Salahäitä ja pikkujouluja

Mennyt viikonloppu oli vaihteeksi varsin tapahtumarikas. Antakaas kun kerron:

Perjantaina heti aamusta suuntasin vatsa jännityksestä jäykkänä Kallioon ystäväni, myös entisen kämppikseni Helkan luokse leipomosta haettu leipä kainalossa. Edessä oli jännittävä päivä – Helka oli menossa naimisiin. Vieläpä salassa suurimmalta osalta ihmisistä. Sain kunnian olla yksi todistajista. Aloitimme aamun rauhallisesti hyvää aamupalaa syöden sekä laittautuen myöhemmin tapahtuvaa seremoniaa varten. Sää ulkona ei ollut kuin morsian, vaan aivan hirvittävä lumimyräkkä. Säästä (ja Slushista) johtuen myös taksit olivat lähes kaikki varattuna, mikä tottakai aiheutti pientä paniikkia ennen maistraattiin siirtymistä. Kaikki meni onneksi hyvin ja morsian sekä sulhanen saapuivat molemmat ajoissa paikalle. Maistraatissa meitä oli pieni porukka koolla todistamassa, kun sädehtivä pari sanoi toisilleen tahdon. Kyllä se rakkaus on vaan mieletön juttu!

Maistraatista suuntasimme meitsin hoodseille syömään, joskin itse kerkesin vain piipahtamaan, sillä illalla täytyi olla toisella puolella Suomea. Siispä nautin häähumusta viime tippaan ennen kuin oli pakko juosta kämpälle. En tietenkään ollut tajunnut pakata aiemmin. Revin kaapista jotain, minkä ajattelin olevan oleellista Keski-Suomessa, suljin laukut ja juoksin Janitan kanssa junalle, jotta kerkeäisimme meitä odottelevaan kyytiin. Luulimme menevämme Jyväskylään, mutta osottautuikin, että vanhojen Oulun frendien pikkujoulut ovat Kannonkoskella (eli siis tunti pohjoisempana). Yöajoksihan se meni. Lähestyimme isoa vuokramökkiä hieman yli puolenyön ja ainakin meitsiä jännitti. Niin pitkä aika siitä, kun olin nähnyt monia frendeistä viimeksi.

Ihan turhaan jännitin – meininki oli aivan samanlaista kuin vuosia sitten ainoana erona muutama lapsi, jotka ovat ilmestyneet laajentamaan kaveriporukkaamme. Päätin heti alusta asti jättää somen sikseen ja puhelin makoili pianon päällä muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta koko viikonlopun ajan. En tainnut napata yhden yhtä kuvaa edes. Nyt tottakai harmittaa muistojen takia, mutta muuten teki niin hyvää olla ilman somea pari päivää. Keskityin olennaisimpaan eli syömään sekä toisiksi olennaisimpaan eli ihmisiin. Tai ehkä toisinpäin. Paitsi että jouluruoka oli kyllä todella hyvää. Anyways, nautin olostani ihan täpöillä. Pikkujouluista ei puuttunut naurua, laulua eikä varsinkaan sitä törrrrkeen hyvää ruokaa. Meidän ruoanlaittovuorolla ruoasta ei myöskään puuttunut karkkeja. Sitä saa mitä tilaa, jos tilaa iltapalaa tiimiltä Autio & Mustonen. Oisittepa nähneet ne ilmeet, kun ensimmäinen vihreä napero-karkki joutui tietämättömän salaatinsyöjän suuhun. Priceless.

Photos by Alexa Dagmar – editing by me

JACKET: Zara
ROLL NECK JUMPER
: H&M (gifted)
JEANS: Topman (gifted)
SHOES: Dr. Martens

Janita kirjoitti eilen hienosti Instassa: jälleen kerran parasta on huomata se et vaikka elämäntilanteet tässä vaiheessa onkin vähän muuttuneet lukioajoista, ystävät pysyy samoina, ihanina tyyppeinä. En voi muuta kuin kompata tuota! Aikaa kuluu ja monet asiat ovat täysin eri tavalla kuin ennen, mutta näiden tuttujen ihmisten kanssa on ihan yhtä rentoa ja hauskaa kuin ennenkin! Kiitos jokaiselle erittäin mukavasta viikonlopusta. Kiitos myös paskavitsibattle sekä tilipitappi astetta tiukemmista vatsalihaksista.

Jos jäit miettimään että mikä ihmeen tilipitappi niin tässä sulle vitsi: Miksi Röllin vene upposi? Veneestä puuttui tilipitappi.

Rauhallinen aamu

Heräsin aikaisin, kun oli vielä aivan pilkkopimeää. Vedin päälle uudenkarhean harmaan poolopaidan, sillä kuten joka talvi, tämä asunto ei ole varsinaisesti lämmin. Ei aamuisin eikä muulloinkaan. Sytytin kynttilät palamaan sohvan eteen muutama päivä sitten illallista varten raahatun ja siihen sittemmin jääneen pöydän päälle. Oli aivan hiljaista. Edes yläkerran alkoholisti ei ollut vielä räyhäämässä rapussa. Laitoin Sinatran ultimaattisimman joululevyn pyörimään Spotifyn (niin konkreettisesti kuin Spotifyssa voikaan levyjä pyörittää) uumenista, raahasin keittiöstä höyryävän kaakaon eteeni ja nautin. Miten paljon kivempaa elämä olisikaan, jos jokainen päivä alkaisi samalla tavalla? Tällainen täydellinen rauhallinen aamu! Mustosen valtakunnassa kaikki siis erittäin hyvin tällä hetkellä.

Pohdiskelua vaatteista ja pukeutumisesta

JACKET: H&M Studio (gifted)
HOODIE:
Weekday
PANTS:
Weekday
BELT:
Zara
SHOES:
Nike Air Force (gifted)

Tiedättekö ne päivät, kun ei jaksa miettiä mitä päälleen pukee. Tekee mieli heittää ensimmäiset vaatteet niskaan jotka sattuvat aamulla vaatekaapin oven avatessa putoamaan lattialle. Tällaisia ovat meikäläisen perusarkipäivät. Jos tiedän, ettei illalla ole mitään “järkevää” menoa (eli esim. jotain tapahtumaa, jossa on hyvä näyttää edes jollakin tavalla edustavalta), olen yleensä erittäinkin höveli sen suhteen mitä päälleni pistän. Luottovaatekappaleita ovat huppari ja mukavat farkut (tai tällä hetkellä päällä olevat samettipökät). Tässäpä yksi setti päällä Norjan reissulta, jolloin olin istunut koko päivän läppärin ääressä.

Vaikka tykkään miettiä asukokonaisuuksia ja olen loppujen lopuksi aika vaatekeskeinen ihminen, en todellakaan aina jaksa tai edes halua välittää siitä miltä näytän. Tarvitsen päiviä, kun voi vain olla. Tiedän, että esimerkiksi omassa Instagramissani (ja myös täällä blogissa) perusarkiasuja näkyy aika vähän, syynä ehkä se, etten usko kenenkään saavan sen suurempaa inspiraatiota harmaasta hupparista tai mustista farkuista kerta toisensa jälkeen. Samalla kuitenkin annan juuri sitä päinvastaista kuvaa ja esimerkkiä muille kaikilla niillä super harkituilla asukuvilla, mitä vastaan itse normioloissa “taistelen”. Miksi aina täytyisi olla niin täydellisesti mintissä? Voiko ihmisten ilmoille lähtiessä (jos nyt siis puhutaan pidemmistä kuin lähi-Alepaan suuntautuvista reissuista) vetäistä mitkä tahansa rytkyt päälle? Tarviiko aina olla jokainen yksityiskohta viimeiseen asti mietittynä? Mielestäni ei tarvitse. Ja samaan syssyyn voin kuitenkin kirjoittaa olevani aina silloin tällöin se henkilö, joka todellakin miettii ihan liiaksi asti onko tämä asu tarpeeksi hieno lähtiessään sinne kaupungille esimerkiksi kahvittelemaan. Niinpä niin. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että nykyään me ihmiset kiinnitetään ihan liikaa huomiota itseemme. Ihan kuin joku ohi kävelevä oikeasti ajattelisi, että nyt on kyllä rumat vaatteet tällä tyypillä. Loppujen lopuksi kun ihmiset miettivät vain sitä omaa napaa ja omia vaatteitaan.

Että tällaista pohdintaa. Onko teillä asukriisejä? Mietittekö te ikinä liiaksi asti mitä pistää päälle? Olis mielenkiintoista kuulla mitä jengi ajattelee pukeutumisesta ja tämän ajan itsekeskeisyydestä ihan noin ylipäätään.

VARJOAWARDS 2017

Jälleen ollaan yks viikko lähempänä joulua. Meitsillähän ei ole enää yhtäkään vapaata viikonloppua (tai edes kovin montaa vapaata päivää) ennen kuin suuntaan pohjoiseen joulun viettoon, vaan on pikkujouluja sekä muita meininkejä nyt seuraavat neljä viikkoa putkeen. Huhhelihei – hieman kauhistuttaa ajatus siitä kuinka nopeasti tuleva kuukausi tulee hujahtamaan. Nyt menneenä viikonloppuna olimme Turussa juhlistamassa historiansa toista kertaa järjestettäviä Varjo Awardseja. Ensi viikolla suuntana on taas Jyväskylä sekä vanhan kaveriporukan pikkujouluviikonloppu. Meininkiä siis riittää!

Mutta palatakseni vielä Varjo Awardseihin, niin olipahan kemmakot! Eikä siinä kaikki, nimittäin voittohan se napsahti näissäkin Awardseissa. Kiitos järjestäjille, etenkin Mamma Laura Satamolle aka Turun Jääkuningattarelle niin yösijasta kuin myös organisoinnista. Minä keltanokka nautin ainakin täpöillä (jos joltain jäi se huomaamatta). Ja kiitos tuomaristolle äärettömän merkityksellisestä Vuoden Matkabloggaaja -palkinnosta – niille jotka eivät tiedä, niin matkustan tosi usein (lähes viikottain) Ullanlinnan ulkopuolelle. Olen siis harva se viikko reissunpäällä milloin lähellä Kehä Ykköstä, milloin Kampin tuolla puolen eikä mielestäni Vuoden Matkabloggaaja -titteliä olisi todellakaan voinut kenellekään muulle suoda. Kiitos!

Kiitos ja onneksi olkoon myös kaikille kanssani gaalailleille vanhoille ja uusille tuttaville! Olipa kivaa nähdä pitkästä aikaa niin montaa huipputyyppiä. Ja ah Turku – varsinaisen kiva kaupunki kyllä. Täytyis useammin käydä tuolla Suomen tiedätte varmaan missä (en ymmärrä mistä tämä kaunis lempinimi tulee). Mukava viikonloppu siis takana ja nyt täytyis jostain repiä kasa itsekuria, jotta saan tarvittavat hommat hoidettua ennen seuraavan viikonlopun pikkujouluja. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Photos by Eino Nurmisto and me

1 35 36 37 38 39 40 41 145