Artun ja Vienan elämässä puhaltaa nyt uudet tuulet, sillä molemmat ovat muuttamassa uusiin osotteisiin – toinen omakotitaloon, toinen omistusasuntoon. On aika heittää hyvästit rakkaaksi kotiseuduksi muodostuneelle Ullanlinnalle ja suunnata kohti uutta. Minne elämä vie kaksikkoa?
Ah ihanaa, että muutto on jo ohi! Palataanpa kuitenkin vielä hetkeksi takaisin alkuviikkoon, kun kaikki oli vasta edessä päin. Taltioin nimittäin vlogin muotoon tuon meikäläisen pari päiväisen härdellin (voit katsoa sen alta). Kun aloittaa pakkailut vasta päivää ennen varsinaista muuttoa, voi olla varma että saattaa ihan vähän sillä tavalla huolettaa muun muassa se, että kerkeääkö saada kaikki kaapit tyhjennettyä ajallaan. Onneksi me ihmiset pärjäämme aika-ajoin vähemmilläkin yöunilla ja parhaassa tapauksessa saatamme omistaa pakkaamista rakastavia ystäviä, jotka pääsevät lyhyellä varoitusajalla jeesimään.
Suunnitelmissa oli alunperin tehdä järkevä, eli karsiva muutto – kierrättää ja heittää menemään kaikki turha roina sekä vaatteet. Ei tapahtunut, kuten ehkä edellisestä kappaleesta arvata saattaa. Heittelin mahdollisimman vähän päättömästi kaiken niin omiin pahvilaatikoihin, muuttofirman tuomiin laatikoihin, jätesäkkeihin kuin matkalaukkuihinkin, jotta vaan kerkesin saamaan kaiken ajoissa pakettiin. Samalla yritin miettiä, mitä pakkaan seuraavan parin viikon ajalle itselleni mukaan muutamaan laukkuun kodittoman kiertolaiselämäni ajaksi, sillä minä ja kaikki tavarat erkaantuisimme hetkeksi uuden asunnon valmistumiseen saakka. Toistaiseksi kaikki vaikuttaa menneen ihan hyvin, kun en ole (ainakaan vielä) huomannut pakanneeni mitään tärkeää toisella puolen pääkaupunkiseutua oleviin bokseihin.
Ja siis joo, tilannehan on se, että olen virallisesti koditon tällä hetkellä. Sompailen veljen perheen sekä ystävien nurkkia edestakaisin matkalaukkuineni ainakin nyt kahden viikon ajan. Ihan hauskaa elää pitkästä aikaa tällaista elämää. Tulee vahvasti mieleen nuoruus ja ensimmäiset vuodet Helsingissä, kun asuin yhdessä paikassa kuukauden tai pari kerrallaan ja kaikki omaisuus mahtui muutamaan lentolaukkuun. Toisaalta tiedän, ettei tätä jatku pitkään ja osaan suhtautua tilanteeseen tarvittavalla huumorilla. Uusi kämppä tuntuu myös varmasti extra hyvältä kiertolaisuuden jälkeen.
On aika tottua hetkellisesti hieman erilaiseen elämäntilanteeseen. Vaihtelua halusin ja kaipasin, vaihtelua todenteolla sain. Ja tulen saamaan vielä hetken aikaa. Vaikka haikeus valtasi kehon painaessani Kasarmikadun yksiön oven viimeistä kertaa kiinni, ei vanha kämppä pyöri enää mielessä, vaan katse on jo täysin tulevassa. Tosin eilen illalla olin hetkellisesti lähdössä vanhaan osoitteeseen kaverilta, mutta eipä tuo nyt ole ihmekään. Mutta meitsillä on todella hyvä fiilis tulevasta. Sellainen olo, että tätä on kaivattu. Pysykäähän kuulolla!
Nämä kuvat otin ennen kuin lähdin Seychelleille. Ihan vain muistoksi itselleni, jotta seuraavaa muuttoa harkitessa muistan, miltäs se nyt sitten tuleekaan tuntumaan. Ja kyllä luit oikein – mä olen muuttamassa! On tullut aika kääntää uusi sivu elämässä, jättää rakkaaksi asuinpaikaksi, tai paremmin sanottuna kodiksi muodostunut Ullanlinna taakse. Ainakin hetkeksi. Kaikki tapahtui yllättäen ja vuoden vaihteessa eteen tupsahtanut mahdollisuus vaikutti liian houkuttelevalta skipattavaksi. Eli tässä sitä nyt ollaan, täysin uudenlaisen elämäntilanteen edessä.
Mielenkiintoisen tämänkertaisesta muutosta tekee se, että taakse ei jää pelkästään Ullanlinna, vaan koko Helsinki. Tuntuipas oudolta kirjoittaa nuo sanat. Olen kuitenkin mieltänyt itseni jo pitkään helsinkiläistyneeksi enkä todellakaan ole ajatellut, saati edes halunnut muuttaa pois pääkaupungista (ellei kyseessä olisi joku suurkaupunki Euroopassa tai Jenkeissä). Kovin kauas ei onneksi tarvitse lähteä, sillä ihan kehä kolmosen sisäpuolella pysytään. Mutta meitsistä tulee muunmuassa julkisen liikenteen orja. Saa nähdä miten pojan käy…
About kaikki muu muuttuu myös mikä tulee asumiseen. Mä saan kämppiksen. Neliömäärä ei tuplaannu tai triplaannu, vaan vaatimattomasti viisinkertaistuu. Saan kantaa vastuuta pihatöistä (näillä keleillä varmasti mukavaa iltapuhdetta). Toisin sanoen pääsen larppaamaan aikuisten elämää omakotitaloon. Hetkeksi. Tämä kaikki on nimittäin väliaikaista. Sain täydellisen tarjouksen päästä kokeilemaan elämää kantakaupungin ulkopuolella riskittömästi, joten miksi en katsoisi sitä korttia nyt, kun väljyys ja rauha ovat houkutelleet syksystä asti. Nyt kokeillaan onko se mua varten vai kaipaanko kuitenkin ihmisiä, hälyä ja kiirettä ympärilleni.
Tänään oli virallinen muuttopäivä, sain Opiskelijamuutot avukseni (sponsoroituna) ja ai että ei ole ikinä tuntunut muutto näin vaivattomalta. Olen aina haaveillut muuttofirmasta helppimässä, eli kantamassa kaikki tavarat omasta puolestani haha. Voin sanoa, ettei takaisin ole paluuta. Tämäkin hävityksen kauhistus oli ammattilaisten käsissä saatu pakettiautoon noin tunnissa. En edes halua miettiä sen hien, kyyneleiden ja tuskastumisen määrää, mitä olisin kokenut itse tehdessäni. Okei toki olin reippaana Ristona pakannut koko omaisuuteni muuttolaatikoihin sekä jätesäkkeihin Laurin avustuksella aiemmin, mutta se on pieni paha. Huomiselle jäi enää vähän siivoamista, mutta sitten olisi aika heittää hyvästit Kasarmikadulle. Mietin eilen pakkaillessa, että tämä tulee varmasti olemaan yksi niistä taloista Helsingissä, kun mietin vielä vuosikymmenienkin päästä ohi kävellessä, miten koin ensirakastumisia, surua, ilonhetkiä sekä onnistumisia nuiden seinien sisällä. Paljon mahtavia muistoja mahtuu pyöreästä sisäpihasta tunnettuun taloon. On tullut aika kiittä kuluneista vuosista ensimmäistä ihkaomaa (vuokra)-asuntoa. Peace out!
Reissusta on nyt kotiuduttu keskelle muuttokaaosta. Ah, mikä ihana vastaanotto. Kaikesta huolimatta kotiinpaluu on tuntunut just nyt erityisen hyvältä. Ei siinä, kyllähän palmujen alle voisi normaalisti hyvinkin vain sillä tavalla vahingossa unohtua, jos jättäisi esimerkiksi menemättä kentälle tai hukkaisi passin juuri ennen lentoa. Omaksi yllätyksekseni passi ei hukkunut mystisesti, enkä nukahtanut kriittisillä hetkillä palmun alle (ihan kuin näin olisi joskus käynyt), vaan pidin itseni visusti kartalla lennon lähtöajasta sekä passin tiukassa puristusotteessa, sillä halusin todella päästä takaisin kotiin.
Sain ennen matkaa pienen yskän, kuinkas muutenkaan (alkaa olemaan jo vakio sairastua ennen matkaa). Sellaisen, että yskittää harvoin, mutta todella voimakkaasti. En tiedä oliko tämä yhteydessä myös samaan aikaan päälle iskeneeseen (ilmeisesti) fasettilukkoon, joka teki lentokoneessa istumisesta todella tukalaa. Matkasta kuitenkin selvittiin, tuntui ihanalta päästä lämpimään. Yskä jatkui, fasettilukko onneksi hävisi IG-seuraajilta saamien venyttelyvinkkien mukana, joita harjoitin päivittäin tasaisin väliajoin. Kaikesta huolimatta uni maistui todella huonosti. Itseasiassa niin huonosti, etten valehtele, jos väitän nukkuneeni reissun aikana yhtäjaksoisesti huonommin kuin koskaan ikinä koko pienen elämäni aikana. Iltaisin peiton (tässä tapauksessa lakanan) alle kömmittyä uni ei millään tullut. Ei vaikka kuinka yritin tehdä hengitysharjoituksia tai kuunnella ASMR-ääniä, jotka yleensä tepsivät kymmenessä minuutissa. Sen sijaan kärsin oudoista hengitysoireista, jotka saivat muutaman päivän jatkuttua epäilemään keuhkokuumetta tai vastaavaa. Kiitoksia jälleen googlen, josta vahingossa osui silmiin kirjaimet keuhkokuume yrittäessäni viattomasti etsiä ohjeita pintapuolisen hengityksen selättämiseen.
Ei auttanut, kuin suunntata lääkärille ihan vain varmuudeksi. Se oli muuten meitsin ensimmäinen kerta lääkärissä Suomen rajojen ulkopuolella. Jännä kokemmus. Keuhkoista ei kuulunut mitään sinne kuulumatonta ja pieneltä pojalta vaikuttanut tohtori vain nauroi, kun välttämättä halusin vielä mittauttaa oman kehon lämpötilan, vaikkei selkeästikään mitään kuumeeseen viittaavaa edes ollut ilmoilla.. Sain kouraan käsin kirjoitetun reseptin lääkkeisiin, joita en koskaan ottanut. Tulin siihen lopputulokseen, että stressi/ahdistus oli jälleen syypää tukaliin olotiloihin. Mutta stressi mistä? En aluksi keksinyt mitään syytä, sillä esimerkiksi töistä en ole ollut millään tavalla ahdistunut pitkään aikaan, päinvastoin. Kulutin aivojani aurinkovarjon alla cokista siemaillen, miettien mistä oikein kiikastaa.
Joka päivä auringon hiipuessa mailleen aloin jo miettimään tuleevaa yötä: meneeköhän tänäänkin neljään asti oman pään kanssa kamppaillessa? Pyrin kuitenkin antamaan mahdollisimman vähän huomiota peloille. Luomaan positiivista fiilistä ympärilleni. Kaksi yötä taisin nukkua melkein normaalisti, mutta muuten yöt olivat suoraan sanoen yhtä helvettiä. Viimeisimpinä öinä olo oli jo niin ahdistunut, että selailin momondosta eri lentovaihtoehtoja Suomeen. Olin useaan otteeseen napin painalluksen päässä varaamisesta. Enkä ole muuten koskaan ollut oikeasti niin tosissani lähtemässä takaisin kotiin kesken matkan – sen verran paljon ahdisti olla päiväntasaajan toisella puolen outojen oireiden kanssa. Selvisin öistä whatsapin videopuheluterapialla Aution vanahimmaisen avustuksella, kunnes aamu alkoi sarastaa, eivätkä silmät enää pysyneet auki. Unta kertyi ehkä maksimissaan noin viitisen tuntia yössä. Nekin katkonaisesti. Yleisvire laski aika paljon, joka sai oloni tuntumaan vieläkin inhottavammalta.
Päätin sinnitellä loppuun asti, sillä luovuttaminen tuntui itsekkäältä – olinhan päässyt paratiisisaarelle lekottelemaan ja tiedän kuinka moni ihminen haluaisi olla samassa tilanteessa, muttei voi ja itse vain mietin kotiinpaluuta. Kun paluupäivä vihdoin koitti, olin jo aivan valmista kauraa. Lennot meni onnekseni todella sutjakkaasti, mitä nyt meinasin menettää hermoni Istanbulin lentokentällä törkeästi ohittelevien Israelilaisvahusten takia. Syytän huonosti nukuttuja öitä yhtäkkiä tappiin kivunneesta temperamentista. Omistan siis yleensä lehmänhermot, mutta tuolla jonossa olin se ärsyttävä pään pudistelija-tuhahtelija, joka yrittää viestiä ohittelijoille, ettei tykkää heidän käytöksestään. Tästäkin selvittiin ja reilu 13 tuntia myöhemmin astelin sisään kuin pommin jäljiltä olevaan kämppääni. Silti tuntui ihanalta olla kotona! Otin ensitöikseni useamman tunnin päikkärit kolmen peiton alla.
Univaikeudet ja hengenahdistukset, ne jäivät ilmeisesti Seychelleille tai sitten jonnekin Afrikan yläpuolelle leijailemaan. Itseasiassa voi olla, että about Kairon hujakoille, sillä aamunhämyssä alapuolella vielä uinunut kaupunki sai haukkomaan henkeä kitusiin koko kuluneen viikon ajalta. Valtava valomeri näytti yhtäaikaa uskomattoman kauniilta sekä mystiseltä lentokoneen keinuttaessa puolelta toiselle. Yritin ottaa kuvaa. En saanut kovinkaan kummoista. Anyways, olen saanut nukuttua univelat pois. Myös henki kulkee normaalisti. Lisäksi luulen paikantaneeni syyt reissulla esiintyneisiin oireisiin: olen herkkä ihminen ja reagoin ärsykkeisiin aina ensimmäisenä kropalla. Tällä kertaa en tarvinnut kuin muutaman epämukavan tilanteen ja soppa oli valmis. Nyt on onneksi kaikki hyvin! Suuntaankin pakkaushommiin, sillä asunnon täytyy olla tyhjä parin päivän päästä. Kuullaan.