RAIN COAT: Peak Performance (gifted) COLLEGE SHIRT: R-Collection (gifted) PANTS: Topman SHOES: Dr. Martens
Tiedän, ettei säälle mahda mitään ja siksi säästä on vähän turha valittaa. MUTTA KUN – alkaa syömään miestä tuo monta päivää jatkuva harmaus, vaakasuoraan piiskaava sade, tuuli ja kylmyys. Joka kerta ovesta ulos astuessa tuntuu, että tukka lähtee päästä, eikä ikinä tiedä mihin suuntaan sateenvarjo seuraavaksi haluaisi lähteä lentoon. Äsken Kasarmikatua ylös päin kävellessä näkyvyys oli meikäläisellä täysin nolla, sillä ainut keino pitää varjo jotenkin kasassa, oli suunnata se taikasauvan omaisesti suoraan eteenpäin – toivoen, ettet kävele päin toista ihmistä saati auton tai sporan alle. Pariin otteeseen näin vastaan tulevan ihmisen siinä vaiheessa, kun kengät pilkistivät meikäläisen varjon alta. Kyllä oli surkuhupaisaa. Ja niin: toistaiseksi en ole vielä jäänyt minkään kulkupelin alle.
Ainut syy, miksi en ole menettänyt järkeä aivan täysin ulkona pauhaavan syysmyllerryksen takia, on Peak Performancelta saatu sadetakki, jonka gore-tex -pinta suojaa j-o-k-a i-k-i-s-e-l-t-ä pisaralta. THANK GOODNESS! Tämä takki on ollut aivan korvaamaton viimeiset päivät – myös syy siihen, ettei tämä postaus ole pelkkiä kirosanoja. Takin ulkonäöstä on muuten pakko antaa isosti plussaa: soveltuu nimittäin myös aivan hyvin sadettomiin päiviin. Ja niitä sadettomia päiviä jos jotain toivon todella. Enhän ole ainut neganega?
PS. Näissä Natan ottamissa kuvissa vielä hymyilytti, mutta tuskien taival nimeltä Kasarmikatu olikin vasta edessä…
DENIM JACKET: H&M SCARF: Zara SHADES: Warby Parker T-SHIRT: Weekday PANTS: Weekday BELT: Zara SHOES: Second Hand
Meinasi unohtua nämä kuvat New Yorkista ihan täysin kovalevyn uumeniin! Ja nimenomaan näitä kuvia kuulkaa haluttiin useamman päivän ajan ottaa. Tai siis minä halusin – sain fiksaation reissussa ollessa ottaa photot yhden Nykin ikonisimman näyn kanssa: höyryputki it is! New Yorkissa vierailleet tietävät, että näitä oransseja tötteröitä, jotka tupruttavat ilmoille vesihöyryä, näkyy katukuvassa siellä sun täällä. Useampana päivänä oli tarkoitus kuvat napata “seuraavan eteen tulevan höyryn edessä”, mutta kiire puuttui aina kohtaloon ja vasta toiseksi viimeisenä päivänä onnistuimme. Onhan tuo siistin näköistä korkeiden rakennusten lomassa ja niin Nykiä! Mutta se niistä kuvista ja tarinasta kuvien takaa.
Maanantai tulla tupsahti jälleen. Mä olen ollut koko päivän himassa parantelemassa itseäni flunssasta (joka on kestänyt aivan laittoman pitkään). Ilmeisesti joku flunssasesonki kai päällä, kun tuntuu, että joka toinen tyyppi valittelee samaa. Ei auta kuin läträtä kuumalla vedellä, hunajalla ja inkiväärillä. Ehkä jopa postauksen teemaan sopivasti höyryhengitellä – eiköhän näillä konsteilla lähde pöpöt kävelemään. Toisin sanoen ollut hieman tahmainen aloitus tälle viikolle, mutta sallittakoon se. Aina ei tarvitse olla heti maanantaiaamusta alkaen pirteänä kuin peipponen!
Joskus kesken kuvan tulee aivastus. Toisinaan (eli useimmiten) adhd ottaa vallan, eikä paikallaan pysyminen vain onnistu. Silmät luppasee ja suu elää omaa elämäänsä. Tässä näitä täydellisen kauniita hetkiä ikuistettuna, olkaat hyvät!
Kaikin puolin aidon iloinen kuva. Mutta siitä en ole varma, kuinka kaunista aito ilo loppujen lopuksi onkaan.Eteerinen blogipose.Kun sormi ei riitä.“Otetaan nyt nämä kuvat vaan äkkiä”Kahvilla. Selkeesti.Olin aina koulun liikuntatunneilla ihan surkea ottamaan koppeja. Tällä kerralla onnistuin.“Näin iso”. Mutta mikä?Seli seli seli.Kieli-Game is strong! En tiedä onko Nykissä ollut kuivat huulet, vai miksi näitä lipomiskuvia löytyi niin paljon. Tässä pari niistä.Jatkuu.Nyt on jotain rivoa mielessä…“Arttu sun täytyis hymyillä enemmän kuvissa”. More is more.Luulin olevani hauska. Olinkin hauska ja komea.Ja tämän teoksen nimi on “In the middle of aivastus”.
Ulkona tuulee ja vihmoo vettä vaakasuoraan – onkin juuri oikea hetki palata hetkeksi muutaman viikon takaiseen unelmalomaan Kreikassa. Lähdimme Tjäreborgin kautta Peetan sekä pohjoismaalaisen toimittaja- / bloggaajajoukon kanssa tutustumaan vasta avattuun Casa Cook Kos -hotelliin. Kyseessä on boutiquehotelli, joka sijaitsee Marmarin kaupunginosassa Kosilla omassa rauhassaan keskellä kauniin karua luontoa, aivan rannan tuntumassa. Tiesin etukäteen nähtyjen kuvien perusteella luvassa olevan varmasti uskomaton hotellikokemus, mutta paikan päälle tupsahdettua odotukset ylittyivät aivan täysin: viimeistä piirtoa myöten täydelliseksi hiottu kokonaisuus sai suun loksahtamaan polviin asti auki, eikä onnenkyyneleiltä vältytty. Jos seuraatte meikäläistä instagramissa (@mustarttu), tiedätte mistä puhun. Olin aivan täysin ällikällä lyöty!
Mikä hotellista sitten tekee niin täydellisen? Noh, antakaapa kun kerron.
Heti autosta hotellin maaperälle astuttaessa sinut toivotetaan tervetulleeksi drinkkien kera. Laukut hoidetaan tottakai tämän tasoisen hotellin palveluun kuuluen suoraan hotellihuoneeseen, jonne myös itse saat kyydityksen golfkärryssä. Työntekijät ovat rennolla tavalla todella auttavaisia ja ystävällisiä – eivät siis sellaisia överiystävällisiä, joita itse ainakin vierastan, vaan rentoja saaden olon tuntumaan mukavaksi ja kotoisaksi. Arkkitehtuuri hivelee silmää mihin tahansa päätä kääntää: valkoisia kivitaloja, palmuja, kasvillisuutta tarkasti harkiten siellä täällä. Hotellihuoneet ovat myös todella viihtyisiä! Rapattu betoni, valkoiset seinät, kulunut puu sekä punotut yksityiskohdat näyttelevät pääosassa. Kaikissa huoneissa on myös oma terassi, jossa itselläni tuli vietettyä paljon aikaa läppärin kanssa vuoria ja merta ihaillen.
Casa Cook Kos -hotellin sydän on ehdottomasti allasalue ja TO KIMA Beach Club kokonaisuutena, väittäisin. Kokonaisuus on suunniteltu täysin avoimeksi tilaksi, josta syystä näkymät ovat huikeat! Kyllä kelpaa istuskella nojatuolissa vastapuristettu mehu kourassa tai syömässä lounasta, kun edessä avautuu näkymä hiekkadyyneille ja kauempana siintäville naapurisaarille. Fiilikseen sopiva musiikki soi taustalla tehden olosta todella absurdin: koska hotellialueen ympärillä on pelkkää luontoa, tuntui kuin eläisi epätodellisessa kuplassa vailla huolen häivää, josta ei tietenkään halua poistua ollenkaan.
Ravintolassa on aamuisin tarjolla heittämällä paras aamiainen, mitä olen yhdessäkään hotellissa koskaan syönyt! Löytyi tuoreita piiraita ja muita leivonnaisia, pannukakkuja, juustoja, lämpimiä ruokia, eri jogurtteja kaikkine mahdollisine lisukkeineen. You name it. Kahvi ja appelsiinimehu tarjoiltiin suoraan pöytiin, mutta muuten itse pystyi käydä napsimassa lautaselleen mitä ikinä tekikään mieli. Aamupala kuuluu myös muuten automaattisesti kaikille asiakkaille hintaan. Lisäksi on toki ostettavissa puoli- tai täyshoito, joista meillä oli puolihoito, eli aamiaisen lisäksi hintaan sisältyi illallinen. Kaikki ateriat, joita TO KIMA:ssa söin, olivat hyviä – hinnat olivat myös hyvin kohtuulliset. Keskimäärin 10-15 euroa annokselta.
Beach Club ei ole tietenkään mitään ilman rantaa ja tällä klubilla se oli aivan mahtava! Löytyi rantatuoleja normaalilla aurinkovarjolla ihan veden vierestä tai omia, hieman enemmän suojaa antavia bambukatoksia rannan tuntumassa olevien hiekkadyynien päältä. Molempiin oli tarjoilu, josta me Peetan kanssa tilasimme viilentävät juomat aina tarpeen tullen. Tuolla oli nimittäin ihan törkeen kuuma sää vielä syyskuun loppupuolellakin! Itse satuin olemaan aina väärään aikaan poissa paikalta, kun tuoleilla makoileville asiakkaille tultiin tarjoilemaan ruusuvesisuihkuttelu ja minttuvedessä kostutettu pyyhe päivän kuumimpaan aikaa. Hieman harmitti, etten tätä ylhäistä kokemusta päässyt kokemaan! 😀
Casa Cook Kos on just sellainen hotla, jonne haluaa mennä viettämään oikeasti rentouttavaa lomaa: kaikki tarpeellinen löytyy hotellialueelta, eikä aurinkotuolista halua poistua kuin korkeintaan hetkeksi viilentymään loungen varjoon. Aamuisin voi käydä joogatunneilla ja illalla esimerkiksi rentouttavassa hamamissa hotellin omassa Spassa. Tai kuten me teimme muutamia päiväretkiä lukuunottamatta, nauttia auringosta ja viimeiseen asti viilatusta esteettisyydestä niin paljon että sydän meinaa räjähtää!
Kuvasin Kosilta myös vlogin eräänä päivänä, kun kävimme kruisailemassa veneellä naapurisaarilla. Niin mageita mestoja kyllä tuolla, että huhhuh: kristallinkirkasta vettä, kallioita ja pieniä kalastajakyliä siellä täällä. Paremmin tunnelmaan pääsette tsekkaamalla alla olevan videon. Mutta joo, oma arvio meidän lomasta on 5/5. New Yorkin hulinoiden jälkeen tuntui erittäin hyvältä vain olla ja nauttia. Siihen tämä mesta oli kyllä nimenomaan tehty!
Photos by Nata – editing by me
Photos by Janita Autio – editing by me
Kaikin puolin aidon iloinen kuva. Mutta siitä en ole varma, kuinka kaunista aito ilo loppujen lopuksi onkaan.
Eteerinen blogipose.
Kun sormi ei riitä.
“Otetaan nyt nämä kuvat vaan äkkiä”
Kahvilla. Selkeesti.
Olin aina koulun liikuntatunneilla ihan surkea ottamaan koppeja. Tällä kerralla onnistuin.
“Näin iso”. Mutta mikä?
Seli seli seli.
Kieli-Game is strong! En tiedä onko Nykissä ollut kuivat huulet, vai miksi näitä lipomiskuvia löytyi niin paljon. Tässä pari niistä.
Jatkuu.
Nyt on jotain rivoa mielessä…
“Arttu sun täytyis hymyillä enemmän kuvissa”. More is more.
Luulin olevani hauska. Olinkin hauska ja komea.
Ja tämän teoksen nimi on “In the middle of aivastus”.
Photos by me and