Haluaisin hirveästi päästä näyttämään, missä ihanassa asunnossa me asummekaan ja miten kaunista täällä on. Mut ei. Nyt ei ole luvassa kauniita kuvia vaan 100% rehellistä ja raakaa totuutta. Nimittäin meidän ihana asunto on ollut muuton jäljiltä jo reilun kuukauden aivan järkyttävässä kunnossa! Järkyttävässä. Pari päivää laatikoiden sisään kantamisen jälkeen lähdimme Italiaan purjehtimaan. Suoraan purjehdusreissun jälkeen oli tämä moneen otteeseen mainitsemani nielurisaleikkaus, joka teki meikäläisestä täysin kyvyttömän pistämään tikkuakaan ristiin sen eteen, että saisimme asunnosta jotenkin asuttavan. Viimeiset viikot ovatkin olleet kiinni saikulla kertyneiden töiden purkamisessa. Arvaattekin varmaan jo seuraavan lauseen: kämppä on edelleen siinä pisteessä, mihin se reilu kuukausi takaperin jäi.

Tavaraa löytyy molemmilta minulta ja Janitalta yllättävän paljon, eikä kaappitilaa ole hirvittävästi. Kaikki on kuitenkin kiinni järjestelemisestä (ehkä myös vähän konmarittamisesta, jonka olen todennut ainoaksi ratkaisuksi meidän tilanteeseen). Vielä kun löytyisi aikaa järjestelyyn. Ei ole liikaa ollut ylimääräisiä tunteja kummallakaan meistä, eivätkä huonekalut sekä muu pienempi sälä ole ainakaan tietääkseni koskaan itse kävellyt omalle paikalleen. Täällä näyttää siis oikeasti siltä, kuin ryhmä lapsia olisi päässyt toteuttamaan itseään ilman mitään rajoja, eli levittämään kaiken kaapeista löytämänsä pitkin poikin huushollia.

Meillä ei ole vielä varsinaista ruokapöytää tai mattoja. Oikeastaan aika moni asia on tällä hetkellä väliaikaista ja kesken – työpöytä toimittaa ruokapöydän virkaa, mattoja ei ole ja valaisimet lojuvat nurkassa odottaen pääsevänsä pian roikkumaan niille tarkoitettuun paikkaan eli kattoon. Onneksi keittiön kaapit ovat sentään järjestyksessä, josta syystä keittiö palvelee ihan kaikissa eri tarpeissa ruokailusta hengailuun, nukkumista ja pissimistä lukuunottamatta. Kunhan saadaan hoidettua tärkeimmät, eli muutamat lisäsäilytysratkaisut (kuten kaapisto olohuoneeseen sekä kenkähylly eteiseen), helpottaa tämä sekamelska. Tai näin luulen.

Ja että mitenkö tällaisen tavarapaljouden keskellä voi elää? Sanotaan näin, että ihan hyvin, sillä olen jotenkin yllättävällä tavalla osannut sysätä sotkun sivuun silmistäni. Yleensä en siedä pidempiaikaista epäjärjestystä hetkeäkään. Ehkä osasyynsä tekee se, etten ole vielä ihan hirveästi edes kerennyt kämpällä olemaan ja sen ajan mitä olen ollut, on tullut istuttua tietyllä ja samalla tuolilla keittiön pöydän ääressä silmät tiukasti läppärin näyttöön kiinni luotuna, haha. Jännä että viihtyy. Mut voi kuulkaat, kyllä mä jo odotan sitä hetkeä, kun tavarat löytävät oikeille paikoilleen ja asunto alkaa näyttämään siltä, että täällä joku oikeasti asuukin. Sitten lupaan laittaa kuvia koko serverin täydelta ja kertoa miten ihanassa paikassa me asutaan.