Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, mutta kyllä, olen koukuttunut röökiin. Mitäpä sitä kieltämään. Muistan, kun vuosia sitten mietin, etten koskaan pystyisi polttamaan päivittäin. Kuinka väärässä olin. Kaukana ovat ne päivät, kun rööki kuului vaan erittäin poikkeuksellisiin tilanteisiin, esimerkiksi juhliin. Omaa askia en ostanut ikinä, ja yksikin syöpäkääryle teki tehtävänsä.
Tuli kevät 2015. Olin juuri palannut Aasiasta kylmään Suomeen. Ärsytti. Ei ollut töitä. Kaikki stressasi. Siitä se lähti, meitsin elämä tupakoitsijana. Alkuun aika kesysti kylläkin, mutta kuitenkin niin, että ostin röökiaskia röökiaskien perään. Ajattelin silloin, että poltan nyt vain pikkusen. Kuukauden max. Sillä tiellä ollaan edelleen. Kuukausi vaihtui 17 kuukauteen, hupsis. Olen yrittänyt lopettaa kahdesti, mutta huonolla menestyksellä. Ennen kesää, toisen epäonnisen yrityksen jälkeen päätin, että antaa mennä! Vaikka kymmenen askia päivässä jos siltä tuntuu. Tein kuitenkin ehdon: elokuun vaihtuessa syyskuuhun täytyy röökaamisen olla historiaa. Nyt mennään elokuun puolivälissä, ja takana on oikea tupakoinnin kesä. Hyi.
Eilen tuli onneksi se olo, että nyt riitti. Viikonloppuna kessu paloi paremmin kuin koskaan, ja se taisi tehdä tehtävänsä. Hyvä niin. En kuitenkaan halua olla vielä tässä vaiheessa täysin ehdoton, koska keho on tottunut päivittäiseen nikotiiniannokseen, ja viime kertainen yritys muuttaa elämä kertarysäyksestä ei päättynyt hyvin. Tässä mennään toista päivää, ja vielä ei ole aivan järkyttäviä niksoja tullut. Toivottavasti ei tulekaan. Saa nostaa peukut pystyyn, ja tulla läpsimään poskelle jos näkee meikäpoikaa tupakka suussa. Haluan nimittäin oikeasti eroon röökistä! Ja tällä kertaa uskon pystyväni siihen. Kukaan muu ei sitä minun puolesta voi tehdä, joten nyt on aika ottaa vastuu teoista. Pienenä porkkanana olen päättänyt, että mikäli onnistun, ostan matkat New Yorkiin. WISH ME LUCK!!
Photos by Nata