien lentojen taulua – aavistelen hieman mikä kohde meitä saattaisi odottaa. Kasvot vääntäytyvät tyytyväiseen hymyyn ja pian selviää arvaukseni osuneen oikeaan: lähdemme syksyiseen Lappiin! Siitä, mitä Lapissa tulee tapahtumaan, ei ole edelleenkään mitään hajua. On aika heittää ohjat Somersbyn jengin käsiin, heittäytyä virran kuljetettavaksi ja elää hetkessä. Tästä ei voi seurata muuta kuin kivaa!
Olen ihmisenä heittäytyjätyyppiä. Tykkään siitä, ettei ohjat ole aina omissa käsissä, vaan elämä kuljettaa omaa, hyvää polkuaan, kunhan on positiivisella fiiliksellä varustettu. Yleensä tällaisessa mielentilassa syntyy myös niitä parhaimpia hetkiä ja muistoja, joita kantaa koko loppuelämän sisällään. Siksi lähdin myös nyt matkaan hyvänlainen jännitys vatsanpohjalla, mutta kuitenkin luottavaisin mielin vaikka edessä oli matka tuntemattomaan. Oli ihanaa, kun pitkän työreissurupeaman jälkeen joku muu huolehti siitä, minne ja millä seuraavaksi suuntaamme. Tämä on nimenomaan myös Somersbyn ajatus – omalla positiivisella meiningillä on todella paljon vaikutusta siihen, miten erinäiset asiat kokee. Onko se lasi puoliksi tyhjä vai täysi? Me levitämme ympärillemme sitä energiaa ja fiilistä, mitä kukin sisällämme tunnemme. Siksi on hyvä miettiä omaa asennetta ja suhtautumista elämässä eteen sattuvien tilanteiden kohdalla. Itse toivon levittäväni positiivisuutta, elämäniloa ja hymyä ympärillä olevien ihmisten mieliin.
Takaisin yllätysmatkalle. Saimme jossain vaiheessa kuulla suuntaavamme Kakslauttaseen, tuohon lasi-igluista tunnettuun hotellikylään. Väitän, että jokainen meistä päästi jonkinlaisen riemunvingahduksen suustaan. Perille saavuttua kömmimme hetkeksi omiin igluihimme, jossa meitä odotti kirje huonetoverilta, minun tapauksessa Vienalta. Kirje piti sisällään paljon kauniita sekä koskettavia sanoja. Asioita, joita ei ehkä tule sanottua viikottain tai edes kuukausittain ääneen. Väitä, että nuo raapustukset luettuamme olimme jälleen lähempiä ystävinä. Olin fiiliksissä siitä, että sain olla jakamassa tätä kokemusta juuri Vienan kanssa! Yhdessä koetut hetket kun ovat niitä parhaimpia. Oli aika pyyhkiä kuuneleet ja nauttia eteen tulevista yllätysaktiviteeteista.
Aivan ensimmäisenä pääsimme rälläilemään mönkkäreillä Lapin luontoon. Ette ehkä usko blogihabitukseni perusteella, mutta meikäläisestä kuoriutuu esiin ehta moottoriurheilija, mikäli sellaiseen on tilaisuus. Vedin suvereenisti kypärän päähän, kuin teinivuosina konsanaan, enkä malttanut odottaa, että pääsemme lasettelemaan hiekkateitä pitkin niin lujaa kuin moottorista lähtee. Okei, ei me nyt ihan niin lujaa menty, vaan turvallisuuden sallimissa rajoissa. Välillä pysähdyimme popsimaan metsästä löytyviä puolukoita ja rupattelemaan oppaamme kanssa (joka muuten kertoi meidän olleen hänen ensimmäiset suomalaiset asiakkaat ikinä!!!) sujuvalla murteella. Koska molemmat minä ja Viena Pohjois-Suomen kasvatteja olemme, kaikui selevä Oulun murre jo aika pian pitkin jänkää. Oli niin rentouttavaa olla keskellä hiljaista luontoa, kaukana kiireestä, ilman huolta huomisesta. Ainoastaan lähellä virtaava puro sekä Vienan hiljainen hyräily säestivät aurinkoista iltapäivää keskellä metsää.
Jossain vaiheessa meikäläisen kurkkua alkoi kolottaa, mutta kuten yleensä, myös nyt yritin sysätä ajatukset muualle, jottei korkealle noussut fiilis lassahda tämän takia. Sen aikaa, kun pääsimme nauttimaan Lapin laskevasta auringosta saunoen ja kylmiä Somersbyn siidereitä siemaillen, olinkin ilman huolta, mutta takaisin igluille päästyämme olo alkoi olemaan jo hieman kuumeinen. Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että kuume puski päälle särkylääkkeestä huolimatta, eikä auttanut kuin jäädä illallisen jälkeen sänkyyn pötköttelemään muiden suunnatessa revontulimetsästykseen. Harmitti todella paljon. Miksi taas piti sairastua? Onneksi tajusin näkeväni samat revontulet myös sängynpohjalta enkä ole kokenut hetkeen mitään maagisempaa kuin tuolloin: edessä avautui loputon tähtien meri, jonka kruunasi revontulien loimu! Vaikka tiesin olevani todella kipeä, keskityin nauttimaan tuosta hetkestä.
Seuraava aamu valkeni aikamoisissa olotiloissa. Tiesin heti, että meikäläinen joutuu jättäytymään pois yllätysten virrasta, jota olisi luvassa vielä yhden päivän verran. Harmitti, mutta sitä se elämä myös on, ettei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Voimani eivät riittäneet edes aamiaiselle, mutta onneksi ihanat ystävät pitivät huolen ja kantoivat sänkyyn niin aamiaista kuin lounastakin. Viena keitti meitsille teetä tasaisin väliajoin ja kuunteli mongerrustani siitä, kuinka paljon kurkkuun sattuu. Nukuin oikeastaan koko päivän Marin, Jonnan ja Vienan muun muassa huuhtoessa kultaa Lapin luonnossa.
Illalla oli aika sulkea jälleen tuo yllätyksiä varten pari päivää aiemmin pakattu matkalaukku, jonka sisään kätkin niin Vienan kirjoittaman kirjeen, kuin myös kasan ikimuistoisia hetkiä. Oli aika jättää Ruskan väreissä kylpevä Lappi taakse ja suunnata kotia kohti. Vaikka sairastuminen ottikin meikäläisestä vallan, jäi päällimmäiseksi mieleen todella kiitollinen fiilis tästä Somersbyn järjestämästä jännittävästä yllärimatkasta. Oli huippua hypätä kohti tuntematonta, just näiden mahtavien tyyppien kanssa. Yhdessäolo, hyvät keskustelut ja iloinen mieli voittavat sairauden kuin sairauden mennen tullen!
Miten on, uskaltaisitko sä lähteä pyydettäessä mukaan matkalle, josta et saisi tietää mitään ennakkoon?
Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muut kommentit ovat tervetulleita.